Illalla pelattiin vielä hostellin ihmisten kanssa meidän yksinkertaisia pelejä, käytiin baarissa yksillä ja pelaamassa samalla biljardia. Ne yhdet oli litran tuopit, joten siellä sai kulumaan yllättävän pitkän aikaa, vaikka minun biljardi sujuikin surkeasti. Tutustuttiin samalla ihan kivoihin ihmisiin onnistuneesti juuri viimeisenä iltana.
Jostain syystä minä päätin herätä kolmelta aamulla ja valvoa virkeänä aina kellonsoittoon asti. Kumma kyllä, sittenkään ei väsyttänyt ihan hirveästi, joten mentiin aamupalalle, pakattiin viimeiset tavarat ja suunnistettiin bussipysäkille. Jossain välissä ehdin silitellä maailman hassuimmin naukuvaa ja kehräävää kissaa, se narisee ihan kummallisesti.
Bussilla lähdettiin kohti Invercargilliä. Todella kummallinen paikannimi. Aika paljon minä kestän ja muistan näitä hokitikoja ja punakaikeja, mutta Invercargill? Tämä on pieni kaupunki ihan eteläsaaren eteläosissa, että kovin paljon etelämmäs ei enää pääse. Täällä on paljon hienoja vanhoja rakennuksia ja yllättävä iso keskusta. Oltiin täällä sen verran hyvissä ajoin aamupäivästä, että ehdittiin majoittumisen lisäksi tutkia oikeastaan koko keskusta ja vähän ympäristöäkin ja löydettiin puisto ja paljon lintuja. Minä toimin päivän kartanlukijana emmekä edes eksyneet tai löytäneet itseämme mitenkään kovin kummallisista paikoista, hyvä minä siis.
Sää on täällä muuten myös kummallinen. Jos Queenstownissa tuntui, että se vaihtelee nopeasti niin täällä se vasta oikukas onkin. Yhtenä hetkenä paistaa täysillä aurinko ja seuraavaksi tulee vettä niskaan saavista kaatamalla. Ja sitten ihan kohta paistaa taas aurinko melkein pilvettömältä taivaalta. Kummallista. Ja tekee liikkumisesta todella helppoa ja mukavaa.
![]() |
| Onneksi sää näytti enimmäkseen tältä. |
Olemme täällä vain yhden yön ja jatkamme huomenna lautalla kohti Rakiura-saarta. Se on jo todella pieni paikka keskellä ei mitään, siellä asuu ehkä noin 400 ihmistä koko saarella eikä siellä kuulemma ole muuta tekemistä kuin vaellus ja lintujen bongaus. Ja tottakai me haluamme sinne, ehdottomasti. Varmaan viikoksi. Meissä on jotain vikaa...
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti