Auckland jälleen kerran

Matka Blenheimistä Aucklandiin sujui yllättävän hyvin ja nopeasti. Ensin matkasimme linja-autolla Christchurchiin ja matkalla teimme puolen tunnin pysähdykden Kaikourassa. Päätimme viettää puolituntisen rannalla palelemassa. Oikeasti sää oli todella lämmin, mutta Blenheimin jälkeen se parinkymmenen asteen helle ei tuntunut niin hirveän kuumalta.

Christchurchistä lensimme Aucklandiin, lento kesti hiukan yli tunnin ja istuin valitettavasti keskipaikalla, joten en oikein päässyt ihailemaan maisemia. Samalla jätimme hyvästit etelä-saarelle, sillä tuskin palaamme sinne enää, vaikka Kaikoura olisi ollut mielenkiintoinen nähdä kesälläkin.

Aucklandiin saavuimme illalla ja suunnistimme taas hotellille, jossa anoppi meitä jo odottelikin. Istuimme illan vaihtaen kuulumisia puolin ja toisin. Seuraavana aamuna eli jouluaattona lähdimme aikaisin kohti Waiheke-saarta. Sää oli viileä ja pilvinen, mutta ei kuitenkaan sateinen, joten näytti ihan lupaavalta.

Auckland näytti aika kaukaiselta

 Waiheke oli taas ihan mielettömän kaunis. Vaelsimme tällä kertaa eri reittiä kuin viimeksi emmekä onneksi ihan niin pitkää matkaa. Ja sää pysytteli pilvisenä, joten ei tarvinnut pelätä lämpöhalvausta. Ja kerrankin minulla oli kunnon kengät, kiitos porukoiden, jotka toimittivat ne anopille ja kiitos anopin, joka toi ne tänne asti. Jos olisin ollut järkevä, olisin ottanut ne alunperin mukaan ihan itse, mutta kun ei niin ei.

Pysyttelimme alkumatkan rannan tuntumassa, mutta poikkesimme myöhemmin sisämaahan, jossa maasto vaihteli huimasti. Näimme paljon niiden kauniiden maisemien lisäksi myös lintuja ja hevosia.

Löysimme matkalla myös pari kätköä ja pysähdyimme syömään kunnon joululounaan paikallisessa ravintolassa. Ensimmäistä kertaa eläissäni (tietääkseni) söin mustekalaa ja se oli hyvää, samoin lammas oli mielettömän hyvää. Ei sillä, muutenkin ruoka oli taivaallista, varsinkin kun on tässä elänyt säästökuurilla viimeiset kuusi viikkoa ja ruoka on ollut aikalailla samaa viikosta toiseen. Ja jälkiruuaksi oli vielä kakkua niin mikäs siinä oli ollessa.

Sää muuttui aurinkoisemmaksi, joten anoppi päätti lähteä mereen uimaan. Me laiskottelimme ja löhösimme rannalla, minä kävin keräilemässä hienoja simpukoita ja kastelin kenkäni merivedessä, mutta eipä kastunu sukat haha! Kerrankin. Ja kyllä, se on niin harvinaista, että pitää erikseen mainita.

Päivä hujahti ihan huomaamatta ja näimme paljon kaikkea kaunista ja mieletöntä. Paluulautalla menimme istumaan ylös ja katselemaan merta, vaikka siellä tuulikin ihan järjettömästi. Onneksi menimme, sillä näimme matkalla miekkavalaita. Oli taas aika uskomaton fiilis, kun ensin näin vain pyrstön ja oletin sen kuuluvan delfiinille ja nykäisin Aan hihasta, että katso sinäkin. Lähemmän tarkastelun jälkeen tajusin, että ne delfiinit ovat mustavalkoisia ja aika isoja. Saimme viettää hetken noiden kauniiden ja uskomattomien otusten seurassa, mutta tajusin rueta kaivelemaan kameraa vasta, kun ne olivat jo jääneet kauas veneen taakse.

Ilta sujuikin lahjoja jaellessa ja availlessa. Joulupukki oli osannut tuoda tännekin aikalailla täydellisiä lahjoja itse kullekin.