Paljon kaikenlaisia lintuja

Maanantaina aamulla etsittiin suutari ja vietiin kengät näytille, että voitko korjata. Suutari olisi korjannut oikein mielellään ja todella nopeasti vieläpä, mutta pelkkä vetoketjun vaihtaminen oli ihan älyttömän kallista, varsinkin kun olisi ollut hyvä saada uusi vetoketju molempiin kenkiin. Vagabondiloiset löysin joskus Kajaanin kirpparilta naurettavan halvalla ja ne todella olivat löytö, täydelliset kengät. Mutta nyt tiemme erkanivat, sillä en suostu maksamaan älytöntä hintaa niiden korjaamisesta täällä enkä jaksa kantaa mukana rikkinäisiä kenkiä, että korjauttaisin ne joskus Suomessa. Joten nyt on matkalaukku yksiä kenkiä kevyempi. Hetken aikaa.

Kierreltiin ympäri kaupunkia ja tutustuttiin eri kauppoihin ja jossain vaiheessa eksyttiin pieneen lelukauppaan ja sieltä löytyi Hey, that's my fish! niminen peli. Hinnaltaan se oli suht edullinen ja pelilaatikko sen verran pieni, että se kulkee kätevästi mukana, joten miksikäs ei. Ja pelikin vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Haettiin maailman parhaat eli sokerisimmat kaakaot ikinä ja mentiin läheiseen puistoon kokeilemaan peliä.

Kumpikaan ei ole pelannut aiemmin, mutta säännöt olivat todella yksinkertaiset, joten sen oppi nopeasti. Itse peli ei ole niin kovin yksinkertainen, varsinkin kun pelaa Aan kaltaista pelaajaa vastaan niin aivot meinaa nyrjähtää... Mutta hauska ja nopea peli, joka on helppo opettaa muillekin.

Lelukaupan lisäksi löydettiin The Sormuksen tekijä. Tai se kauppa ainakin.

Itse sormuksen tekijä oli juuri kahvilla, joten emme tavanneet häntä, mutta opittiin taas paljon uutta sormuksesta. Tai sormuksista, elokuvaa varten niitä tehtiin aika paljon ja eri kokoisia. Ja nähtiin se ensimmäinen ja ainoa. Aika siistiä, pieni nörtti minussa hihkui ihan onnessaan.

Muuten maanantai kului oleskellessa ja leffaa tuijottaessa.

Tiistaina saatiin pyörät lainaan hostellin omistajalta. Normaalisti pyörävuokraa joutuisi maksamaan vitosen tunnilta, mutta hän antaa pyöriä aina silloin tällöin asukkaiden käyttöön ilmaiseksi muutamaksi tunniksi, varsinkin, kun on hiljaisempi sesonki. Joten hypättiin pyörien selkään ja ihan ensimmäiseksi hukattiin kartta... Mutta onneksi A osaa suunnistaa oikein mainiosti ilman karttaakin ja gepsi löytyy taskusta, joten löydyimme perille, lopulta.

Päivän tavoitteena oli eläintarha ja kartasta katsottuna sinne ei ollut pitkä matka. Ajattelimme mennä lyhintä reittiä ja käydä matkalla katsomassa näköalapaikan. Se antoi jo viitteitä siitä, että tulisimme pyöräilemään ylämäkeen, mutta että millaiseen ylämäkeen! Ihan sama, miten paljon on salilla kyykännyt tai töissä juossut näillä jaloilla, nyt siitä ei ollut mitään hyötyä. Puoleen väliin mäkeä päästiin vielä jotenkuten polkemalla, sitten oli pakko luovuttaa ja taluttaa pyörät loppumatka ylös. Ei se silti kovin sulavasti mennyt, mutta ylhäällä se kaikki tuska ja hiki palkittiin. Sieltä näki todella kauas ja kaikkialla oli kaunista. Eihän nämä kuvat tietenkään anna oikeutta näille maisemille, mutta sentään jotain.

Loppumatka sujuikin leppoisasti alamäkeen kruisaillen ja saavuttiin Aan opastamana kauniille hiekkarannalle. Kesällä siellä on varmasti paljon porukkaa, mutta nyt vain muutama ihminen. Paikallisten mittapuullahan täällä on siis vielä kylmä, eikä mikään rantakeli. Itse onnistuin jo polttamaan päänahkani, se on varma kesän merkki se.

Emme viihtyneet rannalla kovin pitkään vaan suunnistimme kohti eläintarhaa ja se löytyikin melko helposti. Sisäänpääsy ei maksanut kovin paljon ja siihen lisäksi otettiin vielä pussillinen ruokaa eläimille. Ihan ensimmäisenä löysimme kaksi pientä karitsaa, joista toinen oli melkoisen sosiaalinen ja toinen taas vähemmän. Heillä alkoi juuri ruokailuaika, joten me siirryimme etiäpäin.

Siellä oli paljon kauniita ja värikkäitä lintuja, joista osa tervehti meitä ja osa taas jätti meidät ihan omaan arvoonsa.

En tiedä, mikä kumman yhteys Aalla ja näillä linnuilla on, mutta tämä yksilö jäi tuijottamaan suoraan Aan kasvoihin, nosti irokeesinsä pystyyn eikä huomannut enää muuta. Jos muistatte vielä, niin Hastingsin Farmipihalla samanlainen lintu söi pienen palan Aan sormesta. Selvästi jokin korkeampi yhteys.

Näimme myös Tuin ihan lähietäisyydeltä. Yleensä ne kuulee ennen kuin näkee, ensinnäkin ne lentävät todella raskaasti ja niiden laulu kuulostaa jukeboxilta. Tämä yksilö oli tipahtanut pesästään ja kissa oli löytänyt sen, mutta jollain ihmeen kaupalla Kerri selvisi siitä ja asustaa nyt tuolla. Hänen nimensä on siis oikeasti Kerri, en kiertele tuolla nimeämässä elukoita mieleni mukaan.

Seuraavassa häkissä istui tämmöinen kaveri.

Hänkin kuulosti todella hienolta ja hassulta vihellellessään. Olemme nähneet samanlaisia lintuja luonnossa ja minä ristin ne valkoselkävariksiksi, koska siltä ne näyttävät. Kyseinen lintu on kuitenkin Magpie. Oikein sosiaalinen tapaus.

Eläintarhassa pääsi myös lintuhäkkiin kuljeskelemaan ja aika lähelle näitä värikkäitä otuksia.

Sieltä löytyi myös minipöllöjä ja Seelannin uhanalainen pöllölaji Morepork. Kuvassa on jompikumpi, veikkaan ensimmäistä.

Lintujen jälkeen löysimme apinoita, jotka oikeastaan vain olivat ja hengasivat, hengasivat eli kiipeilivät liian helpon näköisesti pitkin kaikkea. Apinoiden jälkeen löytyi piikkisika, joka oli hyvin unelias. Varmaan ensimmäisen kerran näin tuonkin otuksen. Ja sitten löydettiin nälkäisiä eläimiä.

Näitä sai syöttää ja silitellä (ja mutistella) mielensä mukaan, mikä on aina oikein rentouttavaa (minulle, eläimistä en niin tiedä).

Vuohien vieressä oli ankkalammikko ja sen rannalla tämmöinen hauska otus.

Se tuli ihan aidan viereen ja hähätti. Siis hähätti, tavallaan nauroi meille, en ihan tarkkaan tiedä miksi. Ja samalla se heilutti pyrstöään ihan kuin koira. Ja tuli hyvin lähelle. Ihastuin siihen ihan täysin ja voisin ottaa samanlaisen hähättäjän meille kotiinkin.

Sillä välin, kun ihastelin tätä hähättelijää, taakseni hiippaili sorsa. Yleensä sorsat ovat suhteellisen ujoja, joten heittelin tällekin ruokaa vähän kauemmas. Kun palasimme myöhemmin ja hähättelijä oli kadonnut, sorsa tuli ihan lähelle ja vitsinä sanoin Aalle, että tämä muuten söisi varmaan kädestä. Strutsin ruokkiminen oli vielä liian tuoreessa muistissa, että olisin suosiolla tunkenut sormeni ankankaan suuhun, mutta lopulta rohkaisin mieleni ja se ihan oikeasti tuli ja söi kädestä. Hassu eläin. Ihastuin ehkä ihan vähän siihenkin ja olisin voinut ottaa senkin mukaani...

Koska kaikki nuo kädestä syövät eläimet olivat niin kovin ihania ja suloisia, ruoka loppui hyvin nopeasti. Eläntarhassa oli joitain muitakin eläimiä, mutta melko vähän, eikä mitään mitä, ette olisi jo aiemmin nähneet. En odottanutkaan, että Nelsonissa olisi suuren suurta eläintarhaa ja tuollaiset eläinpihat ovat mukavaa ajanvietettä, joten minulla oli taas huisin hauskaa. Sellainen päivä, kun pääsee silittelemään eläimiä, ei yksinkertaisesti voi olla huono, ei sitten mitenkään.

Keskustaan palauduimme kiertotietä rantaa pitkin, mikä olikin paljon helpompi ja nopeampi reitti kuin mennessä. Upeita maisemia taas kerran, mutta pyörien kanssa ei huvittanut pysähdellä, varsinkin kun ajoimme autojen keskellä.

Söimme välipalaksi sushia, koska löydettiin pieni sushikioski ihan hostellin kulmilta. Mielettömän hyvää ja oli nimittäin tuoretta. Seisottiin vieressä ja höpöteltiin myyjän kanssa samalla, kun hän väkersi meille ruokaa. Ja saatiin samalla rahalla vähän useampi palanen, koska odottaminen oli muka jotenkin vaivalloista. Ihania ihmisiä.

Illalla kävimme vielä kiipeilemässä viimeisetkin energiat pois, sormet ja varpaat kipeiksi ja polvet mustelmaisiksi. Eipä sitä päivään enää paljon enempää voi mahduttaakaan.