Onko tuo lunta?!

Perjantaina lähdettiin aamusta kohti Aucklandin merimaailmaa. Päästiin maailman siisteimmän minibussin kyytiin ikinä.

Ostettiin liput netistä, sillä niin ne tulivat noin 7 dollaria halvemmaksi per henki kuin paikan päältä ostetut. Ei sillä, ei päästy yhtään sen nopeammin jonojen ohi, mutta mihinkäs meillä kiire. Ensimmäisenä nähtiin pingviinejä. Vedessä. Oli taas aika mahdoton kuvata, kun ne vain suhahtelivat ohi ja aina kun laitoit kameran pois, että okei, ei sitten, ne tulivat lasin taa lillumaan paikoillaan ja ihmettelemään sinua. Mutta ihan huikean siistin näköisiä otuksia ja liikkuivat niin vaivattoman oloisesti vedessä.

 

Sitten nähtiin samaisia pingviinejä maalla. Yksi linssilude tuli ihan ikkunaan kiinni ja seuraili jokaista, jolla oli kamera. Lasissa oli lappunen, että pingviinejä ei saa häiritä millään lailla, mutta ei tämä yksilö tuntunut häiriintyvän huomiosta ollenkaan.

  

Pingviinien luo olisi päässyt ihan kosketusetäisyydelle, jos olisi maksanut noin 160 dollaria. Eipä sattunut ihan niin paljon olemaan ylimääräistä, muuten olisin varmasti ollut tyytyväisenä istumassa tuolla lumessa pingviinien keskellä shortseissani. Ohimennen kuultiin jonkin pennun kyselevän, että tuoko nyt on sitä lunta. Kyllä, keinotekoista kylläkin, mutta lunta se oli. Tuntui hiukan pöljältä. Me sentään nähdään kohta lunta ihan kyllästymiseen asti, oletettavasti ainakin.

Pingviinien jälkeen löydettiin meduusoja ja paljon erilaisia rapuja. Isoja rapuja ja kuulin jo Aan vatsan kurnivan.

 

Sitten jäätiin hetkeksi ihastelemaan isoja kaloja ja vielä isompia rauskuja. Pahoittelen kuvien laatua/puutetta, mutta lasin läpi veden alle on todella vaikea ottaa kuvia tällä kameralla. Kalojen ei tarvitse liikkua kovin nopeasti, että kuvasta tulee tärähtänyt (eikä johdu siis meikän käsien vapinasta tällä kertaa). Rauskut uivat aina silloin tällöin täyden ympyrän ja menivät ihan millien päästä ohi lasin takana. Ne olivat siis oikein hupaistaa seurattavaa ja minä istuin lattialla nenä kiinni lasissa kunnes A kyseli, että joko jatkettaisiin matkaa.

 

Sitten päästiin haitunneliin, josta en taaskaan saanut fiksuja kuvia. Kuljimme siis muoviputkessa ja ympärillä uiskenteli haita ja joitain pienempia kaloja. Oli aika siistiä nähdä haiden vain lipuvan sinun yli ja viereltä. Muistelisin jostain lukeneeni, että tuo on ensimmäisiä tuollaisia tunneleita maailmassa, mutta enpä lottoaisi tuon tiedon puolesta kovin paljon. (Ja jos joku tietää, miksi noita kutsutaan, niin saa sivistää.) Ja koska en saanut otettua kuvia, otin videota (anteeksi hiukan poukkoileva kuva). En tosin älynnyt mainita Aalle asiasta, joten siksi hän välillä palloilee kuvassa, mutta tuskinpa tuo haitannee. 

Sitten löydettiin paljon pienempiä kaloja ja ankeriaita, osa pelottavia, osa kauniin värikkäitä.

Nähtiin me myös hieno pieni mustekala! Jostain syystä  se näytti siltä, että se yrittäisi syödä Aan pään.

Lopuksi ihastelimme muutamia merihevosia, jotka olivat kylläkin vielä siihen aikaan hyvin unisia ja vain löhösivät pohjassa.

Ei, en vain unohtanut kääntää kuvaa.

Tämä ressu yritti maastoutua parhaansa mukaan.

Muuten päivä kului aika hiljaisesti. Käytiin ostamassa noppia ja Magic-kortteja, koska mihinkäs muuhun nörtit rahojaan kuluttaisivat. Minä ostin vielä viimeisiä tuliaisia ja voin nyt vihdoin lopettaa hermoilun niiden osalta (oikeasti minusta on kiva hermoilla lahjoista).

Tuntuu ihan hassulta palata Suomeen, jännitän paluuta jostain syystä enemmän kuin vuosi sitten jännitin tänne lähtöä.