Mount Doom

Lauantaina lähdettiin vähän yllätäen päivän vaellukselle. Vaellusreitti on yksi Seelannin kauneimmista yhden päivän retkistä. Oltiin suunniteltu kyseistä vaellusta pitkäänkin, mutta emme olleet päättäneet minä päivänä menisimme. Mutta kun sää kerrankin oli kaunis, päätimme lähteä, vaikkemme olleetkaan varautuneet erityisen hyvin ja ruokaa ja vettä oli mukana melko vähän.

Suuntasimme siis Ngauruhoe-vuorelle, kyseinen vuori on aikalailla kuuluisa, sillä se nähdään Sormusten herra-leffoissa Tuomiovuorena. Vuori sijaitsee täällä Tongarirossa, noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä ja saatiin onneksi kyyti hostellin pitäjältä. Vuori on nuorin kolmesta vuoresta, vain noin 2500 vuotta vanha. Sen lähellä sijaitsevat vanhemmat Ruapehu- ja Tongariro-vuori, joista jälkimmäinen on vielä tänäkin päivänä aktiivinen tulivuori. Kuljimme sen ohi ja kuulemma sen savutessa ei ole mitään syytä huolestua, vasta sitten kun se lopettaa kannattaa olla varuillaan. Meidän onneksi päivä oli kaunis eikä riski ollut kovin suuri.

Alkuun kuljimme metsikössä, mutta ylemmäs noustessa puusto väheni nopeasti. Portaita riitti eikä niille näkynyt loppua. Tuntui, että koko matka oli ylämäkeen.

Löysimme pian vuorelle, joka savusi aika näyttävästi. Muutenkin maisemat olivat ihan mielettömän hienoja ja näimme osan Taupo-järveäkin. Tosin hiukan tuntui jaloissa edellisen päivän kävelyretki ja aina silloin tällöin piti pysähtyä hengittämään tai siis nauttimaan maisemista, vaikkemme kulkeneetkaan hirveän nopeasti. Sää oli lämpimän aurinkoinen ja tuntui ihan hullulta, kun vastaan juoksi ihmisiä.

Aika pian löysimme ensimmäisen lepopaikan, jossa saatoimme istahtaa ja syödä osan vähäisistä eväistämme. Toivoimme, että kyseiseltä mökiltä olisi löytynyt myös juomakelpoista vettä, mutta se oli turha toivo. Emme viipyneet paikallamme montaakaan minuuttia ja sitten jatkettiin taas ylämäkeen.

Jotenkin kulkuun tottui ja parin tunnin kävelyn jälkeen jo hiukan hymyilytti, että me oikeasti kiivetään tässä tulivuorelle. Joku tylsä ihminen voisi väittää, että ei ole kovin fiksua kiivetä aktiivisella tulivuorelle, samainen ihminen varmaan sanoisi myös, että on tyhmää hypätä lentokoneesta, mutta eipä tuo menoa haitannut. Sitä kevyttä olotilaa ei kyllä kestänyt liian kauan ennenkuin kävely muuttui taas turhan raskaaksi väsyneille jaloille. Ylhäällä sää muuttui onneksi viileämmäksi, joten se hiukan helpotti menoa. Minä puin takkia päälle, etten jäätyisi kylmässä tuulessa, mutta A kulki tyytyväisenä ilman paitaa. Hullu suomalainen, sanon minä. Vastaantulijatkin kommentoivat ensin, että sinä poikarukka palat vielä ja hiukan myöhemmin tuulen muuttuessa jäätäväksi, että sinähän palellut tänne.

Pian päästiin kulkemaan hetken matkaa alamäkeen ja minä siitä riemastuneena kirmasin kuin aropupu, kunnes tajusin, että edessä on vuori ja sinne pitäisi kiivetä. Huoh. Hiukan hidastui askel siinä vaiheessa.

Puolessa välissä oli nättejä sinisiä lammikoita, joten sai taas hyvällä syyllä pysähtyä hetkeksi. Ylämäki oli kaiken lisäksi upottavaa hiekkaa, joten siinä kulku oli tavallistakin raskaampaa. Ja kuten myöhemmin huomasin, kengät hankasivat jalkani rikki parista kohtaa. Mutta tajuttiin, että lumessa kulku on opettanut liikkumaan myös tuollaisessa pehmeässä, upottavassa ja valuvassa hiekassa, niin ylös kuin alaskin päin.

Ja siellä ylhäällä päästiin sitten kurkistamaan, että miltä näyttää tulivuoren sisus. Kylläkin nyt nukkuvan tulivuoren sisus, en ehkä edes haluaisi nähdä aktiivista vuorta noin läheltä. Ja siistihän se oli. Odotin, että se olisi ollut musta tai harmaa tai muuten vaan tylsän värinen, mutta ei, kaikkea muuta!

Ylhäältä nähtiin myös itse Tuomiovuori.

Ja eikun alas. Oli oikeastaan aika helpotus kulkea välillä alamäkeen, vaikkei sekään pidemmän päälle ole niin mukavaa kuin voisi kuvitella. Mäki oli taas sellaista pehmeää ja upottavaa pikkukiveä, jossa sai luistella ja tasapainoilla, että pysyi pystyssä. Lähempää nähtiin, että Tuomiovuorikin savusi hiukan, kylläkin todella pienesti, mutta kuitenkin. Kuljimme vuorien välisessä laaksossa aika pitkän matkaa ja olimme tyytyväisiä, että vuoret pysyivät rauhallisina.

Sitten olisi voinut kiivetä itse Tuomiovuorelle, mutta se olisi lisännyt jo valmiiksi pitkään matkaan noin kolmisen tuntia lisää, joten päätettiin jättää menemättä. Syötiin viimeiset eväät vuoren kupeella ennen kuin jatkettiin matkaa.

Näettekö nuo pienet juovat tuossa vuoren kyljessä? Siinä on tie ylös.

Loppumatka oli enemmän tai vähemmän tasaista ja kävely sujui jo melko vaivattomasti, kun ei vain jaksanut enää välittää. Ja vaikka kenkäni hankasivat upottavassa mäessä, näin tasaisella en huomannut mitään. Toki ne alkoivat tuntua jo hiukan raskailta ja viimeisen parin tunnin aikana jalkapohjiin alkoi koskea, mutta en usko, että missään kengissä olisi voinut väsymättä kulkea koko päivää. Vieressä kulki myös pieni puro, jonka vesi ei houkutellut juomaan, vaikka hiukan jano olikin.

Pummittiin kyyti takaisin Turangin keskustaan, sillä olimme hiukan etuajassa. Lähdimme aamusta noin puoli yhdentoista aikaan kävelemään ja olimme perillä noin puoli kuudelta. Selvisimme nopeammin kuin kuvittelimme, vaikkemme pitäneet kiirettä ja etsimme muutaman kätkönkin matkalla. Toki meidän tauot olivat ehkä lyhyempiä kuin useimpien, joten se varmasti vauhditti matkaamme hiukan.

Illalla jalat olivat väsyneet ja kipeät, mutta muuten olo oli onnellinen, sillä harvoin sitä pääsee näkemään kolmea tulivuorta päivässä ja vielä kiipeämään sellaiselle. Minä viihdyin ja nyt voikin aika lailla tyytyväisenä löhötä pari päivää ja lepuuttaa jalkojaan tekemättä mitään.