Hamilton

Perjantaina kävimme tutustumassa Hamiltonin kasvitieteelliseen puutarhaan ja puistoon, joka on yksi jos ei maailman niin ainakin Seelannin hienoimmista. Ihan ensimmäisenä löysimme ruusutarhan, missä meillä on tullut tavaksi haistella eri ruusuja ja kommentoida niitä suureen ääneen. Eli siinä missä normaalit ihmiset kävelevät nätisti ruusupuskien välissä ja katselevat niitä ihastellen, me rymistämme niihin puskiin ja upotamme naamamme kukkien keskelle. Ihan vain koska se on hauskaa.

Puutarhassa oli monta pienempää eksoottista osiota, joissa kaikissa viihdyin vallan mainiosti. Opin, että kukkia on kiva kuvata, sillä ne ovat kauniita ja pysyvät yleensä paikallaan. Opin myös, että perhosia ei ole kiva kuvata, sillä vaikka ne ovat kauniita, ne eivät pysy paikallaan ja kun pysyvät, ovat niin huomaamattomia, että niitä on vaikea löytää.

Japanilainen puutarha.

Kiinalainen puutarha.

Englantilainen puutarha.

Intialainen puutarha.

Italialainen puutarha.

Ankkalammikossa oli isompia ja pienempiä ankkoja, joista kuvailin lähinnä jälkimmäisiä.

Illalla kävimme vielä samaisessa puistossa lasten leikkipaikalla kuntoilemassa. Hamilton on sen verran iso paikka, että täällä ei ole kuin isoja kuntosaleja, joiden kertamaksuhinnat ovat melko korkeat eikä nyt oikein huvittaisi liittyä enää minkään jäseneksi. Onneksi puisto ja mielikuvitus helpottavat tätä ongelmaa jonkin verran. En tosin löytänyt sopivaa tankoa, josta tehdä leuanvetoja, sillä olen hurjan tarkka, millaisesta tangosta jaksan ne kaksi huimaa vetoani tehdä. Joten jätin nyt tekemättä ja tein jotain muuta, kuten kärrynpyöriä (käsilläseisomista en uskaltanut edes kokeilla) ja mukavaa oli.

Lauantai-iltana kävimme iltatorilla, jossa oli enimmäkseen ruokakojuja ja vain muutama krääsämyyjä. Mikä sinänsä ei haitannut, sillä ruoka oli todella halpaa ja löysinpä siitä melkein ainokaisesta krääsäkojusta etsimäni tuliaisen! Sen lisäksi A osti baotzuja ja kanajätskin ja minä söin pirtelön. Piti syödä terveellinen vähärasvaiseen jogurttiin tehty hedelmäsmoothie, mutta päädyin sitten lopulta siihen jäätelö-suklaakeksi-pirtelöön, jossa oli suklaakastiketta ja kermavaahtoa päällä.

Sunnuntaiaamuna herättiin aikaisin, eli ehkä kahdeksalta ja suunnistettiin farmers marketille. Matkalle oli pystytetty katutori, jolla pyörimme myös aikamme ja ihastelimme kaikenlaista. Siellä oli jopa erikseen lautapelimyyjä, joka möi tosin vain tylsiä pelejä. Ja minä rupesin haaveilemaan lasten unipussista, kun sellaisia näin. Vitsillä kyselin, että eikö ois mekän kokoja, mutta ei löytynyt, joskin olisin varmaan kyennyt survoutumaan suurimpaan tarjolla olevaan, jos oikein haluaisin. Mutta onneksi Suomessa odottaa oma ompelukone ja äiteen kangasvarastot!

Päästiin sinne farmers marketillekin asti lopulta. A osti itselleen valkosipuli- ja ruisleipää. Nauroin, että et sitten viikkoa enää jaksanut odottaa, mutta näköjään ei. Ei ole turhan usein kyllä tullut ruisleipää vastaan täällä päin maailmaa. Minä ostin mansikoita ja maailman söpöimmän minisateenkaarikuppikakun, joka oli ehkä hiukan liian sokerinen jopa minun makuuni.

Kotimatkalla pysähdyttiin puistoon tammen varjoon katselemaan paikallisten rugbypeliä ja -harjoituksia ja syömään luumuja. Ja minä mietiskelin, että mistä tietää olleensa liian kauan ulkomailla ja tässä muutama esimerkki.

-Maisemat näyttävät kotoisilta näyttämättä kuitenkaan lainkaan Suomelta.
-Eurot pitää kääntää päässä dollareiksi, että ymmärtää oikean arvon.
-Pidät paikallista roskaruokaa (täällä piiraat ja fish&chips) ihan oikeana ruokana.
-Heräät keskellä yötä ja kysyt kelloa englanniksi suomalaiselta kanssa-asujalta.
-Puhut kovaan ääneen kaikki asiasi suomeksi, koska kukaan ei kuitenkaan ymmärrä. Ja jos satut jossain kuulemaan ohimennen suomea, järkytyt niin paljon, että et vahingossakaan sano mitään.
-Pahastut, jos ruokakaupan kassa ei kyselekään kuulumisia ja jää jutustelemaan. Aloitat lopulta keskutelun itse.
-Ruisleivän löytyminen on järkyttävä asia, jota et oikein usko todeksi.