Kuudes ja viimeinen työviikko

Koko viikko tehtiin samaa hommaa eli nostettiin tukinaruja vielä viimeisen kerran ylemmäs. Pidikkeet olivat jo sen verran korkealla, että minulle yksinäni tuo työ olisi ollut aika vaikeaa ja hidasta joten tiimiydyttiin Aan kanssa. Tehtiin niin, että irrotettiin aina kahden viereisen tolpan vaijerit ja nostettiin ne yhtäaikaa. Sillä tavalla emme hajottaneet niin paljon oksia kuin minä olisin keskenäni tehnyt, vaikkakaan emme olleet niin nopeita kuin A olisi luultavasti ollut yksin. Työ oli ihan mukavaa, kun sai höpötellä keskenään tai olla höpöttelemättä ja pidettiin tauot aina yhdessä. Oli hommassa toki omat haasteensa, välillä pidikkeet olivat niin vääntyneet, että vaijeria oli vaikea saada pois niistä tai niihin kiinni ja joskus oksat olivat kasvaneet niin pitkiksi, etten jaksanut nostaa niitä niin ylös ja joskus en meinannut yltää koko pidikkeisiin.

Vihdoin muuten kuvia töistä.

Rivit ennen ja jälkeen meidän työn

Viikko kului aika tasaisesti, välillä oli lämpimämpää ja välillä viileämpää, varsinkin aamuisin oli melkeinpä kylmä. Ilmeisesti tehtiin ihan hyvää työtä, vaikka emme olleetkaan nopeimpia, sillä saimme hyvää palautetta pitkin viikkoa ja torstaina meidän valvoja kyseli, että eikö voitaisi tulla töihin lauantainakin. Vaikka lisätienestille ei pitäisi sanoa ei, päätimme silti olla menemättä. Minä ainakin olin jo niin asennoitunut siihen, että perjantai on viimeinen työpäivä, että tuskin olisin jaksanut olla kovin motivoitunut enää lauantaina. Ehkä. Mutta nyt emme saa ikinä tietää.

Helppo hymyillä

Ensimmäinen vapaapäivä aloitettiin joulupuurolla, kun herättiin jo viideltä ja oli aikaa istua keittiössä ja keitellä se kaikessa rauhassa. Täällä ei tunneta puuroriisiä tai en ole ainakaan löytänyt, mutta kun keittää maidossa tavan riisejä vähän kauemmin niin ihan hyvää siitä tulee. Aamupäivä kulutettiin markkinoilla ja jouluostoksilla. Joku voisi väittää, että oltiin vähän myöhässä, mutta kun ei tarvitse hankkia lahjat kuin toisilleen, niin ei ole vain tullut aiemmin lähdettyä. Sen jälkeen katsottiin Star Trekiä ja sitten lähdettiin salille. Meninkin sanomaan Aalle, etten yleensä saa treenattua keskivartaloa jumiin, joten hän sitten oman treeninsä ohella ruoski minua tekemään enemmän, kovemmin ja nopeammin ja vielä vähän enemmän. Oli ihan mukavaa, kun joku kannusti ylittämään omat rajansa ja tekemään vielä yhden toiston tai yhden sarjan. Ja vaikka kuinka nillitin, etten jaksa, niin tein kuitenkin.

Kuvia vielä viimeiseltä salipäivältä, molemmilla oli yläkroppatreenin vuoro. Tältä meidän saleilu aika usein näyttää: A roikkuu kuin apina tehden mitä ikinä ja minä pukerran laitteiden ja painojen kanssa.

Tämä on samalla viimeinen viikko salilla, sillä sanoimme jäsenyytemme irti loman alkessa. Lomalla tuskin tulisi käytyä salilla niin usein, että kannattaisi maksaa viikkomaksua, joka on kylläkin naurettavan halpa, mutta säästää siinä muutaman kympin. Tämä viikko on siis treenattu kuin viimeistä päivää, että saadaan kaikki loputkin energiat itsestä pois ja voi sitten lomailla rauhassa. Sali onkin varmaan ainoa asia, jota jään kaipaamaan täältä Blenheimistä. Siellä tutustui taas kerran mahtaviin ihmisiin, niin henkilökunnan jäseniin kuin kanssasaleilijoihinkin ja heitä tulee ikävä.

Niin ne lomasuunnitelmat. Jouluksi olisi tarkoitus lähteä Aucklandiin, sillä anoppi saapuu taas viihdyttämään meitä pariksi viikoksi. Vietetään siellä parikolme päivää ja mennään luultavasti Waiheke-saarelle vaeltamaan muutamaksi tunniksi, sillä töissä ei saanut juosta riittävästi ulkona helteessä. Sen jälkeen matkaillaan varmaan lähinnä pohjois-saarella, sillä etelä on aika lailla koluttu jo läpi kotaisin, joitain vuoria ja keskimaata lukuunottamatta. Joten täällä blogissa toivottavasti riittää nyt juttua vähän useammin ja jostain muustakin kuin viinitilatyöstäisten arjesta.