Viininmaistelusta

Vietimme Blenheimissä yhden kokonaisen päivän ja valittavissa oli joko lähteä vaeltamaan kauniiseen luontoon tai viinikierrokselle. Koska olemme kaikki hiukan flunssaisia, tuntui viineihin tutustuminen paremmalta vaihtoehdolta. Aan kanssa vietimme aamupäivän sohvalla kilpaa yskien ja nenää niistäen, kun anoppi lähti vihmeränä etsimään purkkeja.

Minibussi nouti meidät iltapäivällä hotellin pihalta ja suuntasimme kohti ensimmäistä viinitilaa. Ryhmään kuului meidän kolmen lisäksi kaksi pariskuntaa, yllättävän nuorta porukkaa: odotin että siellä olisi ollut keksi-ikäisiä tai eläkeläisiä snobeja nyrpistelemässä nenäänsä.

Oli mielenkiintoista ja hauskaa päästä oikeasti maistelemaan viinejä, varsinkin kun oli joku kertomassa niistä enemmänkin kuin että tämä on punaista ja tämä ei. Yleensä Aan kanssa juodaan vain punaviinejä, mielellään vielä chileläisiä, eikä nämä Seelannin viinit ole oikein vetisyydessään iskeneet meihin. Kierroksella keskityttiin enemmän valkoviineihin ja niistä oikeasti erotti makuja! Jopa minä. Suurin osa maistui vetisille ja osa oli sen lisäksi pistäviä, mutta jotkut olivat jopa ihan juotavia. Eli me oltiin niitä snobeja, jotka nyrpiseli nenäänsä kaikelle ja oli sitä mieltä että kyllä kotosalla ne viinitkin maistuu paremmalta... No ei, oikeasti, suurin osa viineistä oli oikein hyviä, ei vain meidän tottumusten ja maun mukaisia. Ja kun lopulta löydettiin hyvänmakuinen viini, sen hinta oli 50 dollaria, joten sai jäädä siltä kertaa.

Kierettiin neljä viinitilaa ja joka paikassa saatiin maistella ainakin neljää valkkaria plus paria punaviiniä. Eikä ne maistijaiset olleet kovinkaan pieniä, joten viimeisen paikan kaikki viinit maistui oikein hyvin. Toki siellä oli vaihtoehtona, että jos viini ei miellytä, sen voi heittää pois, mutta ei se oikein sopinut suomalaiseen pirtaan. Viimeisen paikan viimeinen viini oli olemassa ihan vain minua varten: todella sokerisen yltiömakea jälkiruokavalkoviini, jota kukaan muu ei olisi halunnutkaan juoda enemmän kuin lasillisen ja minä jäin kaipaamaan koko pulloa. Rakastuin, en tahtoisi juoda enää mitään muuta viiniä. Tosin siinä vaiheessa ei enää viinin nimi jäänyt mieleen, joten se siitä.

Ryhmämme oli todella rentoa porukkaa ja juttua riitti kaikkien kanssa. Dan oli siitä hauska, että hän ei edes yrittänyt esittää, että olisi ymmärtänyt mitään viineistä. Hän ei erottanut viinejä toisistaan, mutta tuntui silti pitävän jokaisesta. Australialainen pariskunta Alex ja Laura taas olivat tutustumassa Seelantilaisiin viineihin ja viinitiloihin, sillä vanhemmillaan on ravintola kotona ja siellä myydään samaisia viinejä. Jossain vaiheessa joku kysäisi, että millaisia suunnitelmia itse kelläkin on illaksi, että lähdetäänkö pubiin kierroksen jälkeen. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia ja porukka oli sen verran mukavaa, joten totta ihmeessä oltiin mukana. 

Lopuksi käytiin vielä suklaatehtaalla, josta tarttui mukaan hyviä käsintehtyjä suklaita ja sitten meidän viskattiin olutbaariin, mistä sai myös ruokaa. Ilta kului jutellen ja nauraen, oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, jotka olivat jokainen ihan eri elämäntilanteessa kuin me. Meille tarjottiin myös töitä Australiasta, joten sori kotiväki, jos ei tullakaan Suomeen niin pian kuin suunniteltiin, se olisi kuitenkin tässä matkanvarrella.

Palauduttiin hotellille jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä nukkumaan ja toivoteltiin kaikkien kanssa, että jospa vielä törmäillään tässä matkatessa.