Tähän päivään mahtui yllättävän paljon, vaikka aamulla tuntui, ettei päässyt sängystä ylös millään eikä päivästä tulisi mitään. Jahtasin koko yön zombeja, joten siinä suurin syy aamuväsymykseeni.
Aamun vietin sängyssä etsien töitä, hain pariin paikkaan ja sain muutamia kieltäviä vastauksia sähköpostiin. Joskus reilusti puolen päivän jälkeen lähdettiin kaupunkiin, tarkoituksena teettää kopio meidän kotiavaimesta. Meillä on tosiaan vain yksi avain ja joskus vaatii hiukan suunnittelua, että tiedetään kumpi sen avaimen pitää. Löysimme avaimentekijän, mutta avain on sitä luokkaa, ettei siitä voi tehdä kopiota. Joten selviämme siis yhdellä avaimella tästä eteenpäinkin.
Kävimme myös BodyShopissa ja sieltä tarttui mukaan tällaisia:
Ajattelin kokeilla kuivaharjausta. Niille, jotka eivät tiedä mikä on kyseessä, googlettakaa. Lyhyesti sen pitäisi parantaa pintaverenkiertoa, poistaa kuollutta ihosolukkoa, piristää ja puhdistaa ihoa. Kyseessä ei ole mikään uusi keksintö ja monen monta juttua siitä luettuani olen jo pitemmän aikaa pohtinut sen toimivuutta, mutta ollut aina liian laiska oikeasti tekemään jotain. Keksin tekosyyn lopulta testata harjausta: aurinko. Aurinko on täällä huomattavasti armottomampi kuin Suomessa ja aiheuttaa enemmän iho-ongelmia, palamisen lisäksi muun muassa pigmenttimuutoksia ja epäpuhtauksia. Nopeita tuloksia tuolta on turha odottaa, enkä ainakaan ensimmäisen kerran jälkeen huomannut juurikaan eroa entiseen, joten päivittelen sitten kolmen kuukauden tai puolen vuoden jälkeen, onko edistystä tapahtunut, jos jaksan harjailla niin pitkään ja muistan vielä. Kertokaa toki, jos on kokemuksia, että tuliko tehtyä ihan turha ostos.
Samalla reissulla kävimme myös toimistolla ja A oli saanut postia.
Ehkä viikko sitten hän tilasi "vahingossa" Descentin toisen painoksen ja lopulta se saapui lisäosineen. Eli meillä on nyt tekemistä vuodeksi, vaikkei töitä löytyisikään, sillä pelattavaa riittää melkein loputtomasti.
Kyseessä on siis jonkinsortin fantasiaseikkailu, jota voi pelata kampanjamuotoisena tai yksittäisinä peleinä. Eeppinen kampanja alkaa luultavasti huomenna, tai ehkä pelataan harjoituspeli ensin, että tiedän mihin olen taas nenäni pistänyt. Lupauduin olemaan pahis (kyseessä on kuitenkin fantasiamaailma, joten tottakai siellä on hyvikset vastaan pahikset) ja A pelaa useammalla sankarilla. Peli kuulostaa siksi hauskalta, että siinä pitää mättää toista ihan urakalla, eikä pahispelaajankaan tarvitse varoa tai pidätellä, jotta sankarit pärjäisivät. Kampanjassa molemmat pelaajat kehittyvät ja saavat uusia taitoja, ei vain hyvispelaaja. Jos jotakuta kiinnostaa tietää enemmän, esimerkiksi Dice Towerin arvotelu löytyy netistä, taaskin google on ystävä. Luultavasti päivittelen tänne vielä joskus, jos saadaan kampanja pystyyn, että miten se etenee.
Minunhan oli siis tarkoitus kuluttaa päiväni muotilehden parissa juoden maximaxia. Ai ja tähän väliin Elisan empiirisiä tutkimuksia: huomasin että kokis on parasta lasipullosta, sitten tölkistä ja muovipullosta se maistuu aika hirveältä. Ja Suomessa tuli juotua aina muovipullosta, pöljää.
Muotilehti vaikutti parin selauskerran jälkeen oikeastaan aika kiinnostavalta, vaikka en ollut kuullutkaan kyseisestä lehdestä ja valitsin sen vain sattumalta. Ja minä kun harmittelin etten saa lukea Trendiä vuoteen, mutta näköjään täältä löytyy korvike, jeij.
Mutta lopulta siis päädyin leikkimään pikku-ukkeleilla ja miettimään, että oispas kiva maalata nämä hahmot.
Todella hienoja ja yksityiskohtaisia hahmoja, niin sankarit kuin pahiksetkin. Minun suurudenhulluuteni nousee ihan eri sfääreihin, kun pääsen pelaamaan noilla lohikäärmeillä ja herratiesmillämönkiäisillä.
Ettei menisi ihan nörtteilyksi, kävimme illalla puolentunnin juoksulenkillä läheisessä puistossa ja pohkeet varmasti muistuttavat siitä huomenna. Ai niin! A löysi töitä. Joku rakennustyömiesvälitysfirma, eli menee aamuisin kuuden aikaan paikanpäälle ja sieltä sitten bussilla eteenpäin, jos on sopivia töitä tarjolla. Tänään ei vielä ollut, mutta huomenna uudestaan. Minä pidän vapaan viikonlopun töiden etsimisestä ja kyllästyn muuten vain sängyssä makoillen, saan ehkä luettua lopulta tuota lehteä ihan ajatuksen kanssa. Ja pelaillaan tottakai. A kärsii jo nyt vieroitusoireista, on haaveillut kyseisestä pelistä ties kuinka kauan ja on nyt istunut koko illan nenä kiinni sääntökirjassa, joten olisi aika julmaa olla pelaamatta. Ja toisekseen nuo mönkiäiset ihan vähän kiinnostavat.
Lopuksi vielä maailman sievin kasvi. Ei mitään hajua, mikä se on, mutta se maistuu hyvälle ja kun sen juuren leikkaa pois, siitä saa kauniin kukan. Ihana!
Kehittävää viikonloppua kaikille!

Antti siis lopulta taipui kiusaukseen :D.
VastaaPoistaJoo näin pääsi käymään :D Eipä sillä, ihan hyvä peli, jaksan jopa pelata sitä.
PoistaHeissuli hei! sinne maailaman laidalle, älkää nyt vaan pudotko sieltä.
VastaaPoistaSe on Aikku-täti Vartilasta Kuopiosta, kun tätä naputtelee.
Oikein hymyilytti tämä kuivaharjaus juttu, Elisa, niin että täytyi oikein näppäimille sormet laittaa. EI tosiaan ole uusi juttu tämä Jo minä nuorna tyttösenä ollessani sitä kokeilin vaan tulos oli pelkkä nolla. Jos riitävästi laittaa aikaa ja säännöllisesti jaksa noin vuoden harjata voi ehkä tulosta tullakkin,(ei kylläkään selluliitiä poista)kuolleet ihosolut poistuvat kyllä. Tulosta minulla ei kuitenkaan aikoinaan tullut ja lopputuloksen kyllä tiedätkin, Kippurassa lattialla nauramassa.
Ainoa hyöty on että kuntoilustahan se käy sekin. Että onnea vaan yritykselle.
Tiedoksi sinne että nyt täällä pohjolassa on 22 astetta ei lämmintä vaan pakkasta, lupasivat että päivällä vaan pari astetta pakkasta ja aurinko paistaa.
Hyvää jatkoa teille kummallekin!
Heh no katellaan sit vuoden päästä, jos oon jaksanu harjailla niin pitkään. Ja onpahan jotain tekemistä, niin ei tuu vaan istuttuu kaiket päivät.
PoistaHaleja ja terveisiä sinne!