Paluu Aucklandiin

Viime viikolla olimme vielä Ashburtonissa töissä, minulle keskiviikko oli viimeinen työpäivä, mutta Aalle oli hommaa vielä puoleksi päiväksi torstainakin. Vain puoleksi päivää, koska linja-automme lähti kolmen aikoihin kohti Christchurchiä. Vuokraisäntä sanoi että voisimme olla ulkona kämpästä kymmenen aikaan aamulla ja Aan lähdettyä töihin anivarhain minä nukuin vielä muutaman tunnin ja lähdin kaupungille kuluttamaan aikaani. Oli onneksi mukavan lämmin päivä, niin jaksoin hengailla Ashburtonin yhdellä ainoalla ostoskadulla.

Päädyin ostamaan itselleni housut, maksoin niistä hurjan dollarin. Op-shopeista eli paikallisista kirppareista on tullut olennainen osa meidän elämää, sieltä saa halvalla niin astioita, petivaatteita kuin vaatteitakin, joskin kokojen löytäminen näin mini-ihmiselle on joskus vaikeaa. Sen lisäksi ostin itselleni maailman ihanimmat sukat. Kuolailin näitä ihan alkuaikoina Aucklandissa ollessa, mutta ne maksoivat niin paljon, etten halunnut ostaa niitä silloin. Tällä hetkellä ne olivat puoleen hintaan, joten olen nyt ihanimpien-sukkien-ikinä onnellinen omistaja. Ne on ne elämän pienet asiat.

Christchurchistä lensimme Aucklandiin, jossa anoppi odotteli meitä. Oli jo ilta, joten suunnistimme suoraan yöpymispaikkaan. Pääsimme ensimmäistä kertaa oikeaan hotelliin, olimme Aan kanssa innoissamme: oma huone, jota ei tarvitse jakaa, lämmin suihku ja ihan oikea sänky. Tosin ensimmäisenä minä hajotin vessan oven eikä sitä enää sen jälkeen saanut kiinni ja suihku hajosi ihan omia aikojaan, mutta se oli aika pientä.

Seuraavana aamuna lähdimme näyttämään Aucklandia anopille. Aamiaisen jälkeen ajattelimme, että pieni jännitys voisi olla paikallaan karistamaan matkaväsymystä. Jotenkin A onnistui jäämään pois tästä mahtavasta kyydistä, mutta minä menin innoissani. Anoppia sai hetken suostutella, mutta lähti se lopulta mukaan.

Kyyti oli ehkä vielä kamalampi kuin viime kerralla: viimeksi se pysyi tasapainossa eikä kieppunut holtittomasti ympäriinsä, toisin kuin nyt. Oli ihan mielenkiintoista tipahtaa maata kohti ja nähdä lähestyvä katu ja autot ja ihmiset ja toivoa, että köysi kiristyisi ja lähtisi takaisin ylöspäin. Mutta mukavaa oli, tosin anopilta tuli hyvin jämäkkä ei siinä vaiheessa, kun minä hihkuin että lähdetäänkö uudestaan. Että sitä perintöä vielä odotellessa...

Sen jälkeen mentiin kyselemään linja-autoasemalta meidän kameraa. Meillehän siis soitettiin, että hei teidän kamera löytyi, voitte noutaa sen täältä Aucklandista. Oletimme tottakai, että voimme vain kävellä sinne henkkareiden kanssa ja saamme kameran mukaamme. No eihän se todellisuudessa ihan niin mennyt. Virkailija ei tuntunut tietävän mitään mistään kamerasta ja meidän olisi pitänyt muistaa, mikä päivä lähdimme Hastingsiin ja mielellään vielä linjan numero ja milloin meille soitettiin takaisin, eihän siinä ollutkaan väliä kuin pari kuukautta. Meikällä meinasi mennä hermo, mutta sovittiin, että me selvitellään nuo asiat, kaikki pitäisi löytyä kuitenkin sähköpostista. Onneksi seuraavana päivänä tiskin takana oli eri ihminen ja meillä oli tarvittavat tiedot ja saimme oman kameramme takaisin kuvien kera. Tässä siis kuvia, kun ensimmäisen kerran lähdimme Aucklandista kohti Hastingsiä. Huomatkaa varsinkin todella hienosti pakatut laukut ja reput ja Moro.

Kaiken säätämisen jälkeen  päätimme kiivetä Skytoweriin katselemaan Aucklandia, jotta elämä ei olisi liian maanläheistä. Ja näkyihän sieltä paljon joka suuntaan ja aika pitkälle:

Siellä olisi päässyt myös ulkopuolelle kävelylle tornin ympäri, mutta meille riitti sisätilat.  Opas sanoi, että ikkunoihin saa nojata ihan vapaasti, joten tottakai, eihän tuosta kovin suuri tiputus alaspäin ole.

Juotiin myös tosi hienot kaakaot siellä ylhäällä.

Kaiken lisäksi sieltä olisi voinut hypätä alaskin, mutta hissi tuntui paremmalta idealta.

Sen jälkeen pyöriskeltiinkin ympäri Aucklandia ihan katutasolla, hommattiin anopille paikallinen puhelinliittymä ja yritettiin löytää minulle kengät. Minähän siis lankkasin ja liimasin itselleni vedenpitävät kengät, mutta niiden vetoketju hajosi hiukan ennen lähtöä eikä töiden ohella ehtinyt käydä suutarilla. Sovittiin sitten Aan kanssa, että minä saan ostaa kengät ja hän saa ostaa Descentiin pienoismallityyppejä. Arvatkaapa huviksenne kumpi pääsi halvemmalla, vinkki: minä saan hankkia itselleni vielä toisetkin kengät.

Loppuaika Aucklandissa kului kätköilyn ja hyvän ruuan parissa. Koska tunnetusti kuvat osaavat kertoa paljon enemmän kuin köyhät sanat, joita on jo muutenkin liikaa:

Aucklandista lähdimme kohti Rotoruaa, siellä vietämme varmaan parikolme yötä ja sitten mietitään, että minne seuraavaksi. Nettiin pääsy on aina ihan tuurista kiinni, joten päivityksiä tulee sitten vähän milloin sattuu. Ja muuten, kuvia tulee olemaan sitten ihan kamalan paljon, älkää kyllästykö. Ja kuvat on otettu kolmella eri kameralla ja värit ja valotukset ovat kaikissa vähän erilaiset. Tiedän, ettei se varmaan häiritse ketään muuta kuin minua, mutta selittelenpä lämpimikseni.