maanantai 13. tammikuuta 2014

Whitianga ja Narnia-ranta

Coromandel Townista lähdettiin Whitiangaan maanantaina, matka ei ollut pitkä, mutta tie oli mäkinen ja mutkainen ja pieni kuin mikä. Okei, noin voisi kuvailla jokaisen Seelannin tien, mutta tämä oli jo maininnan arvoinen yksilö.

Whitiangaan oltiin taas varattu majoitus etukäteen ja hyvä niin, sillä täällä on pahin turistikausi meneillään ja koko Coromandelin alue tuntuu olevan yhtä turistirysää (ja joo, ollaan mekin täällä turisteilemassa, en minä sillä). Majoituspaikan piti olla ihan I-siten vieressä, mutta onneksi jäätiin bussista motellin kohdalla ja mentiin vasta sen jälkeen etsimään infopistettä, sillä kävi ilmi, että motelli on aika kaukana keskustasta ja kaikesta muustakin paitsi rannasta. I-sitelle saatiin kävellä noin puolitoista kilometriä eikä se sinänsä paha ole, mutta laukkujen kanssa vähän epämukavaa. Motelli on aika hieno taas, ollaan ihan meren rannalla ja täällä on kaikki tarpeellinen ja enemmänkin, kuten ilmainen ja rajaton netti. 



Tiistaiaamuna lähdettiin Haheihin, sillä kuultiin, että siellä on hieno ranta ja vuosittaiset markkinat. Hahei on pienenpieni paikka lähellä Whitiangaa, lyhyen lautta- ja bussimatkan päässä. Ensin tutustuttiin markkinoihin, jotka olivat melko pienet noin kerran vuodessa pidettäviksi, mutta oikein viihdyttävät silti. Ja syötiin jäätelöä, kuten kesämarkkinoilla kuuluukin.


Ihmeteltiin ja taivasteltiin, koska oikein mitään tarpeellista tai tarpeetontakaan ei tullut vastaan, vain ihania rättimekkoja, joita hiplailin ja huokailin ja ihastelin, mutta jätin sinne. Paitsi ihan melkein viimeisellä teltalla tuli vastaan täydellinen villatakki, jonka etsimisestä olin oikeastaan jo luopunut. Mutta nyt se lähti mukaan, vaikka onhan täällä kesä eikä sitä välttis täällä tarvitsisi, mutta se oli täydellinen. Ja kun sanon täydellinen, se on täydellinen, minä en tyydy puolikivoihin juttuihin ja kaikenlisäksi se on niin ohutta kangasta, että menee kevyenä auringonsuojana täälläkin. Tykkäilen.

Markkinoiden jälkeen mentiinkin sitten rannalle. Ajateltiin, että kun ollaan suht lähellä, niin voimme kävellä koko matkan. Tuntuu unohtuvan aina, miten paljon mäkiä tähän maahan on saatu mahtumaan. Mutta selvisimme rannalle ja ajattelimme ottaa vesitaksin takaisin, joten matka ei tuntunut niin pahalta, vaikka A tiputtikin gepsin ja saimme kävellä takaisin sitä hakemaan. Gepsi onneksi löytyi melko helposti tyypillisesti ihan matkan alusta.






Katedraali ranta oli todella kaunis ja siellä on kuvattu kohtaus Narnian Prinssi Kaspian -leffasta. En kyllä muista kyseistä kohtaa, mutta ihana ranta silti. Jolta ei sitten loppujen lopuksi lähtenyt vesitakseja enää siinä vaiheessa päivää, kun polttoaine oli loppunut. Käveltiin takaisin ja hypättiin bussiin ja vielä toiseen bussiin ja sit lauttaan ja pian oltiinkin jo takaisin motellilla.

Torstaina lähdettiin aamusta kohti keskustaa tarkoituksena varata paikat lasipohjaveneeseen, mutta matkalla löysimme markkinat. Melkein samaiset markkinat kuin edellisenäkin päivänä, mutta hiukan isommat. Ja sieltä löytyi harvinaisen siisti pomppulinna, ihan kun sukuun nyt on tullut uusi jäsen, niin tämmöinen voisi olla aika kiva:


Sen jälkeen päästiinkin keskustaan ja juuri ja juuri ehdittiin lasivenekyytiin. Ei sillä, iltapäivällä olisi lähtenyt toinen, mutta eipähän tarvinnut turhia odotella. Nähtiin hienoja kaloja, vaikkakaan ei ihan niin paljon kuin olisi voinut. Varsinkin napsijoita näkyi paljon ja noin vedessä ne ovat todella hienon värisiä, sillä niiden selässä on paljon kirkkaan sinisiä hohtavia pisteitä. Sen lisäksi nähtiin joitain hiukan pienempiä kaloja ja paljon merisiilejä. Ja sain yhden merisiilin syliinkin!







Ihana kaveri. En ole ennen pidellyt tuollaista otusta, sillä olen kuvitellut niiden olevan myrkyllisiä. Tämä ei ilmeisesti ollut ainakaan tappavan myrkyllinen. Aluksi tuntui, että se vain hengasi siinä, mutta pian se alkoi liikkua noiden piikkiensä varassa ja yllättävän nopeasti se sitten etenikin. Käteen jäi pieniä reikiä, mutta ei se mitään, sain uuden ystävän. Tosin samaan aikaan A söi vieressä omansa, maistui kuulemma ihan merelle.




Kalojen ja merisiilien ohella nähtiin myös paljon kallioita ja luolia. Kiviaines oli todella hauraan näköistä ja täynnä reikiä. Hienoja paikkoja. Sen lisäksi nähtiin pari pientä pingviiniä kotimatkalla.






keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Waiwera ja Coromandel

1.1. lähdettiin Paihiasta Waiweran pieneen kylään, tai se on kai osa Aucklandia, mutta kuitenkin todella pieni paikka, jossa kulki ainoastaan yksi tie, jonka varrella oli minikyläkauppa, minikirkko, pubi ja kylpylä. Nukuttiin pitkään ja löhöttiin kylpylässä ja rentoiltiin vain pari päivää. Oli ihan mukavaa vaihtelua olla vain hetki ja rentoutua.




Coromandeliin matkattiin noin koko päivä, kun linja-autot olivat todella, todella myöhässä. Meillä oli pari vaihtoa, mutta onneksi ehdittiin aina jatkoyhteyksiin tai siis jatkoyhteydet odottivat meitä.




Coromandelissa meille oli varattu yöpaikka ja kun mentiin sitä kyselemään, motellin pitäjä sanoi, että joo tässä avain ja hän hakee vain auton, että vie meidät perille. Niin mitä? Joten yövyttiin sitten pienellä farmilla kaukana kaikesta ja saatiin ihailla merta ja auringon- ja kuunnousuja eikä sitten paljon muuta. Kämppä oli ihan valtava: me nukuttiin Aan kanssa autotallissa ja sen lisäksi oli keittiö ja olohuone ja anopille vielä oma pieni soppi. Ja naapurit olivat mitä ihanimpia, joten minä viihdyin oikein hyvin.





Sunnuntaina aamusta lähdettiin tutustumaan paikalliseen kuuluisaan minijunarataan. Joku äijä on rakentanut rataa noin 30 vuotta ilmeisesti ihan keskenään ja se on ollut turistinähtävyys vuodesta 2002. Rata kulkee metsän keskellä ja nousee melkoisen ylös, mistä voi sitten ihailla maisemia. Ja tottakai siihen kyytiin piti päästä, vaikka aina välillä sillan kohdalla hiukan jännittikin, että pitääköhän nuo omatekoiset viritelmät oikeasti. Mutta hengissä selvittiin ja juuri ennen kyytiin lähtöä sain kuulla, että minusta tuli juuri täti. Joten intoilin ja virnuilin siellä sitten monestakin syystä, kun mielessä oli kuolemanpelon lisäksi ihanainen papunen, jonka tulen lellimään pilalle sitten kunhan palaan Suomeen <3






maanantai 6. tammikuuta 2014

Delfiinisirkus ja huonot kuvat

Tiistaiaamuna herättiin taas aikaisin ja mentiin laiturille odottamaan venettä. Kierreltiin läheisten saarten ympäristössä noin tunti ennen kuin nähtiin ensimmäiset delfiinit. Ne olivat luonnonvaraisia eikä niitä mitenkään lahjottu tulemaan veneen lähelle. Tottakai kapteeni etsi niitä ja oli radioyhteydessä muihin veneisiin, että missä delfiinejä mahdollisesti on nähty ja näin löysimme ne yleensä helposti.





Näimme päivän aikana kolme eri delfiiniparvea ja kaikki ne olivat kiireisiä omissa puuhissaan, osa matkasi jonnekin, osa söi ja osa kyöhnäsi itseään kiviin. Saimme viettää niiden kanssa aina hetken aikaa, kun ne uivat veneen ympärillä ja ihmettelivät meitä. Tarkoituksena oli uidakin näiden villien jättimäisten eläinten kanssa, mutta koska ne olivat liian kiireisiä kiinnittäkseen meihin kummempaa huomiota, kapteeni ei päästänyt ketään edes veteen, sillä se olisi ollut turhaa.




Delfiinien lisäksi pääsimme ihastelemaan myös reikää kalliossa. Ja kyllä, paikan nimi on reikä kalliossa ja jotkut maksavat erikseen, että pääsevät näkemään sen. Ei sillä, hieno paikka ja jylhät maisemat, mutta oli se silti vain reikä kalliossa.






Otin päivän aikana varmaan miljoona kuvaa, joissa näkyy meri ja noin kolme mustaa pistettä jossain nurkassa. Onneksi tuli ostettua hyvä kamera silloin joskus, niin sain edes muutaman kuvan joista voi jopa tunnistaa delfiinin (todellakin se on kameran ansio, ei meikän). Vaikeita kuvattavia nuo delfiinit, kun liikkuivat niin nopeasti. Vaikka suuntasit kameran niitä kohti ja kohdistit sen valmiiksi, eivät refleksit silti riittäneet, sillä delfiinit nousivat pintaan niin nopeasti ja sukelsivat vielä nopeammin takaisin, että sait kuvattua useimmiten vain pelkkiä pärskeitä.



Joojoo, tämä on yksi niistä onnistuneista kuvista

Mutta ihastuttava puolipäiväinen enkä edes voinut pahoin veneessä, mikä oli aika saavutus. Sen jälkeen istuttiinkin loppupäivä infopisteellä miettimässä, että minne menemme seuraavaksi ja kuinka pääsemme sinne ja missä majoitumme. Ei voi kuin ihailla noiden paikkojen työntekijöiden kärsivällisyyttä, sillä kulutimme tälläkin reissulla vähän reilu pari tuntia työllistäen jotain ressukkaa.

Illalla kävimme vielä katsomassa sirkusesityksen. Näimme sen mainoksen pienellä aukiolla ja ajattelimme mennä ottamaan selvää, mistä oli kysymys eli suomeksi: minä näin sanan "sirkus" jossain ja sen jälkeen muistuttelin pitkin päivää, että mennäänhän tuonne, hei mennäänhän. Muutkin kyläläiset olivat tulleet paikalle ja osa oli varautunut ihan retkituolien ja -eväin tapahtumaan. Pääsimme nurmikolle istumaan suhteellisen lähelle lavaa, kun esitys jo alkoi. Ensin joku mies kertoi meille, mitä tapahtui ja keitä he olivat, eli kyseessä oli melko pieni, ehkä noin kuuden hengen sirkusesitys, josta sai sitten jälkeenpäin maksaa omantuntonsa ja lompakkonsa mukaan, tai olla maksamatta, jos esitys ei miellyttänyt.

Odotin sellaista epämääräistä pallottelua ja temppuilua ilman päämäärää, mutta olin väärässä. Alkuun näimme hiukan reppureissaajien elämää ja saimme nauraa kunnolla, kuten sirkukseen kuuluikin. Myöhemmin temppujen taso ja vaikeus nousi, mutta juoni pysyi aikalailla yhtenäisenä koko esityksen ajan, jos vaan mielikuvitus riitti. Loppufinaalissa porukka grillasi yläilmoissa ja jonglöörasi milloin toisillaan, milloin herraties millä. Enkä näköjään saanut kovin fiksuja kuvia näistäkään tyypeistä, mutta yrittäkää kestää.





Koko esitys oli kaikenkaikkiaan hauska ja henkeäsalpaava, sain nauraa ja huokailla ihmetyksestä, että miten ne jaksaa ja kykenee ja haaveilla itsekin sirkukseen karkaamisesta. Esitys kesti noin tunnin ja lopuksi juontaja sanoi, että he olivat nyt antaneet kaikkensa meille yleisölle ja sitten olisi meidän vuoro, joten mekin lahjoitimme osamme vähäisestä matkabudjetistamme huipuille tyypeille eikä tuntunut edes pahalta. Tuskin olisimme menneet katsomaan koko esitystä, jos siitä olisi pitänyt etukäteen maksaa jotain, joten tuollaisen systeemi toimi ihan hyvin, vaikka varmaan aina riittää vapaamatkustajia, mutta sille ei kai voi mitään.

Loppuilta katseltiin leffaa ja nukahdettiin jo yhdentoista jälkeen, vaikka olisikin ollut hienoa viettää uutta vuotta aikalailla ensimmäisinä maailmassa, mutta kun vanhuus. Ja tuli se vuosi sieltä meidän nukkuessakin, kiitos vuodelle 2013, olit ihan kiva <3

Synttärit ja kaksi merta

Sunnuntaina oli meikällä synttärit. Aamusta lähdettiin kohti Paihiaa ja minä nukuin suurimman osan lyhyestä matkasta. Paihiassa meillä oli varattu majoitus, joten ei tarvinnut kuin etsiä oikea hostelli ja raahata kamat sisälle. Sen jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Paihia on aika pieni merenrantapaikka, jossa on enimmäkseen hotelleja ja matkamuistokauppoja. Ei sillä, rakastan krääsäkauppoja, joten viihdyin ihan hyvin lyhyellä kaupunkikierroksella.



Synttäripäivään kuului hyvää ruokaa ja jäätelöä, koiran silittelyä, suklaata, skumppaa ja lautapelailua sekä illalla vielä parempaa ruokaa ja maailman ihanin lahja ikinä.






Maanantaiaamuna pitikin herätä aika aikaisin ja tuntui siltä, että viimeinen viinilasillinen oli hiukan liikaa, mutta kun synttärit on niin harvoin. Lähdettiin koko päivän kierrokselle kohti pohjoista. Bussikuski puhui koko alkumatkan kaikesta, joten en kunnolla saanut jatkettua yöuniani, vaikka yritin kyllä parhaani.


Ensimmäisenä mentiin katsomaan kauri-puita, joiden pihkasta vissiin saadaan jonkinlaista kumia. Puut kasvavat ihan valtaviksi vanhetessaan.

Nuori kauri-puu


Todella vanha kauri-puu

Manuka/kanuka-puita (en erota niitä toisistaan)

Puiden jälkeen mentiin ihastelemaan saaren pohjoiskärkeä ja siellä sijaitsevaa pientä majakkaa. Nyt olemme sitten kulkeneet Seelannin päästä päähän. Saaren edustalla kohtaavat itäpuolella oleva Tasmanian meri ja lännen Tyynivaltameri. Ei sitä oikein muuten edes huomaa kuin pienen sävyeron sinisessä vedessä ja valtavassa ristiaallokossa. Maoreilla on paljon omia uskomuksiaan paikkaan liittyen ja se on heille pyhä.






Sen jälkeen päästiinkin hiekkalautailemaan tai toisin sanoen dyynisurffaamaan. Eli laskettiin ihan pöljän korkea ja jyrkkä hiekkamäki lainelaudoilla mahallaan maaten. Oli sikakivaa, vaikka heti ensimmäisenä päätin törmätä kuoppaan ja niellä kilon hiekkaa. Toinen lasku menikin jo paljon paremmin ja uskalsi tulla ihan kunnon vauhdilla mäen alas. Aan molemmat laskut sujuivat hyvin, eikä hän tainnut jarrutella turhia missään vaiheessa. Valitettavasti ei saatu laskea kuin kaksi kertaa, mutta toisaalta, kun ylös piti kävellä upottavassa hiekassa niin ehkä se olikin ihan hyvä asia vain.



Hiekkadyynien jälkeen tutustuttiin 90 mailin rantaan, joka ei oikeasti ole 90 mailia, mutta pitkä kuitenkin. Ajettiin linja-autolla rantaa pitkin hyvä tovi ja välillä pysähdyttiin tutustumaan mereen lähemminkin. Minä kahlailin vain tylsänä, mutta A ja anoppi päättivät käydä uimassa. Ei sillä, aallot olivat niin korkeita, että kun minun piti vain kahlata maksimissaan polvenkorkuisessa vedessä, ison aallon tullessa vesi nousi minua vyötäisille asti. Syystäkin meitä varoiteltiin menemästä liian pitkälle. Kaunis ranta, joka jatkui pitkälle horisonttiin asti molempiin suuntiin ja hurjana aaltoileva meri, jota olisi saattanut katsella pidempäänkin.



Sen jälkeen olikin jäljellä enää Seelannin parhaat kalasipsit (kuulemma) ja siinäpä sitten olikin mukava nuokkua kotimatka mahat täynnä.