Näköalakivi

Perjantaina satoi. Havaitsetteko tekin kaavan? Löhösimme aamun, kunnes sää hiukan selkeni ja lähdimme kevyelle kävelylle. Tai sen piti olla, mutta heti ensimmäisenä vastassa oli järkyttävä ylämäki, mikä pisti pienen ihmisen puuskuttamaan. Ensimmäisenä kiipesimme tosiaan näköalakalliolle, missä tuuli melko kovasti. Minun piti tyypillisesti kiivetä isoimpien kivien päälle, että ylipäätään näin mitään ja meinasin heittää sieltä selälleni kevyessä tuulen puuskassa. Mutta ei se mitään, maisemat olivat taas ihania, vaikka olikin vähän pilvistä.

Kuljimme pienen lenkin välillä autotiellä (mikä ei muuten täällä ole kovin paljon polkua isompi) ja välillä pusikossa rämpien. Eikä voi sanoa, että maasto olisi ollut kovin tasaista, koko ajan sai mennä joko ylä- tai alamäkeen, en tajua, miten näin pienelle saarelle on saatu tällaisia korkeuseroja.

Etsimme erästä siltakätköä tai siis löysimme sen ja olin juuri sinne nimeä raapustamassa, kun jokin lensi melkein takaraivooni. Käännyin hitaasti ja tämmöinen otus tervehti minua parin metrin päässä olevalla oksalla.

Pian meidän luo lensi toinen samanmoinen ja sittenpä siinä ihmeteltiinkin toisiamme, me ja kakaijat. Ne tulivat selvästi katselemaan, että mitä kummaa me tehdään, kun ei perusturistimaisesti vain kävellä eteenpäin vaan jäätiin rapistelemaan jotain sinne sillan kupeelle. Hetken aikaa taas hengattiin näiden ihanien lintujen seurassa ja sitten jatkettiin kaikki matkaamme, kuka minnekin.

Päästyämme hostellille sää huononi taas sateeksi, joten meillä oli hyvä tekosyy vain oleskella sisällä. Pelailimme pingistä (hävisin) ja Blood Bowlia (tasapeli) ja katselimme pari jaksoa Star Trekiä. Siinäpä se ilta menikin ja vaikka minä nukuin yöni hyvin enkä herännyt yhtään mihinkään, A sanoi, että yöllä ja vielä aamullakin ukosti ihan kunnolla ja vettä satoi kaatamalla. Lupaavaa.