Kun jaksettiin lähteä ulos, kierreltiin kaupunkia, kunnes kyllästyttiin. Minä halusin nähdä kummitustalon ja A suostui lähtemään mukaan, vaikkakin pienen suostuttelun jälkeen. Täällä on siis elävä kummistustalo, vähän kuin kummitusjuna, mutta saat itse kävellä ja siellä on muita ihmisiä sinua pelottelemassa.
Saatiin ohjeiksi seurata punaisia valoja ja olla lyömättä ketään, vaikka ne tulisivatkin lähelle. Meidän käskettiin myös pysyä yhdessä koko ajan ja jos jossain vaiheessa kaikki olisi liikaa ja haluaisi luovuttaa, ei tarvinnut kuin seisoa paikoillaan ja huutaa "kana" ja joku tulisi hakemaan ulos. Lupaavaa.
Liikuttiin niin, että minä menin ensin ja A tuli perässä pitäen kiinni minun olkapäästä. Oletan, että se oli A koko ajan. Sisällä oli todella pimeä eikä siellä tosiaan nähnyt eteensä yhtään. Pienet punaiset valot yleensä löysi ihan hyvin ja sitten sitä vain haparoitiin menemään. Pari kertaa piti ihan kiljua, mutta suurimman osan aikaa vain hätkähti joko kovia ääniä, äkkinäisiä valoja tai kosketusta. Ja kun silmät tottuivat pimeään, silmäkulmastaan yleensä näki jonkin liikkuvan tai kuuli askelia ja huohotusta. Vähän väliä joku kuiski korvaan, että jää tänne leikkimään ja älä mene pois sun muuta kivaa. Silloin tällöin joku silitti päätä, joskus joku tarttui jalkaan ja kerran melkein kävelin jonkin päälle ennenkuin se juoksi pakoon.
Ketjuhuone oli ehkä kamalin. Yleensäähän siis edetessään ei nähnyt juuri mitään ja kun seinä tuli vastaan niin sitten käännyttiin jonnekin päin kunnes uusi seinä tuli vastaan. Ketjuhuoneessa kävelin nurkkaan ja törmäsin johonkin pehmeään, siinä vaiheessa vaistot sanoivat että poispoisäkkiäpois, mutta sitten törmäsi ketjuihin ja siellä ketjujen takana joku huusi hyvin vihaisesti. Siellä katoista roikkuvien (oletan, en nähnyt mitään) ketjujen keskellä oli vaikea suunnistaa, vaikka valon näkikin. Ja yhtä-äkkiä joku tarttui käteeni ja riuhtaisi niin kovasti, että olin menettää tasapainoni. Pian tunsin, että Aakin riuhtaistiin pois. Tai yritettiin riuhtaista, Aan ote minun olkapäästä oli sen verran tiukka, että minä menin mukana. Pian tasapainon löydyttyä jatkettiin matkaa kaikkien niiden vihaisesti huutelevien otusten keskellä yrittäen välttää ketjuihin tai niihin otuksiin törmäämistä. Sieltä selvittyä oltiinkin jo ulko-ovella.
Kokemus oli todella kiva (okei, ehkä väärä sana), muttei niin ahdistava kuin kuvittelin. Kuvittelin sellaisen labyrintin, jossa juuri ja juuri näkee eteensä ja siellä olisi tyyppejä sinua jahtaamassa ja saisit oikeasti juosta paniikissa tai niskaan tiputettaisiin kasa hämähäkkejä, kun käännyt väärään suuntaan tai jotain. Mutta tuolla tuli oikeastaan keskityttyä niihin valoihin ja niiden seuraamiseen, joten sinänsä aika rentoa, kun tiesi, ettei voi eksyä. Ja koko ajan tiesi, että ne ovat vain ihmisiä eikä siellä ole mitään sen kamalampaa, joten hyvillä mielin kuljettiin koko matka, eikä jänistetty kesken kaiken. Ollaan ehkä vähän tylsiä, odotin, että olisin pelännyt enemmän. Mutta käymisen arvoinen kokemus, ehdottomasti.
Sen jälkeen käveltiin taas päämärättöminä ympäri kaupunkia ja suunniteltiin jo kiiwien katselua, mutta se maksoi vähän turhan paljon ja kun sellainen on kuitenkin kerran jo luonnossä nähty, niin ei se ehkä eläintarhassa ole ihan niin hienoa enää. Mentiin infopisteelle katselemaan esitteitä, että keksittäisiin jotain halpaa tekemistä. Täällä olisi tosiaan niitä kävelyreittejä vaikka muille jakaa, mutta ei vielä näillä jaloilla.
Löydettiin itsemme lopulta gondolihissistä menossa korkeuksiin.
Ja korkealle se menikin. Ja ne maisemat taas! Nähtiin koko Queenstown samalla kertaa.
Ja joku hullu hyppäämässä alas.
Ylhäällä katseltiin hetki maisemia, mutta suunnitelmissa oli vielä lugeilua. Eli laskemista rullalauta-autoilla mäkeä alas hirveää kyytiä pientä ja mutkaista tietä pitkin.
Mentiin vielä pienemmällä hissillä ylös ja saatiin hienot leimat. Minä sain gängstätyyliin kirjaimet rystysiin, kiitos kämmekkäiden. Ai niin, siellä ylhäällä satoi lunta, siksi kämmekkäät, oli kylmä.
Meille opastettiin nopsaan mäkiautojen toimintaperiaatteet, eli tästä se jarruttaa ja tästä kääntyy, aika helppoa. Ja sitten vaan mäkeä alas. Mäkiä oli kaksi eri vaikeusastetta, eikä vaikeampaan saanut mennä ennen kuin oli laskenut helpomman. Meillä kuului onneksi pakettiin kaksi laskukertaa, joten päästiin molemmat mäet alas. Ja se oli ihan mielettömän kivaa ja siistiä! Ensimmäinenkin mäki oli suht haastava ja siinä sai jarrutella, että pääsi mutkista ja välillä saattoi laskea vain vapaalla hurjaa vauhtia. Toisessa mäessä oli jo pudotuksiakin, missä auto lähti hetkeksi tiestä irti ja tiukempia kurveja, mutta siinä vaiheessa oli jo niin yhtä sen rulla-autonsa kanssa, että ihan hyvin meni. Ja nopeasti, sanoinko jo, että se auto meni aika vauhtia alamäkeen?
Ihan mieletöntä ja melkein ostettiin uusintakierroksia, mutta niistä ei olisi tullut loppua, joten jätettiin väliin tällä kertaa. Sen jälkeen istuttiinkin hetki ja ihailtiin vain maisemia. Ja hienosti poseeraavaa lintua.
Siinäpä sitä olikin jo ihan riittävästi yhdelle päivälle. Huomenna sitten taas jotain ihan muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti