Tiikerin halimisesta

Maanantaina lähdettiin Hamiltonin eläintarhaan. Ensimmäisenä löysimme sarvikuonoja, ne olivat suuria ja niitä oli paljon. Ne olivat selvästi aamupalailemassa, joten seurailimme heidän touhujaan hyvän tovin.

A, Raino ja Reino (kyllä, nimesin heidät ihan itse).

Sitten löydettiin seeproja, seepravauvoja ja hienosarvisia antilooppeja.

Oli todella lämmin päivä ja suurin osa eläimistä löhösi varjossa, mikä oli ihan fiksua.

Täpläkoirakoira.

Eläintarhoissa on kivaa, mutta viihdyn paremmin sellaisissa pienissä eläinpuistoissa, joissa pääsee eläinten lähelle ja syöttämään ja silittämään heitä. Tästä innostuneena varasinkin itselleni paikan tiikerin esittelyyn, missä päästiin ihan lähelle pientä Sally-tiikeriä. Ei kylläkään syöttämään eikä silittämään kuten otsikko ehkä antaa ymmärtää. Voin kertoa, että siinä tiikerin vieressä istuessa, kun välissä oli vain vähäinen aita, oli itsekuri aika kovilla, etten työntänyt sormiani verkon läpi ja silittänyt tuota eläintä (ei, minulla ei ole niin minkäänlaista itsesuojeluvaistoa).

Maito tuntui maistuvan ihan samaan tapaan kuin muillekin kissoille.

Hieno eläin ja oli mahtavaa päästä noin lähelle.

Päästiin ohimennen seuraamaan simpanssien lounasruokailua.

Minä viihdyn eläintarhoissa hyvinkin vaikka koko päivän pällistelemässä erilaisia eläimiä, varsinkin lintuja. Tänäänkin harmittelin, kun ei ollut leipää mukana, että olisi voinut syöttää sorsia, ankkoja ja joutsenia.

Valkeita joutsenia näkee täällä todella harvoin.

A yleensä viihtyy minun seurana, mutta jostain syystä vähänkään isommat linnut eivät pidä hänestä. Tänäänkin pari lintua hyökkäsi suoraan kohti heti Aan nähtyään, onneksi välissä oli sentään aita. Kakadut eivät tällä kertaa olleet moksiskaan Aan läheisyydestä, mutta eräs sorsa ja hyvin kummallisen näköinen joskin kauniin värinen danphe (nepalilainen fasaani) viestittivät melko selvästi, että eivät halua Aata lähelleen. Danphe meinasi tulla nokkien ja potkien lasista läpi, kun A ei ihan heti älynnyt jatkaa matkaa (minua se ei tainnut huomatakaan). Helppohan se oli sieltä lasin takaa nauraa, mutta onneksi luonnonvaraiset linnut eivät ole vielä älynneet vihastua.

Muuten aika eläintarhassa sujui ongelmitta ja päästiin näkemään pari keaakin ihan läheltä. En ole varma, olemmeko nähneet samoja lintuja luonnossa vai vain kakoja, mutta nuo ovat siis erittäin älykkäitä ja ilkikurisia otuksia ja pöllivät varmasti kaiken mikä irti lähtee. Häkin seinässä oli ilmoitus, että ei kannata hätääntyä, jos joku linnuista makaa maassa kuin kuollut; sillä on joko liian kuuma tai sitten se vain kerjää hoitajien huomiota. Yksi keoista tuli ihan aidan viereen tutkimaan meitä ja huuteli kovaan ääneen joko meille tai lajitovereilleen. Keat ovat kauniita otuksia, selvästi fiksuja ja keskeliäitä ja kaipaavat varmasti paljon virikkeitä itselleen.

Tämä rakenteli jonkinmoista kaarnalaivaa vesiputoukseen.

Päivä kului nopeasti ja minä viihdyin, vaikken päässytkään silittelemään kovin montaa otusta (elin vaarallisesti ja silitin paria possua, kun ne keskittyivät syömään). Loppupäivästä käytiin tutustumassa Seelannin suurinpaan ostoskeskukseen, lähinnä sen takia, että meillä oli bussiliput koko päiväksi eikä oikein muitakaan suunnitelmia.

Ruru, maailmojen tuhoaja.