Lintu vai kala?

Lopetettiin omenahommat viime viikolla, sillä olimme liian hitaita ja omenat ihan liian pieniä ja kasvoivat vielä liian korkeissa puissa. Tuntipalkka olisi ollut noin kolmen euron luokkaa, joten meidän mielestä sillä hinnalla on ihan sama vain laiskotella. Jäätiin kuitenkin Hastingsiin, sillä täällä olisi mahdollisesti voinut lajitella vielä sipuleita, homma olisi kestänyt noin kuukauden ja niin pitkäaikainen työ oli odottamisen arvoista. Kun lopulta saimme yhteyden sipuliomistajaan, kaikki työpaikat olivat jo täynnä.

Joten tässä ollaan nyt muutama päivä vaan lomailtu tekemättä oikein mitään. Tai tein minä ylijäämäomenoista ja muiden jättämistä jämätarvikkeista omenapiiraan tuossa yksi päivä! Tarjolla oli vain riisijauhoja, joten siitä tuli hiukan riisipuuroista ja liisterimäistä, mutta maistui se oikein hyvin silti.

Ostettiin vielä jäätelöä sen kanssa: minä vaniliaa, kuten kuuluukin ja A sitten jotain muuta.

Vaikka sää onkin nyt ollut taas mitä kesäisin, ostin kirpparilta kaiken varalta sadetakin (lastenmallia, ilmeisesti joku nappulaliigan rugbytakki). Todennäköisesti kun minulla nyt on uusi ja hieno sadetakki, niin täällä ei sada enää ikinä niin paljon, että oikesti tarvitsisin sitä. Sadetakkireissulla löydettiin myös kiva pieni puutarha, jossa sai syödä paikallista jäätelöä. A otti feijoajäätelöä ja meikä suklaahippusuklaajäätelöä. Niin se yleensä menee: A kokeilee kaikkea uutta ja erikoista ja eksoottista, minä syön suklaata, mielellään vielä triplasuklaata jos vaan on. Feijoajäätelö oli muuten tosi hyvää, todella raikasta ja sopi siihen helteeseen (ainakin paremmin kuin raskas suklaa, mutta suklaa on silti aina suklaata).

Jäätelöä ei tarvinnut syödä yksin, pienet silmäparit seurasivat vohvelin hupenemista hyvinkin tarkasti. Ja tämäkin kuten yleensä: A söi jäätelönsä ja vohvelinsa tyytyväisenä ihan itse, minä tiputtelin kikatellen vohvelia vähän väliä maahan linnuille. Suurin osa niistä oli kyllä niin hyvinsyöneen näköisiä, että en varmasti ole ollut ainoa.

Viimeiset rippeet tiputeltuani huomasin että viereisessä lammikossa on kaloja! Harkistin jo hetken että söisikö toisen jäätelön, että voisi ruokkia niitäkin... Mutta tuntuivat tulevan lähelle kuvattavaksi muutenkin, joten säästyin siltä kamalalta vaivalta.

Koska täällä ei tunnu olevan enää töitä, päätimme, että nyt on hyvä aika jatkaa matkaa. Perjantaina lähdemme bussilla kaistapäisen aikaisin kohti Wellingtonia eli pääkaupunkia. Matkaan menee noin viitisen tuntia ja Wellingtonissa meillä on puolipäivää aikaa nähdä kaupunkia. Toivottavasti en nyt taas jätä kameraa bussiin... Wellingtonista lähdemme aikaisin lauantaiaamuna kohti eteläsaarta ja Christchurchia. Lentäen tällä kertaa, joten emme pääse siirtymään saarelta toiselle lautalla, mikä olisi varmaan näkemisen arvoista. Mutta vielähän sitä ehtii.

Christchurchiinkään emme jää, vaan löydämme toivottavasti halvan paikallisbussin, jolla päästä Ashburtoniin. Se on pieni kaupunki jossain jumalan selän takana kaukana kaikesta ja hyvällä lykyllä meistä tulee taimien istuttajia siellä! Mitään varmaa työtä ei vielä ole, mutta kausi on juuri alkamaisillaan, joten, jos töitä saa, niitä riittääkin sitten vähäksi aikaa. Majoituksestakaan ei vielä ole tietoa, mutta näitä hostelleja tuntuu kuitenkin riittävän.

Tässä on nyt joitain päiviä aikaa vielä nauttia Hastingsista ja Napierista, mutta sitten riittää jo nämä maalaismaisemat ja siirrymme- no, toisiin maalaismaisemiin.