Epätodellista

Seuraava päivä Wellingtonissa alkoi myöskin luonnonläheisissä tunnelmissa, kun lähdimme vaeltamaan Zealandiaan ja tutustumaan paikalliseen luontoon. Zealandia on eräänlainen luonnonpuisto ja turvapaikka harvinaisille eläimille ja kasveille, siellä niitä suojellaan ja niistä pidetään huolta. Reissulla näimme paljon luonnonvaraisia lintuja, hienoja puita ja upeita maisemia.

Löysimme elävän fossiilin, jonka minä siis ihan henkilökohtaisesti bongasin: Tuatara. Oletus oli, että ei tällainen harjaantumaton bonjaata voi löytää sitä tuollaisesta maastosta, mutta sattui se lopulta silmiin. Eikä se sitten kuitenkaan kovin ujo tai arka ollut, höpisimme kovaan ääneen ja otimme useita kuvia eläimestä ja siinä se tyytyväisenä nökötti auringossa.

Sieltä löytyi myöskin Seelannin suurin ötökkä, Weta. Ruma kuin mikä, mutta näkemisen arvoinen. Kuvissa on siis puuweta, sen lisäksi niitä on ainakin maaweta, luolaweta ja jättiweta, joita emme nähneet.

Opin paljon paikallisten lintujen nimiä, maoriksi vieläpä. Esimerkiksi ystävämme kktiainen on nimeltään Piwakawaka. Nämä seuraavat linnut kuuluivat useammin kuin näkyivät, osasi jo äänestä arvata, että joo-o siellä se jossain on. Tui ääntelee nimittäin todella hassusti, välillä se kuulostaa huilulta ja välillä robotilta, oikeasti. Voisin ottaa tuollaisen kotiin herätyskelloksi. Ja sopisivat vielä mustavalkoisina sisustukseenkin.

Sen lisäksi näimme aika usein Kaka-lintuja, paikallisia papukaijoja. Ne kiipeilivät omissa oloissaan puissa ja natustelivat oksia kiinnittämättä meihin juuri huomiota. Ruokintapaikalla ne näkyivät hiukan paremmin, vaikka siltikin ne olivat ujoja ja kaikkosivat pian meidän tultua paikalle.

Näimme usein myös vilaukselta Tiekejä, punamustia rastaankokoisia lintuja. Englannista kääntäen niiden nimi on Satulaselkä ja on helppo arvata, mistä ne ovat nimensä saaneet. Sieviä, mutta todella nopealiikkeisiä, eivätkä ainakaan minun refleksit olleet riittävät niiden kuvaamiseen kunnolla.

Korimakot olivat melkoisen arkoja ja näimme pari vain ruokintapaikalla. Sieviä oliivinvihreitä lintuja, kyseinen yksilö on selväsit viihtynyt ruuan parissa melkoisen kauan.

Toutouwai oli todella utelias ja ystävällinen lintu, jonka huomion sai herätettyä helposti. Ei tarvinnut kuin hiukan rapistella lehtiä ja lintu tuli lähelle tuijottamaan, että mitä siellä on, mitä siellä on, miulle kans! Hauska otus, johon törmäsimme useampaankin otteeseen, mutta niin tavallisen värinen, että se jäi helposti huomaamatta (muilta siis, minähän haukkana näin jokaisen ja ilmoitin niistä kovaan ääneen).

Lopuksi törmäsimme vielä melkoisen suureen Takaheen. Se ei ollut kovin ujo, katseli meitä vain hiukan epäilevästi, kun menimme lähemmäs, mutta ei lähtenyt mihinkään. Kaunis kuin mikä.

Kyltti kielsi ruokkimasta niitä ja voin ymmärtää miksi, niillä on valtava nokka, jota ei halua lähelle sormiaan. Muuten lintu vaikutti melkoisen halattavalta, mutta mikäpä eläin minusta ei.

Kaikkien noiden lisäksi näimme myös useita Riroriroja ja kuulimme Popokoteajoja, jotka viihtyvät suurissa parvissa. Näimme myös kauniin värisen Hihin, mutta valiettavasti en saanut sitä ikuistettua kuviin.

Oikean luonnon jälkeen oli hyvä siirtyä fantasiamaailmaan, kun kävimme tutustumassa Wetan myymälään. Weta tekee siis kaikenlaista fanikamaa muunmuassa Sormusten herraan, Hobittiin, Tinttiin ja District 9:ään. Ensimmäisenä päätimme kiusata trolleja. Ilmeet on sellaiset, että kohta pieni ihminen ottaa osumaa:

Sen lisäksi kaupassa oli paljon kaikenlaista hienoa pientä ja hiukan suurempaakin krääsää.

Sen jälkeen palauduimme kaupunkiin ja etsimme kunnon ruokapaikan. Olivat panostaneet aterioiden ulkonäköön melkoisen paljon, hylsyissä ja savikiekossa oli kastiketta, jota sai lisätä villisikajiaotzuihin, wallabiwontoneihin ja peurakevätkääryleisiin. Wallabi maistui muuten yllättävän hyvältä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: