Saaressa

Saavuimme Rakiura-saarelle Obaniin keskiviikkona vähän kymmenen jälkeen aamulla. Lauttamatka meni yllättävän hyvin, kun jätin aamiaisen välistä. Maksoimme lautan vain yhteen suuntaan, kun emme osanneet suorilta päättää, miten kauan haluamme saaressa olla.

Kyselimme ensimmäisestä vastaantulleesta infosta majoitusmahdollisuuksia ja kaksi hostellia olikin kartan mukaan ihan vierekkäin. Ensimmäisessä oli niin älyttömät hinnat eikä mahdollisuutta saada viikkoalennuksia että lähdimme siihen lähellä olevaan toiseen hostelliin kyselemään hintoja. No ei se ihan siinä vieressä ollut, kuten kartta näytti, vaan saimme raahautua yllättävän jyrkän pienen ylämäen hiekkatietä vieläpä, mitä ei karttaan ollut merkitty laisinkaan. Oli vähän raskasta matkalaukkujen kanssa. Mutta näihin karttoihin alkaa tottua, niissä ei yleensä ole merkitty minkäänlaista skaalaa, ilmansuuntaa ja muutenkin ne ovat vähän sinnepäin. Tässä välissä pitää muuten kiittää porukoita, kun ostitte joskus silloin tuon matkalaukun minulle, se on täydellinen, olen huomannut. Sinne mahtuu riittävästi tavaraa, muttei niin paljon, että se alkaisi painaa liikaa ja neljällä pyörällä se kulkee helposti vierellä ilman että sitä tarvitsee raahata takanaan, niin että koko paino tulee kädelle (tämä siis asfaltilla, hiekkatiellä se pitää kantaa ilmassa, silloin voi kiittää itseään, että on käynyt salilla).

Niin se hostelli. Saatiin viikkoalennus, joten ollaan nyt sitten täällä eristyksissä sivistyksestä viikko. Jee! Hostelli on kiva, yllättävän iso ja viihtyisä, ei ehkä kodikkain, missä ollaan oltu, mutta tosiaan ihan mukava. Huone on pieni, mutta riittävä. Keittiö on siisti ja siellä on paljon astioita eikä tarvitse tapella samasta paistinpannusta muiden kanssa. Yleisissä tiloissa voi myös pelata pingistä, missä olemme molemmat yhtälailla niin surkeita, että peli oli jo jännittävä. Ja jostain syystä minä eläydyin siihen ihan täysillä, onneksi ei ollut ketään muita kuulemassa ja näkemässä meidän "pelaamista". Suurin osa ajasta kului pallon metsästykseen, kun sen löi vähän liian kovaa jonnekin sohvan alle tai pianon taakse.

Ja luonto on muuten aika lähellä täällä ja siellä luonnossa on paljon lintuja. Olen paratiisissa. Joka paikassa on Tuita, jos muistatte ne hassusti ääntelevät linnut. Niiden naksuttelulaulu kuuluu joka puolelta ja se on jotain todella mahtavan kuuloista.

Löysin videon Tuin laulusta. Videolla ei kuulu läheskään kaikki sen eriskummallisimmat äänet, mutta ihan riittävästi, että saatte jonkinlaisen käsityksen, millaista täällä on liikkua metsässä.

Täällä on pari kauppaa, yksi ruokakauppa, ravintola, kirjasto, museo, eikä sitten paljon muuta. Paitsi niitä lintuja, metsää ja rantoja. Tarkoitus olisikin aikalailla kuljeskella nuo lähimetsät ja polut läpi ja yrittää mahdollisesti illalla spottailla pieniä sinisiä pingviinejä rannalta ja kiiwejä metsästä. Päivävaelluksilla näkee varmasti paljon muita lintuja, tosin niitä on näkynyt jo tässä ihan kaupungissakin, rannassa nähtiin jokin hassu vesilintu, äsken tuli Kaka istumaan meidän terassin kaiteelle ja vähän kauempana istuskeli taas läskipulu (ne on oikeasti ihan valtavia lintuja).

Saamme kulutettua viikon täällä helpostikin, jos sää vain pysyy edes suhteellisen hyvänä, mikä ei ole ollenkaan varmaa, mutta toivotaan nyt. Minä olen jo ihan rakastunut tähän paikkaan, lähinnä kaikkien lintujen ja luonnon takia. Ja kaikki vastaantulevat ihmiset ovat yhtä hymyä, joten ei täällä voi olla hymyilemättä koko ajan itsekin.