Synttärit ja kaksi merta

Sunnuntaina oli meikällä synttärit. Aamusta lähdettiin kohti Paihiaa ja minä nukuin suurimman osan lyhyestä matkasta. Paihiassa meillä oli varattu majoitus, joten ei tarvinnut kuin etsiä oikea hostelli ja raahata kamat sisälle. Sen jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Paihia on aika pieni merenrantapaikka, jossa on enimmäkseen hotelleja ja matkamuistokauppoja. Ei sillä, rakastan krääsäkauppoja, joten viihdyin ihan hyvin lyhyellä kaupunkikierroksella.

Synttäripäivään kuului hyvää ruokaa ja jäätelöä, koiran silittelyä, suklaata, skumppaa ja lautapelailua sekä illalla vielä parempaa ruokaa ja maailman ihanin lahja ikinä.

Maanantaiaamuna pitikin herätä aika aikaisin ja tuntui siltä, että viimeinen viinilasillinen oli hiukan liikaa, mutta kun synttärit on niin harvoin. Lähdettiin koko päivän kierrokselle kohti pohjoista. Bussikuski puhui koko alkumatkan kaikesta, joten en kunnolla saanut jatkettua yöuniani, vaikka yritin kyllä parhaani.

Ensimmäisenä mentiin katsomaan kauri-puita, joiden pihkasta vissiin saadaan jonkinlaista kumia. Puut kasvavat ihan valtaviksi vanhetessaan.

Nuori kauri-puu

Todella vanha kauri-puu

Manuka/kanuka-puita (en erota niitä toisistaan)

Puiden jälkeen mentiin ihastelemaan saaren pohjoiskärkeä ja siellä sijaitsevaa pientä majakkaa. Nyt olemme sitten kulkeneet Seelannin päästä päähän. Saaren edustalla kohtaavat itäpuolella oleva Tasmanian meri ja lännen Tyynivaltameri. Ei sitä oikein muuten edes huomaa kuin pienen sävyeron sinisessä vedessä ja valtavassa ristiaallokossa. Maoreilla on paljon omia uskomuksiaan paikkaan liittyen ja se on heille pyhä.

Sen jälkeen päästiinkin hiekkalautailemaan tai toisin sanoen dyynisurffaamaan. Eli laskettiin ihan pöljän korkea ja jyrkkä hiekkamäki lainelaudoilla mahallaan maaten. Oli sikakivaa, vaikka heti ensimmäisenä päätin törmätä kuoppaan ja niellä kilon hiekkaa. Toinen lasku menikin jo paljon paremmin ja uskalsi tulla ihan kunnon vauhdilla mäen alas. Aan molemmat laskut sujuivat hyvin, eikä hän tainnut jarrutella turhia missään vaiheessa. Valitettavasti ei saatu laskea kuin kaksi kertaa, mutta toisaalta, kun ylös piti kävellä upottavassa hiekassa niin ehkä se olikin ihan hyvä asia vain.

Hiekkadyynien jälkeen tutustuttiin 90 mailin rantaan, joka ei oikeasti ole 90 mailia, mutta pitkä kuitenkin. Ajettiin linja-autolla rantaa pitkin hyvä tovi ja välillä pysähdyttiin tutustumaan mereen lähemminkin. Minä kahlailin vain tylsänä, mutta A ja anoppi päättivät käydä uimassa. Ei sillä, aallot olivat niin korkeita, että kun minun piti vain kahlata maksimissaan polvenkorkuisessa vedessä, ison aallon tullessa vesi nousi minua vyötäisille asti. Syystäkin meitä varoiteltiin menemästä liian pitkälle. Kaunis ranta, joka jatkui pitkälle horisonttiin asti molempiin suuntiin ja hurjana aaltoileva meri, jota olisi saattanut katsella pidempäänkin.

Sen jälkeen olikin jäljellä enää Seelannin parhaat kalasipsit (kuulemma) ja siinäpä sitten olikin mukava nuokkua kotimatka mahat täynnä.