Laiska viikonloppu

Lauantaina satoi lähes koko päivän. Yritimme lähteä noin parin-kolmen tunnin kävelylle, vaikka vettä vähän tihkuttikin, saimme kiivettyä ensimmäisen ylämäen ja tajusimme, että gepsi unohtui ja palasimme hakemaan sitä. Kun yritimme toistamiseen lähteä, taivaalta satoi rakeita. Kyllä, rakeita. Päätimme, että olkoon, meidän ei tarvitse ulkoilla joka päivä. Rakeet eivät edes ole kovin ihmeellinen asia täällä, niitä sataa melkein päivittäin.

Emme siis tehneet mitään järkevää koko päivänä, pelattiin Seasonsia pari peliä ja katsottiin taas Star Trekiä ja siinäpä se päivä hujahtikin ihan ohi. Yöllä molemmat heräsimme järkyttävään sateeseen, kuulosti siltä kuin meri olisi yrittänyt tulla ikkunasta sisään ja maa oli valkoisenaan rakeista, ei kylläkään ukkostanut enää. Ihana sää täällä, odotan jo innolla pohjoiseen lähtöä.

Sunnuntaina uskaltauduimme ulos, vaikka vettä vähän ripeksikin. Lähdimme rantaa pitkin ja löysimme todella hienon kaksivärisen hiekkarannan. Ilmeisesti musta hiekka on alla ja sen päälle on huuhtoutunut vaaleampaa hiekkaa jostain. Todella hauskan näköinen ranta.

Menomatka sujui mukavasti, vettä ei satanut ja aurinkokin yritti välillä paistaa. Tarkoituksena oli kävellä niemen (jonka nimeä en juuri nyt muista) nokkaan, etsiä sieltä kätkö ja palata samaa tietä takaisin. Matkalla löysimme hienon kivitalon, jonka eräs laivanrakentaja oli omin käsin kasannut ja asunut siellä vaimonsa ja yhdeksän lapsensa kanssa. En tajua, miten he kaikki tuonne mahtuivat, mutta niin legenda kertoo. Talo sijaitsi kauniilla rannalla.

Yllättäen vettä alkoi sataa hiukan ennen kuin saavuimme niemelle ja sitä satoi jo melko rankasti, kun etsimme kätköä. Melko pian luovutimme ja lähdimme palaamaan takaisin. Saimme kävellä sateessa reilun puolisen tuntia ja vaikka olimme siihen varautuneet, ei se kovin mukavaa ollut. Ja tottakai, kun lähestyimme keskustaa, sade lakkasi ja aurinko paistoi niin kauniisti lähes pilvettömältä taivaalta. Niin muuten, kuvassa on aikalailla koko Obanin keskusta kirkkoineen ja kauppoineen.

Illalla lähdimme hämärän tultua rymyämään pusikkoihin toiveena nähdä kiiwi. Alkumatkasta oli vielä suhteellisen valoisaa ja eteensä ja metsään näki ihan hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi olla jo niin pimeää, ettei nähnyt edes kunnolla polulle, saati sinne pusikkoon. Se lintu olisi aikalailla saanut törmärä jalkoihin, jos sen olisi halunnut huomata. Ei sillä, ympäriltä kuului paljon Tuiden laulua ja luultavasti kuulimme parikin kiiwiä, mutta emme valitettavasti nähneet yhtäkään. Oli silti ihan mielenkiintoista hiipiä hämärässä sateisessa metsässä, kun ympäriltä kuului hullu huilukonsertti ja yläpuolelta silloin tällöin Predator-ääniä.