Blenheimistä lähdimme kohti Kaikouraa jälleen kerran bussilla. Maisemat
olivat ihan mielettömiä: toisella puolen näkyi lumihuippuisia vuoria ja
toisella hurjasti aaltoileva turkoosi meri. Kuvaamisesta vastasi anoppi, sillä minä
simahdin noin matkan puolivälissä ja nukuin tyytyväisenä kaiken hienon ohi,
niinkuin yleensä.
Hotellille saimme kävellä melkoisen pitkän matkan, mutta onneksi perillä odotti tosi
kivoja naapureita, jotka saivat ainakin minut hyvälle tuulelle.
Ensimmäisen päivän jälkeen Kaikoura vaikuttaa melko pieneltä paikalta,
täällä ei esimerkiksi ole paikallisbusseja tai takseja ollenkaan, mutta
mielettömän kaunista täällä on. Ihan sama minne katsoo, näkee joko tumman
talvisen meren tai lumisia vuoria kirkkaan sinistä taivasta vasten. Tunnen oloni todella kotoisaksi, voisin jäädä tänne ainiaaksi enkä ikinä kyllästyä näihin
maisemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti