perjantai 17. tammikuuta 2014

Löytöjä

Maanantaina käytiin tutustumassa itse Taurangan keskustaan, joka oli suurempi kuin kuviteltiin. Ja kannatti lähteä, sillä löysimme sattumalta kirjan, jota olemme etsineet noin puoli vuotta ympäri Seelantia. Kyseessä on Gauntin tarinan kolmas teos, josta ei enää tehdä lisäpainoksia ja kaikki vanhat tuntuivat olevan myydyt jo kauan sitten. Olemme tosiaan etsineet kirjaa niin Ashburtonista kuin Aucklandista, Christchurchistä ja Wellingtonista sekä lukuisista pienemmistä kaupungeista, niin isoista kirjakaupoista kuin pienistä divareista ja nyt se sitten käveli vastaan, tai no, nökötti tyytyväisenä hyllyssä, kun etsimme oikeastaan lisää D&D-miniatyyreja (joita sitten emme löytäneet, mutta hyvä näin). Joten nyt Aallakin on pitkästä aikaa luettavaa, sillä hän luki ensimmäisen ja toisen Gauntin tarinan joskus Ashburtonissa ollessa. Minä luen vasta ensimmäistä tuhat sivuista opusta, eikä nyt sitten ihan heti lopu lukeminen kesken, jee.

Tiistaina ajateltiin lähteä kuntoilemaan läheiseen puistoon. Meillä ei ole enää salijäsenyyttä, joten puistoissa kuntoilu, varsinkin jos siellä on joku lasten leikkipaikka miljoonine tankoineen, on ollut varsin hyvä ja halpa vaihtoehto, joskin meikän treenin soveltaminen vaatii hiukan mielikuvitusta. Tosin nyt leikkipaikka oli niin täynnä lapsia, ettemme viitsineet mennä mukaan. Ja kaiken lisäksi vieressä oli jäätelökoju, josta sai pehmistä parilla dollarilla, joten päädyimme sitten syömään jäätelöä kuntoilun sijaan. Jäätelöiden jälkeen löysimme minigolf-radan ja päätimme käydä pelaamassa kierroksen. Hävisin, mutta en enää ihan niin railakkaasti kuin yleensä ja hauskaa oli, vaikka taitoinkin nilkkani toiseksi viimeisellä väylällä hyppiessäni innoissani, sillä minulla meni niin hyvin. No ei mennyt sen jälkeen enää. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä päivä.

Keskiviikkona lähdin aamusta salille, A tunsi itsensä sairaaksi, joten hän jäi suosiolla kotiin. Salilla oli kivaa pitkästä aikaa, vaikkakin hiukan tylsää yksin. Tein yläkroppatreenin ja jalkatreenin, keskivartalo jää aina liian vähälle huomiolle, kun ajattelen, että sen voi tehdä muuallakin ja salilla sitten keskittyy mieluummin laitteita ja painoja vaativiin liikkeisiin. Illalla lähdin leffateatteriin katsomaan uuden Hobitin. Odotukset eivät olleen ihan hirveän korkealla, koska nukahdin kesken ensimmäisen elokuvan enkä näin ollen muista siitä yhtikäs mitään. Mutta juoni oli suunnilleen selvillä ja sain jostain ajatuksen, että minun on pakko käydä katsomassa Hobitti, koska kuinka usein pääsee katsomaan ison maailman leffan maassa, jossa se on kuvattu? Löytyi sieltä ainakin tuttu joki ja ihana symppispossu. Vuoria en tunnistanut, koska (anteeksi vain) ne kaikki näyttävät täällä ihan samalta. Ja joo oli se leffakin ihan jees, pitänee joskus jaksaa katsoa ensimmäinenkin osa kokonaan. Ja leffaa katsoessa onnistuin jo ikävöimään Seelantia, vaikka en ole vielä täältä lähtenytkään.

Torstaina A oli edelleen kipeä, joten lähdin pyöriskelemään kaupungille hetkeksi keskenäni. Kuulin illalla pidettävistä markkinoista ja ajattelin suunnistaa sinne kyseltyäni ensin Aatakin mukaan. Markkinat olivat puistossa noin puolen tunnin kävelymatkan päässä. Normaalisti sinne kävelee parissakymmenessä minuutissa, mutta kun kyykkäsi edellisenä päivänä, niin kesti vähän kauemmin. Onneksi en raahannut Aata mukaan, sillä markkinat olivat pettymys: siellä oli kahviauto, jäätelöauto, minipomppulinna ja kaksi kojua, joista toisesta sai fudgea ja toisessa oli pieni kirppis, sen lisäksi siellä oli tarjolla "paikallista ruokaa" eli paistettuja makkaroita ja pieni lava, jolla sillä hetkellä lauloi kaksi ihmistä. Ja siinä se. Seisoin siellä hetken epäuskoisena ja lähdin takaisin. Ilta pelailtiin magiciä ja katsottiin Star Trekiä. Olemme jo katsoneet läpi koko alkuperäisen sarjan ja nyt katsomme 70-luvun animaatiota Kirkin ja Spockin seikkailuista, hulvatonta.



1 kommentti:

  1. No nyt sentään vähän rauhallisempaa menoa mutta oli tuo edellinen autokyytikin melkoinen että ihan limunsiinillä ihanaa...

    VastaaPoista