Ylimenevä banaani-innostus?

Tänä aamuna A lähti taas töihin tositosi aikaisin, jaksoin kääntää kylkeä ja pölliä hänen peittonsa, siinä kaikki. Nukuin tyytyväisenä yhdeksään ja lähdin salille!

Minulla on jonkin sortin väriongelma, jokin sävysävyynpakkomielle.

Meidän kellarin oma pieni sali, sekin melkein sävy sävyyn mun vaatteiden kaa, hihii. Ja joo, peilin kautta otetut, laadukkaat kuvat. Mutta tuolla minä kirmailen joka aamu puolisen tunnin ajan ja jos oon tosi energinen treenailen muutakin. Uima-altaasta en viittiny ottaa kuvaa, kun siellä oli ihmisiä uimassa, ne ois saattanu vähä häiriintyä. Pois lähtiessä olin vihmerä enkä käyttänyt hissiä vaan kiipesin meidän viihtyisät portaat kuudenteen kerrokseen.

Salin jälkeen tein aamiaista ja laitoin pyykit pyörimään, tiskasin ja imuroin. Kattelin Twin Peaksia hetkisen, olen melkein koukussa ja kun menin laittamaan pyykkejä kuivamaan, meidän olohuoneen lattialla oli varpunen! En tiedä kumpi meistä säikähti enemmän. Se lensi parvekkeen kaiteelle tuijottamaan minua hyvin loukkaantuneena.

Kävin myös kaupassa ja löysin jotain huippua: punaisia banaaneja. Kun kirmasin niiden luo ihan onnessani ja poimin niitä koriin melkein niin paljon kuin jaksoin kantaa, viereen tuli joku pikkupoika tökkimään niitä ja toistelemaan miten ällöttäviä ne ovat. Eivätkä oo! Ne on hyviä. Niissä on todella vahva maku, ne maistuu oikeasti Banaaneilta. Ostin toki vertailun vuoksi myös keltaisia. Pitäisiköhän minun vähän rajoittaa tätä banaani-innostustani?

Askartelin Descent-hahmoja. Meillä on siis lisäosa, joka tuo miljoona uutta hahmoa, mutta meillä ei ole figuja niille. Joskus pitkänaikatähtäimen suunnitelmissa on hankkia ihan oikeat pienoismallit niille, mutta näin ensihätään tehtiin paperista. Tästä se lähti:

Ja tottakai, kun kyse on minusta, en osaa askarrella pöydän ääressä, en sitten millään. Lattialla on paljon kivempaa, tai sängyllä, kuten tänään. Ja lopulta sänky olikin täynnä paperisilppua ja sitten sitä vain mietti, että oliko pakko imuroida ennen askartelua.

Tuo liima on muuten todellä kätsää. Se on sinistä!

Sain väkerreltyä loput hahmot valmiiksi ja aikas paljon niitä jo onkin. Tässä on siis vain sankareita, ei vielä pahiksia. Niitä suunnitellaan ehkä tänä iltana lisää.

Onko teillä pääsiäissuunnitelmia? Minä ajattelin, että jos lähtis ulos syömään lampaita ja juhlistamaan Aan töitä.

Maanantain parannus

Vakava aihe ja ei saisi nauraa, mutta nauroinpa silti vedet silmissä tälle videolle. Ja ihan pakko jakaa tännekin, pelasti ainakin minun maanantain.

jos eläimet söisivät mäkkärissä

Katsokaa ja kertokaa ihmeessä, herättikö ajatuksia!

City center

Tajusin, että täällä blogissa on näkynyt lähinnä puita, puistoja ja luonnon maisemia, mutta kaupunki on jäänyt vähemmälle huomiolle. Auckland on Seelannin suurin kaupunki ja -jos oikein muistan- maailman kolmanneksi suurin kaupunki pinta-aloja verratessa. Täällä asuu kolmasosa koko Seelannin väestöstä, eli porukkaa riittää.  Mielestäni Auckland on ihana kaupunki, kaikki tarvittava ja enemmänkin on lähellä, busseilla on helppo kulkea ja ihmiset ovat mukavia. Ja aina törmää ties mihin outoon, mikä herättää näkemään. Auckland on tosiaan hullun laajalle levittäytynyt ja siihen kuuluu myös parikolme saarta, mutta nyt siis kuvia ihan tästä keskustasta, missä tulee yleensä pyörittyä ja sen lisäksi kaikenlaista, mikä täällä on arkipäivää, mutta erilaista kuin Suomessa.

Lähikirkko on melkein vastapäätä meidän kämppää ja sen ohi tulee käveltyä päivittäin. Lähistöllä on myös kätkö, jonka olemme vihmerinä jo löytäneet. Sen enempää emme ole tähän kirkkoon kyllä tutustuneet.

Ja lähipubi, tottakai. Emme ole kyllä kertaakaan käyneet, mutta siinä se on tien toisella puolella siltä varalta, että innostumme joskus.

Lähin kauppa löytyy melkein meidän alakerrasta, mutta halvempaa ja paremmat valikoimat sijaitsevat vähän kauempana. Countdown löytyy keskustasta, Supefood market satamasta päin. Molemmat ovat lähellä, Superfoor market on halvempi ja varsinkin hedelmät ovat huomattavasti maukkaampia, mutta lihaa ei löydy oikeastaan kuin pakasteina, joten siksi tulee käytyä myös Countdownissa.

Superfood market on tosiaan halvempi ja on mukava tukea paikallista yrittäjyyttä isojen kauppaketjujen sijaan. Vaikka se on lähellä, sen sijainti on hiukan arveluttava ja huvittavakin, sillä ihan vierestä löytyy strippiklubi (emme ole käyneet, joten sitä en osaa arvostella).

Jos laiskottaa eikä jaksa tehdä ruokaa, käymmä usein täällä syömässä, sillä sieltä löytyy paljon erilaisia itämaisia ruokia, kiinalaista, japanilaista, intialaista ja paljon paljon muuta. Annokset ovat valtavia eivätkä maksa paljoa, yleensä 8-15 dollaria. Minun suosikiksi on noussut japanilainen misonuudelisoppa ja A nyt syö melkein mitä vain.

Aucklandin ehkä kuuluisin nähtävyys on Sky Tower. Se on 328 metriä korkea ja näkyy todella kauas, melkein kaikkialle Aucklandissa. Itselle se on lähinnä kätevä maamerkki, että osaan suunnistaa edes suunnilleen oikeaan suuntaan. Tehän tiedätte, että minä osaan eksyä ihan minne vain, joten on kiva asua jonkin noin korkean vieressä, niin aina löytää kotiin.

Tuolta voisi muuten hypätä alas jotain vaijereita pitkin, mutta ei ole tullut kokeiltua.

Sen alta löytyi yksi päivä myös tällainen tuttu näky:

Päivän työtehtävänä oli kaivaa kuoppa, mitata, kuvata ja sitten täyttää se. Eipähän siinä, kun tuntipalkalla tekee ja aurinko paistaa.

Meillä on myös satama, sieltä löytyy paljon rahtiliikennettä sekä yksityisiä pikkupurkkeja. Kaunista ja mukavaa seutua, kadunvarret ovat täynnä erilaisia kahviloita ja viihtyisiä ravintoloita.

Yleensä kaikki, mitä voisi kuvitella tarvitsevansa löytyy Queen streetiltä ja siihen on tullut tutustuttua jo melkein kyllästymiseen asti.

En varmaan ikinä opi tähän vääränpuoleiseen liikenteeseen. Olen tottunut jo näkemään autot väärällä puolen ja osaan odottaa linja-autoakin väärällä puolella katua, mutta katua ylittäessä katson AINA väärään suuntaan -tai siis Suomessa se olisi oikeaan suuntaan. Varsinkin keskustassa kadut voi usein ylittää myös ristiin, mutta ei tietenkään, joka risteyksessä, se olisi liian helppoa. No eipähän käy elämä tylsäksi ja säilyy sellainen tietty jännitys hommassa mukana.

Liikenteessä näkyy muuten aika paljon urheiluautoja. Niistä en osaa hirveästi sanoa, erotan juuri ja juuri toyotan ja lamborghinin toisistaan, mutta hienoja ne silti on.

Ja ne, joilla ei ole varaa noinkaan päheään kulkupeliin liikkuvat usein skeittilaudoilla.Polkupyöriä täällä näkyy todella vähän, mutta kaikenlaisia, -kokoisia ja -värisiä skeittilautoja sitäkin enemmän. Sinänsä kaupungissa ihan kätsää, ne menee kuitenkin pieneen tilaan ja helppo ottaa vaikka bussiin mukaan, ainakin verraten polkupyörään. Välillä on vain todella hurjan näköistä, kun menevät niillä laudoillaan autojen seassa ihan hulluja alamäkiä hirveällä vauhdilla, siinä on elämä halpaa.

Linja-autoilla pääsee kulkemaan keskustassa todella kätevästi, mutta ne toimivat myös liikkuvina mainoksina. Niissä on kuvia muun muassa uusimmista elokuvista ja peleistä. Tekisi mieli käydä useamminkin elokuvissa, kun joka päivä näkyy muistutuksia liikenteen seassa.

Keskustan kaduilla näkyy muutamia kerjäläisiä, mutta useammin erilaisia katutaiteilijoita. Yleensä soittavat tai laulavat, mutta joskus näkyy myös piirtäjiä, eläviä patsaita tai jonlöörejä. Niin kerjäläiset kuin taiteilijatkaan eivät ole hyökkääviä tai tunkeilevia vaan antavat ohikulkijoiden mennä rauhassa ja kiittävät kauniisti, jos antaa kolikon.

Toinen katu, josta löytyy kaikenlaista on Karangahape road, tuttavallisemmin K road. Tuohon kivikauppaan  hakivat muuten työntekijää, mutta minun osaaminen ei riittänyt.

K roadilta löytyy kauppojen ja kahviloiden lisäksi kaikenlaisia yökerhoja ja baareja kaikenlaisille ihmisille, ihan kaikenlaisille.


Lopuksi vielä yksi Aucklandin ihanuus: täällä törmää usein johonkin yllättävään, johonkin, minkä ei odottaisi olevan siinä, minnä se on. Se on todella piristävää ja pakottaa kiinnittämään huomiota ympäristöön ihan eri tavalla.

Varmasti täällä on vielä paljon sellaista, mitä en ole vielä nähnyt ja paljon sellaista, minkä olen jo unohtanut olevan erikoista. Joten pitäkää tekin silmänne auki, missä ikinä kuljettekin ja katsokaa ympärillenne: siellä on kaunista.

I like bananas

Piti päivitellä täällä jo alkuviikosta, mutta olen jotenkin onnistunut pitämään itseni niin kiireisenä, että on vain jäänyt. Ei sillä, että täällä taas paljonkaan olisi tapahtunut.

Viikonloppu oli syksyinen, satoi vettä ja tuuli. Tai no, täällä tuulee aina, eikä sade ollut kovin kylmä, joten ei ollut niin paha. Oli silti kiva kääriytyä villatakkiin ja olla hyvällä syyllä sisällä. Oli aikaa istuskella sohvan nurkassa ja piirrellä. Sää inspiroi jonkin verran.

Sen lisäksi, että jumitin vain sohvan pohjalla, meillä oli aikaa aloittaa Descent-kampanja. Ensimmäinen peli meni nopeasti, ja siinä samalla säännöt oppi melko helposti. En ole siis sääntökirjaa lukenut kertaakaan, luotan siihen että A kertoo, mitä tehdä. En muista puoliakaan vielä hirviöistä ja pelien alussa menee aina hetki valitessa sopivia ötököitä juuri siihen tehtävään, mutta itse pelaaminen ei ole kovin raskasta.

Noppia on miljoona, samoin erilaisia kortteja ja natusia, mitä tarvitaan, mutta itse hahmokortit ovat todella selkeitä, joten on helppo muistaa, mitä tapahtuu milloinkin ja mitä kaikkea voi tehdä. Jokainen peli on ollut erilainen ja vaihteleva, olen saanut käyttää eri hirviöitä ja paria luutnanttiakin. Ensimmäinen peli ei kylläkään päättynyt niin kovin hyvin minun osaltani...

Minun Ettini kaatui lopulta ja hävisin pelin. Mutta! Seuraavat kaksi peliä voitin ja keräsin hirveästi kokemuspisteitä. En nyt mene tehtävien yksityiskohtiin, jos tätä joku nörtti lukee, etten vain spoilaa mitään.

Maanantaina sää parani viikonloppuun verrattuna huimasti ja aurinko paistoi taas! Silloin oli Aan ensimmäinen kunnon työpäivä, tekee siis raksahommia. Sanoi, ettei pakota niinkään päätä vaan lihaksia, mikä on hyvä vain. Kun tekee kymmenen+ tunnin työpäiviä, niin on hankala ehtiä kuntoilemaan sen jälkeen. Työt eivät ole kovin säännöllisiä, A lähtee aamuisin ja jos on sopivia töitä, jää tekemään, mutta jos ei ole, niin sit voi pitää vapaapäivän.

Maanantai oli minulle vapaapäivä, töistä ei ole kuulunut mitään. Suunnistin kaupungille kiertelemään kauppoja kerrankin ihan asiakkaana, enkä aina vain työnhakijana. Tämä ei tietenkään liity mitenkään siihen, että mies sai vihdoin töitä, paitsi ehkä sen suhteen, että nyt on enemmän omaa aikaa. Seliseli. Ei ollut siis aikeissa ostaa yhtään mitään, mutta kun täydellinen mekko tuli vastaan ja se oli vielä puoleen hintaan (15dollaria), niin en voinut vastustaa kiusausta. Normaalikokoiselle ihmiselle tuo ois varmaan tunika, mutta näin maanläheiselle tytölle menee oikein hyvin mekosta.

Mekko on ihanan ohutta ja viileää kangasta, talvella alle voi pukea pitkähihaisen paidan ja vaikka farkut, joten se on monikäyttöinenkin. Malliltaan se on säkki, mikä on ihanaa niinä päivinä, kun jokainen peili on ärsyttävän todenmukainen, muulloin sen voi kiristää vyöllä. Helma on huiman leveä ja epäsymmetrinen ja mikä parasta, sivuista löytyy taskut! Ja raidat on aina tositosi kivoja. Selittelyltähän tämä kuulostaa ja ihan oikeasti mietin pitkään, että ostanko vai enkö, mutta nyt on taas kaapissa yksi mekko enemmän. Toivottavasti matkalaukussa on vielä tilaa.

Kaiken tuon lisäksi iltaisin on yleensä aikaa käydä kuntoilemassa, varsinkin, jos Aalla ei ole ollut töitä. Mennään puistoon, jos sää vain sallii, sillä sisäsalilla ehtii käydä sit talvellakin. Ja treenin jälkeen on palautumisen kannalta hyvä syödä proteiineja, joten tältä näyttää meikän iltapala.

Ja tämä soi päässä lähes joka kerta: I like bananas
Nauttikaa!

Kaikenlaista

Tähän päivään mahtui yllättävän paljon, vaikka aamulla tuntui, ettei päässyt sängystä ylös millään eikä päivästä tulisi mitään. Jahtasin koko yön zombeja, joten siinä suurin syy aamuväsymykseeni.

Aamun vietin sängyssä etsien töitä, hain pariin paikkaan ja sain muutamia kieltäviä vastauksia sähköpostiin. Joskus reilusti puolen päivän jälkeen lähdettiin kaupunkiin, tarkoituksena teettää kopio meidän kotiavaimesta. Meillä on tosiaan vain yksi avain ja joskus vaatii hiukan suunnittelua, että tiedetään kumpi sen avaimen pitää. Löysimme avaimentekijän, mutta avain on sitä luokkaa, ettei siitä voi tehdä kopiota. Joten selviämme siis yhdellä avaimella tästä eteenpäinkin.

Kävimme myös BodyShopissa ja sieltä tarttui mukaan tällaisia:

Ajattelin kokeilla kuivaharjausta. Niille, jotka eivät tiedä mikä on kyseessä, googlettakaa. Lyhyesti sen pitäisi parantaa pintaverenkiertoa, poistaa kuollutta ihosolukkoa, piristää ja puhdistaa ihoa. Kyseessä ei ole mikään uusi keksintö ja monen monta juttua siitä luettuani olen jo pitemmän aikaa pohtinut sen toimivuutta, mutta ollut aina liian laiska oikeasti tekemään jotain. Keksin tekosyyn lopulta testata harjausta: aurinko. Aurinko on täällä huomattavasti armottomampi kuin Suomessa ja aiheuttaa enemmän iho-ongelmia, palamisen lisäksi muun muassa pigmenttimuutoksia ja epäpuhtauksia. Nopeita tuloksia tuolta on turha odottaa, enkä ainakaan ensimmäisen kerran jälkeen huomannut juurikaan eroa entiseen, joten päivittelen sitten kolmen kuukauden tai puolen vuoden jälkeen, onko edistystä tapahtunut, jos jaksan harjailla niin pitkään ja muistan vielä. Kertokaa toki, jos on kokemuksia, että tuliko tehtyä ihan turha ostos.

Samalla reissulla kävimme myös toimistolla ja A oli saanut postia.

Ehkä viikko sitten hän tilasi "vahingossa" Descentin toisen painoksen ja lopulta se saapui lisäosineen. Eli meillä on nyt tekemistä vuodeksi, vaikkei töitä löytyisikään, sillä pelattavaa riittää melkein loputtomasti.

Kyseessä on siis jonkinsortin fantasiaseikkailu, jota voi pelata kampanjamuotoisena tai yksittäisinä peleinä. Eeppinen kampanja alkaa luultavasti huomenna, tai ehkä pelataan harjoituspeli ensin, että tiedän mihin olen taas nenäni pistänyt. Lupauduin olemaan pahis (kyseessä on kuitenkin fantasiamaailma, joten tottakai siellä on hyvikset vastaan pahikset) ja A pelaa useammalla sankarilla. Peli kuulostaa siksi hauskalta, että siinä pitää mättää toista ihan urakalla, eikä pahispelaajankaan tarvitse varoa tai pidätellä, jotta sankarit pärjäisivät. Kampanjassa molemmat pelaajat kehittyvät ja saavat uusia taitoja, ei vain hyvispelaaja. Jos jotakuta kiinnostaa tietää enemmän, esimerkiksi Dice Towerin arvotelu löytyy netistä, taaskin google on ystävä. Luultavasti päivittelen tänne vielä joskus, jos saadaan kampanja pystyyn, että miten se etenee.

Minunhan oli siis tarkoitus kuluttaa päiväni muotilehden parissa juoden maximaxia. Ai ja tähän väliin Elisan empiirisiä tutkimuksia: huomasin että kokis on parasta lasipullosta, sitten tölkistä ja muovipullosta se maistuu aika hirveältä. Ja Suomessa tuli juotua aina muovipullosta, pöljää.
Muotilehti vaikutti parin selauskerran jälkeen oikeastaan aika kiinnostavalta, vaikka en ollut kuullutkaan kyseisestä lehdestä ja valitsin sen vain sattumalta. Ja minä kun harmittelin etten saa lukea Trendiä vuoteen, mutta näköjään täältä löytyy korvike, jeij.

Mutta lopulta siis päädyin leikkimään pikku-ukkeleilla ja miettimään, että oispas kiva maalata nämä hahmot.

Todella hienoja ja yksityiskohtaisia hahmoja, niin sankarit kuin pahiksetkin. Minun suurudenhulluuteni nousee ihan eri sfääreihin, kun pääsen pelaamaan noilla lohikäärmeillä ja herratiesmillämönkiäisillä.

Ettei menisi ihan nörtteilyksi, kävimme illalla puolentunnin juoksulenkillä läheisessä puistossa ja pohkeet varmasti muistuttavat siitä huomenna. Ai niin! A löysi töitä. Joku rakennustyömiesvälitysfirma, eli menee aamuisin kuuden aikaan paikanpäälle ja sieltä sitten bussilla eteenpäin, jos on sopivia töitä tarjolla. Tänään ei vielä ollut, mutta huomenna uudestaan. Minä pidän vapaan viikonlopun töiden etsimisestä ja kyllästyn muuten vain sängyssä makoillen, saan ehkä luettua lopulta tuota lehteä ihan ajatuksen kanssa. Ja pelaillaan tottakai. A kärsii jo nyt vieroitusoireista, on haaveillut kyseisestä pelistä ties kuinka kauan ja on nyt istunut koko illan nenä kiinni sääntökirjassa, joten olisi aika julmaa olla pelaamatta. Ja toisekseen nuo mönkiäiset ihan vähän kiinnostavat.

Lopuksi vielä maailman sievin kasvi. Ei mitään hajua, mikä se on, mutta se maistuu hyvälle ja kun sen juuren leikkaa pois, siitä saa kauniin kukan. Ihana!

Kehittävää viikonloppua kaikille!

A good day

Elikkäs kerron ihan tavallisesta tylsästä päivästäni. Tai no ei se minusta niiiin tylsä ollut... Tein uusia juttuja ja olin melkein kehittäväkin.

Heräilin yhdeksän aikaan niinkuin joka aamu, kun ei ole kiire minnekään. A oli liian toimelias ja lähti lenkille heti aamusta, minä jaksoin raahautua juuri ja juuri suihkuun. Tein itselleni munakkaan aamiaiseksi ja katselin hassuja videoita netistä, lueskelin blogeja ja jumitin naamakirjassa. Tiskasin, meillä on keittiössä vain yksi tiskiallas, joten tiskit on kaikkien mielenterveyden kannalta hyvä tiskata aika pian.

Alun perin maanantain suunnitelmani oli lähteä katsomaan Les Miserablesia. Katsoin muka tarkkaan netistä että tuolloin ja tuolloin on sen esitysajat, mutta en tajunnut ennenkuin vasta tänä aamuna, että se on kyllä oikea aika mutta väärä teatteri. Hups. Tämä teatteri olisi ollut aika kaukana, enkä tasan jaksanut rueta etsimään bussia, jolla sinne pääsee, kun kävelymatkan päässä on toinen teatteri. Joten leffan vaihto. Päädyin Brucen uuteen kuvaan A good day to die hard (joko tajusitte otsikon? hihih). Yritin suostutella Aata mukaan,  kyseessä on kuitenkin toimintaleffa niin olisi saattanut innostuakin, mutta homma tyssäsi siihen kun kerroin että lippu maksaa 17 dollaria. No, menin keskenäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni menin yksin leffaan. En nyt muutenkaan kovin usein käy elokuvissa, mutta yleensä saan jonkun suostuteltua mukaani.

Vähän jänskätti, en ole käynyt täällä elokuvateatterissa, mutta tiesin että se on valtava. Varasin hyvin aikaa ja haahuilin sinne tänne. Löysin lippumaatit, mutta niissä pystyi maksamaan vain kortilla, joten piti haahuilla ja kysellä lisää. Paikalliset ihmiset ovat ihan mielettömän ystävällisiä (useimmiten), varsinkin kaikki kaupan työntekijät ja bussikuskit. Niin oli tämäkin henkilö, joka möi minulle lipun ja opasti vielä oikeaan paikkaan. Yritti kaupata minulle poppareita, mutta kykenin kieltäytymään! Päivän hyvä teko, keho kiittää. Ostin kylläkin dieettikokista... Vähän voi lipsahtaa silloin tällöin.

Leffa oli hyvä. Ensin epäilytti, että ymmärränkö koko elokuvasta mitään. Olen tottunut katsomaan leffoja englanniksi kyllä, mutta yleensä englannin kielisillä teksteillä. Huoleni oli kuitenkin turha, ymmärsin ihan riittävästi, tosin venäläinen aksentti oli hiukan hakusessa. Elokuva oli hyvin diehardmainen, voin suositella niille jotka tykkää toiminnasta. Bruce on jo hiukan vanhentunut, mutta ei se menoa haitannut.

Kotiin palautuessa A oli ollut ihana ja käynyt kaupassa ja teki juuri ruokaa. Täällä on ihan ihmeellistä soijakastiketta: ihan sama mihin sitä laitat, se maistuu aina hyvälle. Tänään oli possupihvejä ja kasviksia.

Aalla on uusi kunto-ohjelma: treenaa viisi päivää viikossa, kaksi kertaa päivässä. Hyvä että intoa riittää, vaikkei minulla aina riitäkään. Tänä aamuna kävi tosiaan lenkillä ja illalla vielä salille. Ihan kätsää, kun on sali alakerrassa niin ei ole tekosyytä olla menemättä. Sinne piti siis itsekin raahautua, vaikka jalat olivat vielä kipeät edellisestä kerrasta. Ajattelin, ettei aerobinen liikunta olisi pahasta joten tein crosstrainerissa 2x20 min ja sen jälkeen juoksin vielä matolla 20 min. Ihan hyvin minusta kipeillä jaloilla. Ai ja jäi vielä aikaa, kun Aan sarja oli kesken, niin hypin hetken hyppynarulla.

Suihkun kautta sohvalle syömään palauttavia banaaneja ja juomaan maitoa. Telkasta tuli Big bang theoryn joku vanha jakso, niin sitä oli mukava katsella hetki. Ensimmäinen kerta, kun katsotaan telkkaria täällä. Eipä tässä tälle päivälle enää muuta tarvitsekaan. Hetki vielä koneella ja sitten unta nassuun. Huomenna on uusi päivä, Aalla on työhaastattelu aamusta ja illalla mennään nörtähtelemään lautapelien pariin.

Zoo

Perjantain kunniaksi ja koska meillä ei ollut parempaakaan tekemistä ja minä olen mankunut jo pari viikkoa, päätimme suunnata Aucklandin eläintarhaan. Ja varoitan jo etukäteen että kuvia on paljon, varmasti kyllästymiseen asti. Mutta minkäs teet kun päästää tällaisen eläinten keskelle koko päiväksi. Eikä päivään olisi voinut sopia mikään paremmin kuin seepramekko!

Ensimmäisenä löysimme seeprat, kirahvit ja strutsit. Pian kuulimmekin hälyä ja huomasimme ihmisten jonottavan jonnekin. Voitte kuvitella meikän ilmeen, kun näin mistä on kyse...

Siellä sai ruokkia kirahvia! Mutta jono oli hullunpitkä, joten ajattelimme että olkoon, ei jaksa jonottaa paahtavassa helteessä, että onhan noita muitakin eläimiä nähtävillä. No toisinhan siinä lopulta kävi.

Sen jälkeen näimme sarvikuonoja. Niillä oli selvästi aamiaisaika, tuskin ne muuten olisivat siinä helteessä henganneet.

Niiden jälkeen oli leijonia, mutta ne fiksuina eläiminä pysyivät varjossa ja antoivat meidän idioottien tarpoa auringossa ihan keskenämme. Kuvassa on kylläkin tiikeri, mutta kissaeläin kuitenkin ja komea kuin mikä.

Sitten löysimme maakilpikonnia, pieniä ja vähän suurempia.

Nämä seuraavat kaverit olivat valtavia! Ja hiukan huvittavia kun yksi yksi yritti syödä maasta lehtiä, mutta ne eivät millään tarttuneet sen suuhun. Me tuijotettiin tapahtumaa varmaan useampi minuutti että onnistuu, ei onnistu, onnistuu (varmaan kiva yrittää syödä, kun toiset tirskuu vieressä). Onneksi tuuli oikeaan suuntaan niin sai toinen lopulta ruokaa mahaansa.

A tunsi selvästi jonkinlaista hengenheimolaisuutta niiden kanssa kun tahtoi samaan kuvaan. Eipä sillä, komeita otuksia.

Sitten löysimme apinoita!

Kaikenlaisia apinoita, orankeja, simpansseja ja en edes tiedä, mitä kaikkea. Lemureita. Jostain syystä niiden häntä viehättää minua aivan mahdottomasti.

Tukka-apinoita.

Ja kaikenhuipuksi pygmiapina! Ihan oikeasti! Maailman suloisin otus (niinkuin ne kaikki muutkin).

Sitten löysimme paikallisia pingviinejä. Ne olivat laumaeläimiä eivätkä selvästi oikein olisi halunneet mennä veteen. Olivat ja möllöttivät tuossa yhdessä kohtaa. Ja noihin saattaa törmätä täällä ihan luonnossakin. Silitettävän sieviä!

Viereisessä altaassa oli hylkeitä kouluttajineen, joten menimme pällistelemään niitä. Aika isoja otuksia.

Fiksuja kuin mitkä. Kouluttajat kertoivat samalla kaikenlaista ja esittelivät niiden taitoja. Ne uivat ihan hullun nopeasti ja osasivat hyppiä kiville kun käskettiin, ne hakivat jopa roskia altaasta ja veivät ne roskikseen. Olen tiennyt että ne ovat älykkäitä, mutta seuraava ylitti jopa minun odotukseni.

Ne ovat myös ketteriä! Se ihan oikeasti kiipesi itse tuonne ylös ja tuli sieltä vielä sulavasti alaskin.

Tämäkin kaveri olisi selvästi halunnut kiivetä, mutta oli vielä hiukan liian pieni. Nuo ovat kyllä uskomattomia otuksia. Aina kun niitä näkee ei voi kuin ihailla niiden älykkyyttä ja kouluttajien kärsivällisyyttä, kun ovat jaksaneet opettaa niille kaikenlaista.

Seuraavaksi lintuja. Paljon värikkäitä lintuja. Näimme myös paikallisen kiivin, mutta yöeläjänä siitä ei saanut kuvaa.

Kea. Pääsimme samaan häkkiin sen kanssa. Tosin kaikkialla oli varoituksia että ne purevat, joten osasin jättää ne omaan rauhaansa. Nuo ovat ilmeisesti aika fiksuja ja ovelia lintuja, ja pahankurisia. Ne pitävät kaikesta kiiltävästä eivätkä häpeile pölliä mitään. Joten tuolla oli parempi pitää avaimista ja aurinkolaseista hyvää huolta.

Kakadu ja rakkauslintuja. Todella meluisia noin pieniksi eläimiksi.

Ei mitään käryä enää mitä ne olivat, mutta sieviä!

Brolga. Jonkinsortin kurki. Mielettömän kauniit sulat, näyttivät siltä kuin joku olisi maalannut ne sen selkään.

Ja lopuksi päsimme vielä aussikierrokselle. Mitään eläintä ei ollut aidattu, ne kulkivat siellä ihan vapaina, omissa oloissaan. Polun vieressä oli kapea kaide lähinnä ihmisiä varten (varsinkin minunlaisia, jotka olisivat muuten juoksennelleet halailemaan jokaista vastaantulevaa elukkaa). Sieltä löytyi minikenguruita ja emuja.

Oli aivan mielettömän kiva päivä ja minun naamalihakset on vieläkin kipeät kaikesta hymyilystä.