Pilviä ja pannukakkukiviä

Perjantaiaamuna herättiin todella aikaisin, sillä Nelsonista ei lähde kuin yksi ainoa linja-auto Punakaikiin ja se on seitsemän aikoihin. Jotenkin saimme itsemme ylös kuudelta ja aamiaiset naamaan ja sittenpä sitä jo mentiinkin. Nelson oli kiva paikka, jossa viihtyi sen viikon oikein mainiosti, mutta sitten olisi jo pitänyt rueta keksimään tekemistä, joten ihan hyvä aika lähteä.

Matka sujui rattoisasti, kuuntelin musiikkiani ja A luki kirjaansa. Tie oli taas kerran todella mutkainen ja mäkinen, mutta se ei ole enää kovin suuri uutinen täällä päin. Joko täällä länsirannikolla on todella korkeita vuoria tai sitten pilvet olivat erityisen matalalla tänään, sillä ne peittivät suurimman osan vuorista. Oli mielenkiintoista ajaa eräänkin vuoren yli, kun sieltä ei nähnyt yhtään mitään, ehkä kymmenen metriä ja sitten vastaan tuli valkea pilviseinä ja maailma loppui.

Pysähdyimme pienessä kylässä matkalla ja sitäkin ympäröivät vuoret olivat valkoiset.

Ei sillä, aurinko paistoi silti silloin tällöin eikä koko taivas ollut harmaa, mutta jostain syystä nuo vuoret keräsivät kaikki pilvet ympärilleen.

Loppumatka sujuikin nopeasti, sillä taisin nukahtaa tyytyväisenä ja hyvä niin, sillä tie alkoi olla ihan liian mutkainen ja vauhti ihan liian nopea, joten en halunnut rueta katumaan aamiaisen syömistä.

Saavuimme Punakaikiin lounaan aikoihin ja pysähdyimme kylän ainoalle kahvilalle, joka toimii myös pienenä markketina, josta ostimme maitoa. Kyselimme kuskilta, että minne päin meidän pitäisi tästä lähteä, sillä joka suuntaan näkyi ainoastaan metsää tai merta. Kuski kertoi ystävällisesti, että meidän hostelli on "tuohon suuntaan 400 metriä" eikä täällä takseja tunneta. Eikun laukut kantoon ja menoksi.

Matkalla löysimme kauniiden maisemien lisäksi jopa kirjakaupan, ei voi enää haukkua kovin pikkupaikaksi tätä, ei.

Kuskin 400 metriä osoittautui kilometriksi, mutta ei se mitään, suurin osa matkasta oli alamäkeä. Hostelli on oikein mukava, pieni ja kodikas. Ja tällä hetkellä melko tyhjä, joten meillä on dormi vain itsellemme. Ja maisemat hostellin pihalta ja terassilta ovat mahtavat.

Hostelli on aivan meren rannalla, mikä on aivan ihanaa, sillä meren kuulee ja haistaa koko ajan. Hostellin pihalla meillä on myös säänennustajakivi, todella hieno ja kätevä keksintö ja varmasti toimiva. Oleskelutilat ovat kodikkaat ja siistit, täällä on sohvia ja pöytiä ja lautapelejä ja löysimme jopa pelaajan seuraksi, tai useammankin, jos meidän pelit olisivat lapsiystävällisempiä. Omistaja vaikuttaa ystävälliseltä ja opasti meidät oikeaan suuntaan nähtävyyksien kanssa. Eipä sillä, täällä on tasan yksi tie, joten kovin pahasti vikaan ei voi mennä.

Ajattelimme tutustua näihin lähinähtävyyksiin, sillä saapuessamme sää näytti harmaalta ja pilviseltä ja hiukan pelkäsimme sadetta. Ensimmäisenä menimme tutustumaan läheiseen luolaan, jonka luulimme olevan melko pieni, mutta joka osoittautuikin yllättävän laajaksi. Luola oli todella kaunis, kiviaines oli mielenkiintoinen sekoitus hiekkaa ja multaa ja jotain, pehmeää ja puuterimaista. Siellä oli myös muutama kiiltomato, vaikka yöllä niitä voisi nähdä enemmänkin. Emme päässeet kovin pitkälle, sillä tietenkään meillä ei ollut taskulamppuja, paitsi kännyköissä ja ne ovat vähän säälittävät. Ehkä palaamme sinne kunnon kätkölampun kanssa tutkimaan, minne voisimme päätyä.

Ja tottakai sieltä piti raahautua pois pöljänpolkua. Menimme nätisti rappusia pitkin luolaan ja tulimme ulos kontaten mudassa. Eipä yllätä ketään.

Siitä jatkoimme kohti kuuluisia pannukakkukiviä. Niiden luo ei ollut kovin pitkä matka, sillä tosiaan, tämä on todella pieni paikka. Ne sijaitsevat aivan I-siten vieressä, jossa bussit pysähtyvät, joten siellä oli muutama turisti meidän seurana, mutta ei häiritsevän paljon. Meillekin I-siten opas sanoi, että voisimme pysähtyä täällä vain puolen tunnin tai tunnin ajan ja jatkaa sitten matkaa, mutta halusimme kuitenkin pysähtyä pariksi yöksi, olipa tämä miten pieni tahansa. Ja se päätös oli hyvä. Sillä, kun pääsimme lähemmäs merta ja pannukakkukiviä, minä rakastuin ihan täysin. Ne maisemat ja meri ja kivet ja taivas ja vuoret, ei sitä tunnetta voi sanoin kuvailla: henki salpautui eikä tiennyt mitä katsoisi ensin.

Meri myllersi hurjana ja aallot olivat todella korkeat, eipä huvittaisi olla uimassa tuolla.

Ja pääsinpäs ihan lähelle, eipä voi joka tyttö sanoa istuneensa pannukakkukivillä.

Pannukakkukivien lisäksi nähtävänä oli meren puhallusreikiä. En ihan tarkkaan tiedä, miksi tai mitä ne ovat, mutta kun riittävän isot aallot iskeytyvät rantaan, ne puhaltuvat ulos tuollaisista aukoista yllättävän kaukana itse merestä.

Aika hienon näköisiä sateenkaarineen kaikkineen ja merta on aina hauska kuunnella.

Emme ole oikein rantaihmisiä. Nelsonistakin meille sanottiin, että rakastuisimme sen rantoihin, mutta ei. Pelkät kauniit hiekkarannat eivät oikeastaan viehätä minua tai saa minua jäämään, ellei ole todella kuuma päivä ja siellä ole varjoa ja jätskiä. Tosin todella kuumana päivänä istun mielelläni missä tahansa varjossa, jos siellä on jätskiä. Kivikkoiset rannat ovat enemmän minun makuuni ja itse meri viehättää minua sellaisenaan, mutta hiekkarannat ovat vain hiukan tylsiä.

Siellä taapertaessamme vastaan tallusti tämmöinen otus.

Ensin sihisin Aalle, että ole hiljaa ja varovainen, ettei se karkaa ja että saan hyvän kuvan siitä, mutta sitten lintu päättikin kävellä luokse ja kun laskeuduin kyykkyyn ja ojensin käteni, se melkein söi minun sormet. Arka luontokappale, juupa juu. Harmi, ettei meillä ollut sille ruokaa mukana. Kyseessä on siis Weka eli puukana vapaasti suomennettuna, utelias ja tempperamenttinen, lentokyvytön lintu, jonka yleensä vain kuulee tuolla vaellellessaan. Tuokin hävisi pian tajuttuaan, ettei meillä ole sille ruokaa tai muita helyjä. Tosin törmäsimme toiseen myöhemmin jäätelökioskilla, että eivät ne niin harvinaisia ole nähdä sitten kuitenkaan.

Sää pysyi aurinkoisena aikalailla koko meidän ulkoilun ajan, vaikka lähtiessä se vaikuttikin vähän epävakaalta. Meillä onkin ollut hyvä tuuri säiden suhteen ja olemme välttyneet pahimmilta sateilta aikalailla koko Seelannissa olo ajan. Tosin se voi muuttua nyt, sillä länsirannikko on kuuluisa siitä, että siellä eli täällä sataa usein, joten ei pidä iloita vielä liikaa. Huomenna olisi tarkoitus lähteä noin kahdeksan + tunnin vaellukselle tuonne pusikkoon etsimään kätköjä, joten toivotaan, että säähän vaikuttavat tyypit ovat suotuisat meille vielä jatkossakin.