Jälkikirjoitus

Ihan ensimmäisenä haluan kiittää kaikkia, jotka ovat jaksaneet seurailla vuoden meidän tekemisiä. On ollut ilo kirjoitella teille. Tämä viimeinen kirjoitus on pitkä ja rönsyilevä, mutta se on viimeinen, lupaan. Halataan, kun tavataan!

Olemme nyt palautuneet Suomeen 32 tunnin matkustuksen jälkeen ja ajattelin vielä kirjoittaa sanasen Seelannista. Vuodessa on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, niin hyvää kuin huonoakin, mutta mitään en vaihtaisi pois. Olemme kokeneet maanjäristyksen ja hiekkamyrskyn, ryömineet luolissa, uineet meressä, kiivenneet tulivuorelle ja hypänneet lentokoneesta sekä puuhailleet siinä välissä vaikka ja mitä. Olemme tutustuneet uusiin hienoihin ihmisiin ja oppineet valtavasti uutta niin maailmasta kuin itsestäänkin. Ja kaiken tuon minä nyt yritän mahduttaa tähän yhteen ei-niin-kovin-lyhyeen kirjoitukseen.

Tämä reissu on pistänyt uusiksi niinkin pinttyneet itsestäänselvyydet kuten

-aurinko kiertää myötäpäivään

-jouluna on lunta, kesäkuussa helle

-pohjoisessa on kylmä, etelässä lämmin

-autot ajavat tien oikealla puolella

-laskut maksetaan kerran kuussa

-valot syttyvät kun katkaisinta kääntää ylöspäin

Ei nimittäin Seelannissa, ehei. Edes Opel ei ole täällä Opel vaan Holden. Oikeasti. Eikä oma nimikään ole pysynyt samana, minua on kutsuttu muun muassa nimillä Alice, Alissa, Lisa, Elsa ja Elise. Aan nimestä nyt puhumattakaan.

Vuoden aikana on jäänyt tekemättä aika paljon normaalijuttuja, mitkä Suomessa kuuluivat kyselemättä arkeen kuten ompelu, tv:n katselu, saunominen ja autolla ajo (no okei, raksatöissä tuli ajettua kuormuria, mutta sitä ei lasketa). Sen lisäksi on pienempiä juttuja kuten kampaajalla käynti, kynsien lakkaus ja korkkareiden pito ynnä muuta turhamaista, mitkä ovat tässä vuodessa jääneet tekemättä, koska ei ole ollut aikaa eikä rahaa eikä kiinnostusta. Osaa noista olen kaivannut enemmän kuin toisia ja tämä vuosi on auttanut näkemään ihan eri tavalla tuollaiset pienet mukapakolliset arjen jutut (joojoo kyllä kynsien lakkauskin kuuluu tähän!), joista sitten luultavasti ainakin osa karsiutuu Suomessakin pois, kun tajusi, ettei niitä oikeasti tarvitse tai edes halua.

Sen lisäksi reissu on opettanut arvostamaan joitain asioita ihan eri tavalla kuin ennen.

Omenat. Jokaisen omenan, joka siellä kaupan hyllyllä istuu, on joku ressukka poiminut orjatyönä. Omenoista on oppinut myös paljon, sillä enää minulle ei ole olemassa enää vain vihreitä ja punaisia omenoita, sen lisäksi on Roseja, Jazzeja, BraeBurneja ja Royal Galoja, noin muutaman mainitakseni. Ja minusta on tullut todella nirso sen suhteen, mitä noista suostun syömään.

Viinit. Niidenkin eteen on joku ressukka raatanut niska limassa töitä hirveässä helteessä ylipitkiä päiviä liian pienellä palkalla. En taida edes haluta ajatella, minkä kaiken meille arkipäiväisen eteen joku pieni ihmisressu on joutunut tekemään töitä surkealla palkalla surkeissa olosuhteissa.

Aikaiset aamut. Kun heräät kukon pierun aikaan ja ilma on kirpeän viileä, kun taivaalla loistavat vielä tähdet ja kuu ja saat katsella auringonnousua kauniissa laaksossa vuorien keskellä. Tosin sitä en niinkään kaipaa, että sen auringonnousun ihailun ohella piti tehdä töitä.

Kävely. Kun päätti olla hankkimatta autoa, on ollut pakko kävellä joka paikkaan. Ja jos sinne on liian pitkä matka, voi joko olla menemättä tai käyttää julkista liikennettä. Sillä tavalla olemme säästäneet paljon, sillä kauppaan ei ole aina jaksanut raahautua pelkän mielihalun takia, eikä kaupasta ole jaksanut raahata kovin paljon ylimääräistä kaiken tarpeellisen lisäksi, bensakustannuksista nyt puhumattakaan.

Oma koti. Kun vaatteitaan ei tarvitse penkoa ja kaivella matkalaukusta joka päivä. Kun voit valita useammista kuin kaksista kengistä, joista toinen pari on märkä. Kun keittiöön/vessaan/suihkuun ei tarvitse mennä eri rakennukseen, joka on yleensä kylmä. Kun suihkusta ei lopu lämmin vesi viiden minuutin jälkeen vaan voit olla siellä niin kauan kuin haluat. Kun vaatteet voi pestä silloin kun huvittaa eikä sitä varten tarvitse aina olla tietty määrä kolikoita eikä niitä tarvitse kuivattaa kiireellä. Kun voi käyttää omia astioita, eikä niitä välittämättä tarvitse tiskata heti. Kun jääkaapissa on riittävästi tilaa kaikelle eikä kaikkea tarvitse nimetä eikä pelätä, että joku syö sinun viimeisillä rahoillasi ostamat ruuat.

Oikea työ. Ei tarvitse koko ajan laskea, että montako omenaa olet poiminut tai montako puuta karsinut, vaan saat aina saman palkan ja ylitöistä maksetaan myös automaattisesti. Työolosuhteet ovat ihan siedettävät eikä myöskään paras motivointikeino ole potkuilla uhkaaminen.

Rajaton netti. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, olen oppinut arvostamaan nettiä, joka ei katkeile vähän väliä, jossa ei ole latausrajoitusta ja joka on voimassa koko kuukauden, kun siitä olet kerran sen verran maksanut.

Ystävällisyys. Ihmiset Seelannissa osaavat olla todella ystävällisiä ja avoimia ihan vieraitakin kohtaan, eikä se lakkaa hämmästyttämästä minua. Toivon todella, että edes pieni osa siitä ystävällisyydestä on tarttunut minuun pysyvästi.

Muita hyödyllisiä arjen oppeja:

Makaronit voi keittää mikrossakin, miksikäs sitä kattilaa turhaan likaamaan.

Säilykepurkin saa auki pelkällä lusikalla, jos purkinavaajaa ei ole saatavilla.

Kengistä saa mukavedenkestävät, kun pistää muovipussin kengän ja sukan väliin. Ja jos muovipussi sattuu vielä olemaan ohut ja pehmeä, ei se edes hierrä pahasti. En tosin silti pitäisi sitä koko päivää jalassa, varsinkin jos on lämmin.

Reppuihin saa pienellä suunnittelulla mahtumaan paljon tavaraa, myös ulkopuolelle on hyvä kiinnittää kaikenlaista roinaa aina maitotonkista ja paistinpannuista lähtien.

Kengännauhat toimivat hyvin niin pyykkinaruina, housujen vyötärönaruhana kuin myös itsenään, kengännauhoina. Plus niillä on aika kätsä kiinnittää kaikkea kamaa repun ulkopuolelle.

Pihka lähtee vaatteista voilla. Voin aiheuttaman rasvatarhan taas saa pois astianpesuaineella (esim. Fairy). Betoni sen sijaan ei lähde vaatteista millään, jos se ehtii kuivua kunnolla (tietääkseni).

Mitä jään kaipaamaan.

Joitain ruokia enemmän kuin toisia. Kuten halpa naudanliha. Suomessa pitää tottua taas syömään possua ja kanaa... mälsää. Morot. Moro-suklaapatukat ovat parhaita. Jos minulla olisi enemmän rahaa, ostaisin matkalaukkuni täyteen moroja enkä enää ikinä söisi mitään muuta. Halvat ja mielettömän hyvän makuiset hedelmät. Varsinkin kiivejä tulee ikävä, sillä en muista Suomessa ikinä syöneeni näin hyviä kiivejä. Ja feijoajoja en ole Suomessa nähnytkään.

Fyysinen työ. Vaikka kaikki työt täällä ovatkin olleet raskaita ja joskus olen miettinyt, että en kykene tähän, ne ovat opettaneet periksiantamattomuutta ja rohkeutta tehdä jotain, mihin ei itsekään oikein usko pystyvänsä. Plussana myös se, että kun rehkii 8-12 tuntia päivässä, pysyy ihan hyvässä kunnossa ja salilla on helpompaa. Raksatöistä minä saan kiittää muun muassa sitä, että pystyn nyt tekemään leuanvetoja.

Aurinko. Vaikka Seelannin aurinko onkin aika oikukas ja vaarallinen, tulen kaipaamaan sitä ja lämpimiä kesäpäiviä, kun ei tarvitse pukea kenkiä jalkaan vaan voi hippastella avojaloin.

Luonto ja upeat maisemat. Jään kaipaamaan kauniita vuoria ja merta ja tuntematonta tähtitaivasta. Ruohoisia mäkiä, jotka näyttävät valtavilta entisaikojen pedoilta, joiden kiiltävää kultaista turkkia puuskainen tuuli silittelee. Kaikkialla laiduntavia lampaita. Joka paikassa sirittäviä kaskaita. Lintuja, uteliaita kakaijoja ja varsinkin tuita ja niiden hullua laulua.

Vapaus. Me ollaan nyt saatu vain olla vuosi, mennä minne huvittaa ja olla siellä niin kauan kuin huvittaa ja sitten jatkaa matkaa, kun huvittaa. Ja me olemme nähneet ja kokeneet niin paljon vuoden aikana, koska olemme matkanneet joka paikassa. Joskus tämä vuosi on tuntunut pitkältä ja hitaalta ja toisinaan aika on hujahtanut ohi ihan huomaamatta, mutta koko aikana mikään ei ole sitonut meitä mihinkään, ellemme ole itse niin halunneet.

Tähän väliin laulu, joka on soinut päässä aina, kun olemme jälleen kerran pakanneet laukut, hypänneet bussiin, jättäneet kaiken tutun taakse ja vaihtaneet maisemaa: 

Metallica - Wherever I May Roam.

Yhdessäolo. Me olemme olleet tämän vuoden todella tiiviisti yhdessä. Olemme käyneet lähes koko ajan yhdessä töissä ja salilla ja yhdessä pelailleet lautapelejä ja katsoneet Star Trekiä. Olemme saaneet lomailla yhdessä, vaeltaa luonnossa ja kierrellä kaupunkeja, syödä jäätelöä ja mansikoita ja juoda viiniä. Kaikki yhdessä. Totta kai mukana on ollut ihan mahtavaa porukkaa aina silloin tällöin, mutta mukana on ollut se elämäni mahtavin ihminen koko ajan. Kuvittelin aina, että vuosi ulkomailla tekisi minusta jotenkin itsenäisemmän ihmisen, mutta se vuosi onkin hitsannut meitä vielä enemmän yhteen ja se on mahtavaa.