sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Huka Falls

Sunnuntaina lähdettiin kohti Huka Fallsia. I-sitelta meille kerrottiin, että joen vartta pitkin menee koko matkan polku, joten voimme mennä sitä kautta. No aamulla lähdimme sitä etsimään, mutta pienen kiertelyn ja edestakaisin raahautumisen jälkeen totesimme, että ainakaan me emme löydä kyseistä polkua, kiitos vain. Koska kummallakaan ei oikein ollut fiilistä jatkaa etsimistä, päätimme palata hostellille vielä hetkeksi ja katsella myöhemmin uudelleen.

Rauhallisen aamiaisen ja parin tunnin lepäilyn jälkeen lähdimme yrittämään uudelleen. Nyt menimme suosiolla kartan osoittamaan aloituspisteeseen ja jätimme I-siten neuvot omaan arvoonsa. Seurailimme jokea noin tunnin verran kivassa helteessä ennenkuin löysimme vesiputouksen.




Tai no, ei tuota oikein putoukseksi voi sanoa, koski se vain oli, jossa oli pienen pieni, lähes huomaamaton vesiputous lopussa. Eipä sillä, kaunista siellä taas kerran oli ja kaiken lisäksi sinne oli pystytetty pieni jäätelökioski ihan kuin juuri meitä varten, joten ei voinut valittaakaan.



Paluumatkasimme autotien viertä ja matka sujui lopulta todella nopeasti ja rattoisasti kaikkea ihmetellen.


Keskustaan päästyämme kävimme syömässä pitsat ja löhösimme hyvällä omallatunnolla loppuillan.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Taivassukellus

Lauantaina matkattiin aamusta Taupoon. Samanniminen järvi, jonka rannalla Taupon kaupunki sijaistee, on yksi Seelannin suurimmista ja suurin osa paikan aktiviteeteistä liittyy jotenkin siihen. Varasimme hostellin taas I-siten kautta ja meidät noudettiin ystävällisesti linja-autoasemalta.

Meidän takapihalla kasvaa mieletön viiniköynnös.

Heti sisäänkirjautuessa hostellin omistaja kyseli meidän suunnitelmista ja kun tuli puheeksi laskuvarjohyppy, hän kysyi, että hypätäänkö jo tänään ja sen jälkeen hän soitti yhden puhelun ja ilmoitti, että limusiini tulee hakemaan meitä noin parin tunnin päästä. Ehdittiin juuri käydä syömässä jotain ja pikaisesti tutustua keskustaan, kun sitten palauduttiin jo odottamaan kyytiä. Kaikki kävi nopeammin kuin kuviteltiin.



Pian päästiinkin istumaan limusiiniin, varmaan ensimmäinen kerta kummallekin ja jännäämään, että eihän tuuli ylly liian kovaksi. Mielessä oli liian tuoreena Queenstown ja viikon turha odotus. Mutta pelko osoittautui kuitenkin turhaksi ja ohjeiden, pienen odottelun ja muiden hyppyjen katselun jälkeen saatiinkin hienot lentohaalarit ja hatut.


Sitten tutustuttiin omaan hyppääjään, jonka kanssa käytiin vielä kerran läpi, että mitä tapahtuu milloinkin ja sitten jo istuttiin pienessä lentokoneessa. Lento kesti parikymmentä minuuttia ja sinä aikana mielessä ehti käydä aika monta asiaa, kuten se, että annan ihan kohta koko elämäni tuon yhden miehen harteille, kirjaimellisesti. Mutta ei kumma kyllä hermostuttanut eikä jännittänyt niin paljon kuin kuvittelin, keskityin lähinnä ihailemaan maisemia, Taupo-järvi on ihan valtava!

Meidän lisäksi koneessa oli kuusi muutakin hyppääjää ja minä olin kolmanneksi viimeinen joka lähti. Menimme oman hyppääjän kanssa ovelle ja heitimme jalat tuuleen ja sitten tuli ajatus, että jospa ei sittenkään..? Mutta se oli myöhäistä jo siinä vaiheessa ja pian tajusinkin katselevani maailmaa ihan vinksin vonksin ja vatsani muljahtelevan hiukan epämukavasti meidän pyöriessä holtittomasti ilmassa. Pian meno kuitenkin tasaantui hiukan, vaikka putosimmekin vielä vapaasti ilman varjoa. Katselin maisemia ja kiljuin ja heilutin käsiäni minkä ehdin ihan onnessani ja pian oma hyppääjä ilmoitti, että hän avaa varjon. Ehdin juuri ja juuri tajuta, että joo okei, ai mitä? ja sitten tuntui todella raju kiskaisu valjaissa ja jalat heittivät meikän linkkuun ja sen jälkeen lakseutuminen olikin leppoisaa, vaikka korvia särkikin hetken. Pääsin jopa ohjaamaan varjoa, mikä ei ilmassa ollut hirveän mahdottoman vaikeaa, varsinkin, kun minun ei tarvinnut suunnistaa mihinkään. Hiukan lähempänä maata oma hyppääjä otti taas ohjat ja kieputti meitä pari kertaa ilmassa, mikä sai minut kikattamaan ja kiljumaan kuin vähäjärkinen.


Laskeutuminen sujui todella mallikkaasti, alkuun pidin jalkojani mahdollisimman korkealla, etten vain häiritsisi, mutta pian oman hyppääjän päästyä maahan hän ilmoitti, että voin laskea jalkani ja näin ollen pääsimme maan pinnalle kauniisti jaloillemme. Toisin kuin A, joka oli pitempi kuin ohjaajansa; he tulivat nätisti persuksilleen. Sen jälkeen oma hyppääjä irrotti valjaat toisistaan ja monien kiitosten jälkeen lähdin hiukan tutisevin jaloin kohti Aata, jonka kanssa sitten puhuttiin toistemme päälle, kuinka hauskaa ja siistiä ja mahtavaa meillä olikaan. Tosin kuulemma flunssaisena ei kannata hypätä, en aio kuvailla nyt sen tarkemmin, mutta vissiin räkä löytää ihan uusia reittejä onteloissa.

Saatiin vielä kyyti samaisella limusiinilla takaisin hostellille. Hyppy oli ihan uskomattoman hieno kokemus ja voisin hypätä uudelleenkin, sitten joskus. Se oli kaikkea, mitä kuvittelin ja enemmänkin, vaikka pelkäsin vähemmän kuin luulin. Ja kaikesta tästä on kiittäminen Aata, joka antoi minulle hypyn joululahjaksi. Enpä olisi parempaa lahjaa osannut toivoakaan.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Löytöjä

Maanantaina käytiin tutustumassa itse Taurangan keskustaan, joka oli suurempi kuin kuviteltiin. Ja kannatti lähteä, sillä löysimme sattumalta kirjan, jota olemme etsineet noin puoli vuotta ympäri Seelantia. Kyseessä on Gauntin tarinan kolmas teos, josta ei enää tehdä lisäpainoksia ja kaikki vanhat tuntuivat olevan myydyt jo kauan sitten. Olemme tosiaan etsineet kirjaa niin Ashburtonista kuin Aucklandista, Christchurchistä ja Wellingtonista sekä lukuisista pienemmistä kaupungeista, niin isoista kirjakaupoista kuin pienistä divareista ja nyt se sitten käveli vastaan, tai no, nökötti tyytyväisenä hyllyssä, kun etsimme oikeastaan lisää D&D-miniatyyreja (joita sitten emme löytäneet, mutta hyvä näin). Joten nyt Aallakin on pitkästä aikaa luettavaa, sillä hän luki ensimmäisen ja toisen Gauntin tarinan joskus Ashburtonissa ollessa. Minä luen vasta ensimmäistä tuhat sivuista opusta, eikä nyt sitten ihan heti lopu lukeminen kesken, jee.

Tiistaina ajateltiin lähteä kuntoilemaan läheiseen puistoon. Meillä ei ole enää salijäsenyyttä, joten puistoissa kuntoilu, varsinkin jos siellä on joku lasten leikkipaikka miljoonine tankoineen, on ollut varsin hyvä ja halpa vaihtoehto, joskin meikän treenin soveltaminen vaatii hiukan mielikuvitusta. Tosin nyt leikkipaikka oli niin täynnä lapsia, ettemme viitsineet mennä mukaan. Ja kaiken lisäksi vieressä oli jäätelökoju, josta sai pehmistä parilla dollarilla, joten päädyimme sitten syömään jäätelöä kuntoilun sijaan. Jäätelöiden jälkeen löysimme minigolf-radan ja päätimme käydä pelaamassa kierroksen. Hävisin, mutta en enää ihan niin railakkaasti kuin yleensä ja hauskaa oli, vaikka taitoinkin nilkkani toiseksi viimeisellä väylällä hyppiessäni innoissani, sillä minulla meni niin hyvin. No ei mennyt sen jälkeen enää. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä päivä.

Keskiviikkona lähdin aamusta salille, A tunsi itsensä sairaaksi, joten hän jäi suosiolla kotiin. Salilla oli kivaa pitkästä aikaa, vaikkakin hiukan tylsää yksin. Tein yläkroppatreenin ja jalkatreenin, keskivartalo jää aina liian vähälle huomiolle, kun ajattelen, että sen voi tehdä muuallakin ja salilla sitten keskittyy mieluummin laitteita ja painoja vaativiin liikkeisiin. Illalla lähdin leffateatteriin katsomaan uuden Hobitin. Odotukset eivät olleen ihan hirveän korkealla, koska nukahdin kesken ensimmäisen elokuvan enkä näin ollen muista siitä yhtikäs mitään. Mutta juoni oli suunnilleen selvillä ja sain jostain ajatuksen, että minun on pakko käydä katsomassa Hobitti, koska kuinka usein pääsee katsomaan ison maailman leffan maassa, jossa se on kuvattu? Löytyi sieltä ainakin tuttu joki ja ihana symppispossu. Vuoria en tunnistanut, koska (anteeksi vain) ne kaikki näyttävät täällä ihan samalta. Ja joo oli se leffakin ihan jees, pitänee joskus jaksaa katsoa ensimmäinenkin osa kokonaan. Ja leffaa katsoessa onnistuin jo ikävöimään Seelantia, vaikka en ole vielä täältä lähtenytkään.

Torstaina A oli edelleen kipeä, joten lähdin pyöriskelemään kaupungille hetkeksi keskenäni. Kuulin illalla pidettävistä markkinoista ja ajattelin suunnistaa sinne kyseltyäni ensin Aatakin mukaan. Markkinat olivat puistossa noin puolen tunnin kävelymatkan päässä. Normaalisti sinne kävelee parissakymmenessä minuutissa, mutta kun kyykkäsi edellisenä päivänä, niin kesti vähän kauemmin. Onneksi en raahannut Aata mukaan, sillä markkinat olivat pettymys: siellä oli kahviauto, jäätelöauto, minipomppulinna ja kaksi kojua, joista toisesta sai fudgea ja toisessa oli pieni kirppis, sen lisäksi siellä oli tarjolla "paikallista ruokaa" eli paistettuja makkaroita ja pieni lava, jolla sillä hetkellä lauloi kaksi ihmistä. Ja siinä se. Seisoin siellä hetken epäuskoisena ja lähdin takaisin. Ilta pelailtiin magiciä ja katsottiin Star Trekiä. Olemme jo katsoneet läpi koko alkuperäisen sarjan ja nyt katsomme 70-luvun animaatiota Kirkin ja Spockin seikkailuista, hulvatonta.



maanantai 13. tammikuuta 2014

Tauranga ja tulivuori

Lauantaina lähdettiin aamusta bussilla Taurangaan. Matka sujui aika rattoisasti Magic-korttien parissa ja taisinpa nukkua lyhyet päikkäritkin jossain kohtaa. Taurangassa ihan ensimmäisenä mentiin I-sitelle kyselemään yösijaa ja pian sellainen löytyikin. Majoituimme viikoksi pieneen motelliin, jossa meillä oli iso huone, oma keittiö, vessa ja suihku. Noin hostelliin tottuneelle se oli aika luksusta, vaikkakin melko kallista. Tosin täällä on meneillään pahin turistikausi, eli kaikkialla ja kaikki on aika kallista, mutta ei ainakaan vielä ihan mahdottoman hintaista.

Sunnuntaina mentiin tutustumaan Mt Maunganuihin ja vaeltamaan noin parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä olevalle vanhalle tulivuorelle.



Sää oli ihanan pilvinen ja tuulinen eli juuri täydellinen vuorelle kiipeämiseen. Ihan ensimmäisenä vastaan käveli lampaita ja ne laidunsivat kaikessa rauhassa ilman aitoja polun molemmin puolin. Ne katselivat melko tarkasti meidän menoa aina kun eksyttiin polulta pusikon puolelle kätköjä etsimään.





Vuoren huipulle ei ollut mahdoton kiipeäminen, mutta kyllä siinä lämmin tuli ja vesi maistui, kun päästiin perille.


Tietenkään meille ei riittänyt, että pääsimme huipulle, vaan piti etsiä myös yksi kätkö, jonka luo johti pienen pieni polku, joka juuri ja juuri erottui maastosta lehtien seasta. Eipä sillä, kätköltä sitten olikin ihan mielettömät maisemat kaupungin ylle, vaikka hiukan jännikin kiivetä tuolle kivelle, sillä siltä oli suora tiputus alas ja siellä ylhäällä tuuli jonkin verran.



Lampaiden ja hienojen maisemien lisäksi minä pääsin bongailemaan tuttuja ja tuntemattomia lintuja.






Vuorelta laskeuduttiin pikkuhiljaa alaspäin ja etsiskeltiin paria muutakin kätköä matkalla. 

Tuolla ylhäällä oli kätkö. Ei haettu.
Ajattelimme samalla vauhdilla kävellä turistikeskuksen läpi ja etsiä ruokakaupan, sillä sellaista ei ihan Taurangan keskustasta löydy. Tuollakin saimme kävellä ihan hyvän matkaa ja syödä pitsat ennen kuin sellainen löytyi. Matkalla sattui silmään myös SaveMart, jonne pienen jahkailun jälkeen sitten menimme. Kyseessä on Seelannin suurin kierrätyskauppaketju, jonka putiikkeihin olen törmännyt ainakin Dunedinissa eikä nytkään tarvinnut pettyä. En onneksi tällä hetkellä etsi mitään, mutta jos etsisin, melko varmasti löytäisin sen tuolta. Kaikki vaatteet olivat täälläkin lajiteltuina omiin rekkeihinsä, vieläpä värikoodattuina ja sen lisäksi ne olivat halpoja. Ihana kauppa. Vielä viimeisenä tekonani ennen ulos lähtöä katselin kengät läpi ja ihastelin yhtä sievää paria Aalle, joka sitten ehdotti, että kokeilisin niitä. Ne olivat täydellisen kokoiset, halvat (15$) ja niiin taivaan sievät, että nyt olen yhtä kenkäparia rikkaampi, vaikken niitä tarvitse eivätkä ne oiken mahtuisi matkalaukkuun. Kaiken lisäksi ne saivat yllättävän hyvän vastaanoton myös tuolta järkevämmältä osapuolelta, mikä oli kummallista, mutta huippua, sillä minullahan ei tietenkään ollut rahaa mukana.

Oikesti olen ruskettunut täällä, se ei vain näy...

Lohikäärmeitä matkalaukussa

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Meidän matkaa on jäljellä enää kuukauden verran ja sitten palaillaan Suomeen, jossa on luultavasti jo siinä vaiheessa metrikaupalla lunta ja erittäin kylmä.

Aucklandissa näytti tältä. 
Torstaina palauduttiin Aucklandiin ja käytiin syömässä kunnon illallinen anopin kanssa ja aikaisin perjantaiaamuna saateltiin hänet lentokoneeseen. Tai siis A saatteli, minä jäin nukkumaan hotellille. Perjantai vietettiin vielä Aucklandissa ja varailtiin liput seuraavaan paikkaan. Sen lisäksi nörtteiltiin ja osteltiin kaikenlaista kivaa ja käytiin food courtissa syömässä parhaat nuudelit ikinä.


En ole ennen ollut juuri sarjakuvien ystävä, mangaa olen lukenut, mutta sitäkin aika vähän. Täällä on todella valtavia sarjakuvakauppoja aina joka nurkalla ja kun taas eksyttiin sellaiseen, lähti Wolverine mukaan. Se oli alessa ja kokonainen tarina, joten ajattelin, että siitä olisi mukava aloittaa ja jos se on kiinnostava, voisin rueta ihan seuraamaan jotain hänen tarinaansa. Wolverine itsessään oli aika helppo valinta ensimmäiseksi sarjakuvaksi, eikä vähiten leffojen ja Hugh Jackmanin ansiosta. Sen lisäksi kaupassa olisi ollut sarjakuva muun muassa Pikku Prinssistä, Totorosta (jolla on muuten 25. juhlavuosi!) ja muutama kiinnostava Neil Gaimanin tarina. Pikku-ukot ovat alkuperältään D&D-miniatyyrejä, mutta meille ne tulevat Descentiin, kun A sai joululahjaksi lahjakortin niiden ostoon ja vielä lupauksen maailman mukavimmasta ostoseurasta eli meikästä.

Whitianga ja Narnia-ranta

Coromandel Townista lähdettiin Whitiangaan maanantaina, matka ei ollut pitkä, mutta tie oli mäkinen ja mutkainen ja pieni kuin mikä. Okei, noin voisi kuvailla jokaisen Seelannin tien, mutta tämä oli jo maininnan arvoinen yksilö.

Whitiangaan oltiin taas varattu majoitus etukäteen ja hyvä niin, sillä täällä on pahin turistikausi meneillään ja koko Coromandelin alue tuntuu olevan yhtä turistirysää (ja joo, ollaan mekin täällä turisteilemassa, en minä sillä). Majoituspaikan piti olla ihan I-siten vieressä, mutta onneksi jäätiin bussista motellin kohdalla ja mentiin vasta sen jälkeen etsimään infopistettä, sillä kävi ilmi, että motelli on aika kaukana keskustasta ja kaikesta muustakin paitsi rannasta. I-sitelle saatiin kävellä noin puolitoista kilometriä eikä se sinänsä paha ole, mutta laukkujen kanssa vähän epämukavaa. Motelli on aika hieno taas, ollaan ihan meren rannalla ja täällä on kaikki tarpeellinen ja enemmänkin, kuten ilmainen ja rajaton netti. 



Tiistaiaamuna lähdettiin Haheihin, sillä kuultiin, että siellä on hieno ranta ja vuosittaiset markkinat. Hahei on pienenpieni paikka lähellä Whitiangaa, lyhyen lautta- ja bussimatkan päässä. Ensin tutustuttiin markkinoihin, jotka olivat melko pienet noin kerran vuodessa pidettäviksi, mutta oikein viihdyttävät silti. Ja syötiin jäätelöä, kuten kesämarkkinoilla kuuluukin.


Ihmeteltiin ja taivasteltiin, koska oikein mitään tarpeellista tai tarpeetontakaan ei tullut vastaan, vain ihania rättimekkoja, joita hiplailin ja huokailin ja ihastelin, mutta jätin sinne. Paitsi ihan melkein viimeisellä teltalla tuli vastaan täydellinen villatakki, jonka etsimisestä olin oikeastaan jo luopunut. Mutta nyt se lähti mukaan, vaikka onhan täällä kesä eikä sitä välttis täällä tarvitsisi, mutta se oli täydellinen. Ja kun sanon täydellinen, se on täydellinen, minä en tyydy puolikivoihin juttuihin ja kaikenlisäksi se on niin ohutta kangasta, että menee kevyenä auringonsuojana täälläkin. Tykkäilen.

Markkinoiden jälkeen mentiinkin sitten rannalle. Ajateltiin, että kun ollaan suht lähellä, niin voimme kävellä koko matkan. Tuntuu unohtuvan aina, miten paljon mäkiä tähän maahan on saatu mahtumaan. Mutta selvisimme rannalle ja ajattelimme ottaa vesitaksin takaisin, joten matka ei tuntunut niin pahalta, vaikka A tiputtikin gepsin ja saimme kävellä takaisin sitä hakemaan. Gepsi onneksi löytyi melko helposti tyypillisesti ihan matkan alusta.






Katedraali ranta oli todella kaunis ja siellä on kuvattu kohtaus Narnian Prinssi Kaspian -leffasta. En kyllä muista kyseistä kohtaa, mutta ihana ranta silti. Jolta ei sitten loppujen lopuksi lähtenyt vesitakseja enää siinä vaiheessa päivää, kun polttoaine oli loppunut. Käveltiin takaisin ja hypättiin bussiin ja vielä toiseen bussiin ja sit lauttaan ja pian oltiinkin jo takaisin motellilla.

Torstaina lähdettiin aamusta kohti keskustaa tarkoituksena varata paikat lasipohjaveneeseen, mutta matkalla löysimme markkinat. Melkein samaiset markkinat kuin edellisenäkin päivänä, mutta hiukan isommat. Ja sieltä löytyi harvinaisen siisti pomppulinna, ihan kun sukuun nyt on tullut uusi jäsen, niin tämmöinen voisi olla aika kiva:


Sen jälkeen päästiinkin keskustaan ja juuri ja juuri ehdittiin lasivenekyytiin. Ei sillä, iltapäivällä olisi lähtenyt toinen, mutta eipähän tarvinnut turhia odotella. Nähtiin hienoja kaloja, vaikkakaan ei ihan niin paljon kuin olisi voinut. Varsinkin napsijoita näkyi paljon ja noin vedessä ne ovat todella hienon värisiä, sillä niiden selässä on paljon kirkkaan sinisiä hohtavia pisteitä. Sen lisäksi nähtiin joitain hiukan pienempiä kaloja ja paljon merisiilejä. Ja sain yhden merisiilin syliinkin!







Ihana kaveri. En ole ennen pidellyt tuollaista otusta, sillä olen kuvitellut niiden olevan myrkyllisiä. Tämä ei ilmeisesti ollut ainakaan tappavan myrkyllinen. Aluksi tuntui, että se vain hengasi siinä, mutta pian se alkoi liikkua noiden piikkiensä varassa ja yllättävän nopeasti se sitten etenikin. Käteen jäi pieniä reikiä, mutta ei se mitään, sain uuden ystävän. Tosin samaan aikaan A söi vieressä omansa, maistui kuulemma ihan merelle.




Kalojen ja merisiilien ohella nähtiin myös paljon kallioita ja luolia. Kiviaines oli todella hauraan näköistä ja täynnä reikiä. Hienoja paikkoja. Sen lisäksi nähtiin pari pientä pingviiniä kotimatkalla.






keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Waiwera ja Coromandel

1.1. lähdettiin Paihiasta Waiweran pieneen kylään, tai se on kai osa Aucklandia, mutta kuitenkin todella pieni paikka, jossa kulki ainoastaan yksi tie, jonka varrella oli minikyläkauppa, minikirkko, pubi ja kylpylä. Nukuttiin pitkään ja löhöttiin kylpylässä ja rentoiltiin vain pari päivää. Oli ihan mukavaa vaihtelua olla vain hetki ja rentoutua.




Coromandeliin matkattiin noin koko päivä, kun linja-autot olivat todella, todella myöhässä. Meillä oli pari vaihtoa, mutta onneksi ehdittiin aina jatkoyhteyksiin tai siis jatkoyhteydet odottivat meitä.




Coromandelissa meille oli varattu yöpaikka ja kun mentiin sitä kyselemään, motellin pitäjä sanoi, että joo tässä avain ja hän hakee vain auton, että vie meidät perille. Niin mitä? Joten yövyttiin sitten pienellä farmilla kaukana kaikesta ja saatiin ihailla merta ja auringon- ja kuunnousuja eikä sitten paljon muuta. Kämppä oli ihan valtava: me nukuttiin Aan kanssa autotallissa ja sen lisäksi oli keittiö ja olohuone ja anopille vielä oma pieni soppi. Ja naapurit olivat mitä ihanimpia, joten minä viihdyin oikein hyvin.





Sunnuntaina aamusta lähdettiin tutustumaan paikalliseen kuuluisaan minijunarataan. Joku äijä on rakentanut rataa noin 30 vuotta ilmeisesti ihan keskenään ja se on ollut turistinähtävyys vuodesta 2002. Rata kulkee metsän keskellä ja nousee melkoisen ylös, mistä voi sitten ihailla maisemia. Ja tottakai siihen kyytiin piti päästä, vaikka aina välillä sillan kohdalla hiukan jännittikin, että pitääköhän nuo omatekoiset viritelmät oikeasti. Mutta hengissä selvittiin ja juuri ennen kyytiin lähtöä sain kuulla, että minusta tuli juuri täti. Joten intoilin ja virnuilin siellä sitten monestakin syystä, kun mielessä oli kuolemanpelon lisäksi ihanainen papunen, jonka tulen lellimään pilalle sitten kunhan palaan Suomeen <3