Joulu

Tämä on meidän toinen joulu yhdessä ja minun ensimmäinen joulu poissa kotoa. Ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Ei voi valittaakaan :)

Hyvää Joulua teille kaikille rakkaille siellä Suomessa!

Kuudes ja viimeinen työviikko

Koko viikko tehtiin samaa hommaa eli nostettiin tukinaruja vielä viimeisen kerran ylemmäs. Pidikkeet olivat jo sen verran korkealla, että minulle yksinäni tuo työ olisi ollut aika vaikeaa ja hidasta joten tiimiydyttiin Aan kanssa. Tehtiin niin, että irrotettiin aina kahden viereisen tolpan vaijerit ja nostettiin ne yhtäaikaa. Sillä tavalla emme hajottaneet niin paljon oksia kuin minä olisin keskenäni tehnyt, vaikkakaan emme olleet niin nopeita kuin A olisi luultavasti ollut yksin. Työ oli ihan mukavaa, kun sai höpötellä keskenään tai olla höpöttelemättä ja pidettiin tauot aina yhdessä. Oli hommassa toki omat haasteensa, välillä pidikkeet olivat niin vääntyneet, että vaijeria oli vaikea saada pois niistä tai niihin kiinni ja joskus oksat olivat kasvaneet niin pitkiksi, etten jaksanut nostaa niitä niin ylös ja joskus en meinannut yltää koko pidikkeisiin.

Vihdoin muuten kuvia töistä.

Rivit ennen ja jälkeen meidän työn

Viikko kului aika tasaisesti, välillä oli lämpimämpää ja välillä viileämpää, varsinkin aamuisin oli melkeinpä kylmä. Ilmeisesti tehtiin ihan hyvää työtä, vaikka emme olleetkaan nopeimpia, sillä saimme hyvää palautetta pitkin viikkoa ja torstaina meidän valvoja kyseli, että eikö voitaisi tulla töihin lauantainakin. Vaikka lisätienestille ei pitäisi sanoa ei, päätimme silti olla menemättä. Minä ainakin olin jo niin asennoitunut siihen, että perjantai on viimeinen työpäivä, että tuskin olisin jaksanut olla kovin motivoitunut enää lauantaina. Ehkä. Mutta nyt emme saa ikinä tietää.

Helppo hymyillä

Ensimmäinen vapaapäivä aloitettiin joulupuurolla, kun herättiin jo viideltä ja oli aikaa istua keittiössä ja keitellä se kaikessa rauhassa. Täällä ei tunneta puuroriisiä tai en ole ainakaan löytänyt, mutta kun keittää maidossa tavan riisejä vähän kauemmin niin ihan hyvää siitä tulee. Aamupäivä kulutettiin markkinoilla ja jouluostoksilla. Joku voisi väittää, että oltiin vähän myöhässä, mutta kun ei tarvitse hankkia lahjat kuin toisilleen, niin ei ole vain tullut aiemmin lähdettyä. Sen jälkeen katsottiin Star Trekiä ja sitten lähdettiin salille. Meninkin sanomaan Aalle, etten yleensä saa treenattua keskivartaloa jumiin, joten hän sitten oman treeninsä ohella ruoski minua tekemään enemmän, kovemmin ja nopeammin ja vielä vähän enemmän. Oli ihan mukavaa, kun joku kannusti ylittämään omat rajansa ja tekemään vielä yhden toiston tai yhden sarjan. Ja vaikka kuinka nillitin, etten jaksa, niin tein kuitenkin.

Kuvia vielä viimeiseltä salipäivältä, molemmilla oli yläkroppatreenin vuoro. Tältä meidän saleilu aika usein näyttää: A roikkuu kuin apina tehden mitä ikinä ja minä pukerran laitteiden ja painojen kanssa.

Tämä on samalla viimeinen viikko salilla, sillä sanoimme jäsenyytemme irti loman alkessa. Lomalla tuskin tulisi käytyä salilla niin usein, että kannattaisi maksaa viikkomaksua, joka on kylläkin naurettavan halpa, mutta säästää siinä muutaman kympin. Tämä viikko on siis treenattu kuin viimeistä päivää, että saadaan kaikki loputkin energiat itsestä pois ja voi sitten lomailla rauhassa. Sali onkin varmaan ainoa asia, jota jään kaipaamaan täältä Blenheimistä. Siellä tutustui taas kerran mahtaviin ihmisiin, niin henkilökunnan jäseniin kuin kanssasaleilijoihinkin ja heitä tulee ikävä.

Niin ne lomasuunnitelmat. Jouluksi olisi tarkoitus lähteä Aucklandiin, sillä anoppi saapuu taas viihdyttämään meitä pariksi viikoksi. Vietetään siellä parikolme päivää ja mennään luultavasti Waiheke-saarelle vaeltamaan muutamaksi tunniksi, sillä töissä ei saanut juosta riittävästi ulkona helteessä. Sen jälkeen matkaillaan varmaan lähinnä pohjois-saarella, sillä etelä on aika lailla koluttu jo läpi kotaisin, joitain vuoria ja keskimaata lukuunottamatta. Joten täällä blogissa toivottavasti riittää nyt juttua vähän useammin ja jostain muustakin kuin viinitilatyöstäisten arjesta.

Viides työviikko

Huomaatteko tekin kaavan näissä otsikoissa? Lomalla lupaan olla sitten vähän kekseliäämpi.

Maanantai. Viikko aloitettiin normaaliin aikaan kuudelta. Hommana oli nostaa tukinaruja taas kerran ylemmäs. Tai ylempää nostettiin ylemmäs, alempi jätettiin paikoilleen, toki sen jälkeen kun oli ensin kerännyt kaikki ylikasvaneet oksat takaisin ruotuun. Tällä kertaa ei tarvinnut juosta edestakaisin ja yrittää tunkea mukaan kaikkia niitä oksia, joita ei saanut kaapattua narulla, vaan ne sai leikata saksilla pois. Oksaa piti jättää parikymmentä senttiä, että hedelmät kasvavat siihen. Ihmettelen, miksei joka paikassa tehdä noin. Meiltä säästyy aikaa, kun ei tarvitse miettiä, että mitenkähän ängen tämänkin oksan tuonne narujen sisäpuolelle sitä hajottamatta ja sitten kun se kuitenkin hajoaa, niin siinä lähtee koko oksa. Näin säästyy se tärkein rahanlähde ja meidän hermot. Ja tuosta maksetaan vähän parempaa palkkaa. Meni tosin hetki tajuta, että miten päin tätä hommaa kannattaa tehdä, mutta ilmeisesti en ollut liian hidas, sillä kukaan ei sanonut mitään. Näissä töissä hiljaisuus yleensä merkitsee sitä, että sinulla menee hyvin, jatka samaan malliin. Työt loppuivat vähän yllättäen jo kahdelta ja lähdettiin kotiin. Oltiin varauduttu olemaan ainakin kolmeen, jos ei neljäänkin asti töissä, joten oli ihan mukavaa vaihtelua. Illalla käytiin salilla, A treenasi ihan oikeasti, minä istuin sen tunnin verran vain venyttelemässä. Ja on siitä ollut hyötyä, että on mennyt aina välipäivinä venyttelemään, sillä huomasin taipuvani hitusen paremmin kuin ennen. Tavoitteena spagaatti haha.

Tiistai. Samaa hommaa kuin maanantainakin, tosin nyt oli aamusta aika helppoja puita, joten olin jo huomattavasti nopeampi. En silti yltänyt yli minimipalkan omien laskujeni mukaan, mutta kukaan ei taaskaan valittanut, joten en jaksanut stressata. Lounaan jälkeen vaihdettiin paikkaa ja siellä olikin vaikeita puita. Niiden oksat roikkuivat tukinarujen yli melkein maassa asti, yritä siinä sitten nostella niitä naruja ylemmäs, ainakaan nopeasti. Tehtiin se työmaa loppuun ja kun olin viimeisen rivini lopussa, A tuli auttamaan ja kertoi nähneensä kilin aiemmin. Ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun jo kipitin katsomaan pientä ihmettä. Pienenpieni hassunvärinen otus nukkui aitauksessaan, mutta heräsi pian askeleideni ääneen ja se oli ihan yltiösosiaalinen. Se alkoi määkiä ja nousi takajaloilleen häntä heiluen, kun menin sen lähelle. Odotin ujoa ja arkaa luontokappaletta, jota olisin voinut vain katsella kauempaa, mutta ei. Sain silitellä sitä ihan kaikessa rauhassa ja se puski kättä vasten pienillä sarvillaan. Hengasin kilin kanssa sydämen kuvat silmissä hetken aikaa, kunnes tajusin, että a. olen jonkun pihalla ja b. kohta pitäisi varmaan lähteä, että ehdin autokyytiin mukaan. Haikein mielin jätin tuon suloisuuden, vaikka olisin vain halunnut pakata sen reppuun ja viedä kotiin. Piristi kyllä päivää kummasti. Illalla käytiin salilla ja minulla oli vuorossa yläkroppa, eli leuanvetoja ja punnerruksia sun muuta kivaa. Meni ihan mukavasti, olen aika ylpeä siitä, että jaksan tehdä oikeita punnerruksia niin, että minulla on kädet renkaissa. Ja leuanvetojakin saan tehtyä jo sarjaa, lyhyttä sarjaa, mutta sarjaa kuitenkin.

Keskiviikko. Samaa hommaa, eri puita. Ensimmäiset rivit olivat todella pitkiä, noin kolmesataa kasvia rivillään. Minulla meni rivien edestakaisin tekoon kolmisen tuntia. Tällä kertaa oksat eivät olleet se haastavin osa, vaan vaijeri ja sen pidikkeet. Vaijeri oli joskus niin tiukalla, että minun oli melkein mahdoton saada se ylemmäs ja pidikkeet olivat joskus niin vääntyneet, että oli vaikea saada vaijeria niihin kiinni. Mutta onneksi seuraavalla rivillä ne jo helpottuivat ja rivitkin lyhenivät, niin homma alkoi sujua taas hiukan nopeammin. Ja osasin kerrankin pitää tauon oikeaan aikaan, kun mietin kymmenen aikoihin, että käynpäs syömässä jotain ja vaihdan kengät ja melkein heti kun istuin autoon, vaihdettiin jo paikkaa, eli minulla ei mennyt taukoon arvokasta työaikaa. Samaa hommaa jatkettiin koko päivä ja jossain vaiheessa A onnistui lennättämään pari linnunpoikasta oksaltaan nykäistessään narun irti oksista. Ei niille kuulemma pahemmin käynyt, vähän hölmistyivät vain äkkinäisestä maailman järkkymisestä. Onneksi tämä sattui Aalle, eikä minulle, sillä muuten meillä saattaisi nyt olla pari ylimääräistä suuta ruokittavana. Illalla käytiin taas salilla ja nyt oli Aan vuoro vain venytellä, kun minä treenasin keskikropan ja kerrankin tein jotain myös selkälihaksilla (yleensä vetoan siihen, että niitä joutuu käyttämään töissä niin paljon, niin ei viitsi sitten salilla enää tehdä ylimääräistä).

Torstai. Tämä viikko taitaa olla pelkkää vaijreiden toista nostoa. Välillä oli vaikeita puita, välillä helppoja ja yhdessä välissä tehtiin töitä tiiminä, kun oli niin ylikasvaneita oksia. Se oli oikeastaan aika hauskaa. Saatiin uusia työkavereita, kun jostain syystä muutama ihminen siirrettiin meidän porukkaan. Ja oli mukava huomata, ettei me oikeastaan niin kovin huonoja sitten ollakaan. Olemme tottuneet työskentelemään vanuatulaisryhmän kanssa ja he ovat nopeita, tekevät yksin tuplasti sen mitä me yhdessä. No melkein. Ja nämä uudet tyypit olivat hitaampia kuin me ja jo puolen päivän aikaan, kun työpäivää oli kulunut vasta 6 tuntia ja me suunnittelimme vasta lounasta, he olivat valmiita jo lopettamaan. Ei sillä, päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen, joten ei voi syyttäkään. Töiden jälkeen käytiin kaupassa ja saatiin työkaverilta kyyti kauppaan (joka on siis kaupungin toisella puolen) ja kaupasta lähtiessä joku mies kysyi, että halutaanko kyyti hostellille. Nojoo, vaikka ei normaalisti vieraiden miesten pakettiautoihin mennäkään, tehtiin tänään poikkeus. Kyseessä oli siis hostellikanssa-asuja, jota en kyllä muista ennen nähneeni, mutta joka ilmeisesti tunnisti meidät. Ja kun olin tullut suihkusta ja suunnittelimme ruokailua, joku koputti ikkunaan, että halutaanko ilmaisia kirsikoita. No totta ihmeessä. Aika täydellinen päivä, jos ei ota huomioon sitä, että niskat jumahtivat töistä ja varpaassa on hiertymä. Eikä menty edes salille, kun laiskotti, joten oli kerrankin aikaa tehdä jotain fiksua, eli syödä hirveä kasa kirsikoita ja kiivejä ja metsästää kärpäsiä kämpästä vähemmäksi.

Perjantai. Tänään ei nostettu tukinaruja ylemmäs, vaan irrotettiin ne ja kahmittiin kaikki oksat mukaan ja laitettiin ne takaisin samoille pakoille. Luulisi olevan helppoa puuhaa, mutta köynnökset olivat niin ylikasvaneita ja korkeita, että oli hiukan hankalaa. Opin lopulta helpon tavan saada kaikki oksat mukaan, mutta en ollut silti kovin nopea, en kyllä hitainkaan niin kuin yleensä. Päätettiin, että ei mennä lauantaina töihin, vaikka olisi voinut eikä hiukan suurempi palkkakuitti olisi haitannut. Tuo helle väsyttää tehokkaasti ja minä kävelin niillä hiertyneillä jaloillani koko päivän, joten pari vapaapäivää tekee ihan hyvää. Aiemmin viikolla aloittaneista uusista työkavereista vain yksi oli enää paikalla. Ja siitä porukasta, jonka kanssa aloitettiin työt, ei ole enää muita jäljellä kuin me, viimeinenkin työkaveri lopetti tänään. Ja meillä on enää viimeinen viikko töitä jäljellä.

Koska tämä työ ei ole niin kovin raskasta, niin olen kehitellyt keinoja kokeilla rajojani ja haastaa itseäni töissä. Kannattaa jokaisen kokeilla, toki kukin voi hiukan soveltaa. Ja aina voi ehdottaa uusia haasteita, meillä on vielä viikko aikaa.

- Kuinka nopeasti saat juostua tolpalta toiselle.
- Kuinka livahtaa lounastauolle pomon huomaamatta, että saat istua kauemmin kuin yleensä.
- Kuinka monta tolpan väliä pääset niistämättä, kun unohdit lounastauolla ottaa allergialääkkeen.
- Kuinka kauan pystyt pysymään viereisen rivin työntekijän vauhdissa.
- Kuinka pitää jalat varjossa keskipäivän helteessä, kun tajusit unohtaneesi lisätä aurinkorasvaa lounastauolla.
- Kuinka kauas saat vedettyä ekstrakireän vaijerin.
- Kuinka löytää sormistaan sellainen kohta johon ei satu tai johon sattuu vähiten vaijereiden varassa roikkuminen.
- Kuinka monta asiaa voi unohtaa tehdä lounastauolla, että voi sitten aina rivien välissä käydä ne tekemässä ja pitää näin ollen pienen tauon.
- Kuinka monta oksaa saat leikattua kerralla poikki osumatta omaan sormeen.
- Kuinka leikata oksat vauhdista. Joskus pitää ehkä kävellä saman puun ohi pari kertaa, mutta kyllä se siitä.

Ja tottakai haastan itseäni myös henkisesti miettimään kaikkea tärkeää ja mieltämullistavaa, kuten, mitä aion kirjoittaa blogiin viikonloppuna.

Ja tietenkin suurin haaste on muistaa silloin tällöin nostaa päänsä sieltä köynnösten ja kurjuuden keskeltä ja katsella ympärilleen ja huomata, että täällä on kesä ja täällä on lämmin ja täällä on oikeastaan aika ihanaa.

Neljäs työviikko

Maanantai. Pomo päätti aloittaa viikon kivasti uhkailemalla meitä potkuilla. Ei siis vain meitä kahta, vaan koko ryhmää. Toiset ottivat asian kevyemmin ja toiset vakavammin, mutta meikäläistä uhkaus ei ainakaan motivoinut. Nostelimme tukinaruja ylemmäs. Eli ne on kerran jo nostettu ja nyt ne pitää ottaa irti ja siirtää seuraavaan pidikkeeseen. Ja siinä välissä pitää vetää se naru riittävän kauas oksista, että saa ne kaikki mukaan, ne kun tuppaavat tippumaan. Ja olla varovainen, ettei katko liian montaa. Eli minä saan roikkua sen tukinarun varassa koko painollani, että saan sen riittävän etäälle ja sitten pitää jotenkin kyykistyä, että saa kerättyä kaikkein itsepäisimmin roikkuvat oksat mukaan. Ja ne joita ei saa mukaan, pitää nostaa käsin, jolloin ne yleensä katkeavat ja ne pitää repiä irti. Toisin sanoen olen huono tuossa hommassa. Ja hidas. Hommia tehtiin yhdeksän tuntia ihan kivassa auringonpaisteessa ja minä poltin pohkeeni. Illalla pidettiin vapaailta salista ja vaan löhöiltiin hostellilla.

Tiistai. Nosteltiin taas tukinaruja ylemmäs. Olin edelleen huono siinä. Ja hidas. A sen sijaan on ihan supernopea ja hyvä. En ymmärrä, miten se etenee sellasta vauhtia, mutta ilmeisesti pituudesta ja voimasta on jotain hyötyä tuossa hommassa. Ja koordinaatiokyvystä. Ja siitä, ettei lipeä vähän väliä ja kaadu selälleen. Mutta loppupäivästä sain kehuja, kai. Pomo sanoi, että minulla menee ihan hyvin. Tytöksi. Otin kohteliaisuutena. Ainoana tyttönä en odota enkä saa minkäänlaista erityiskohtelua, mutta oli silti kiva kuulla. Vaikka olen hidas, pyrin silti tekemään työn huolellisesti. Töitä tehtiin taas helteessä, tällä kertaa vaan kymmenen tuntia. Ja illalla käytiin salilla ja syötiin iltapalaksi mansikoita ja kiivejä.

Keskiviikko. Samaa hommaa kuin alkuviikkokin. En ole nopea, mutta ilmeisesti minua ei silti potkita pois. A on edelleen tehokas työssään ja minä olen vähän kade. Töitä tehtiin 12 tuntia, aloitettiin kuudelta aamulla ja lopetettiin kuudelta illalla, siinä välissä puolen tunnin lounas. Kaikki se kävely tuntui jalkapohjissa ja repiminen yläselässä, mutta selvittiin kunnialla. Meillä on muuten vaihtunut työkaverit aika tasaiseen tahtiin, tänäänkin lopetti yksi poika. Meillä olisi vielä muutama viikko jäljellä, toivottavasti kovin usein ei tarvitse tehdä noin pitkiä päiviä. Illalla käytiin hakemassa roskaruokaa eikä menty salille.

Torstai. Päivä alkoi taas tukinarujen toisella nostolla, mutta tällä kertaa meillä oli helpompia puita, joten homma sujui oikeastaan aika nopeasti. Aika pian alkoi sataa ja vaikka ei satanutkaan paljon tai pitkään, ehti se kastella niin minut kuin puut ja nurmikonkin. Olin todella ylpeä itsestäni, sillä vaikka olin läpimärkä tajusin pitää hupun päässä, joten sentään jokin kohta minusta pysyi kuivana. Jossain vaiheessa päivää rupesin ihmettelemään, että miksi kävely tuntuu niin hassulta ja tajusin, että kenkäni hajosivat. Tai siis ne ovat olleet rikki jo pitkään, täynnä reikiä ja pohjat ovat kuluneet puhki, mutta nyt ne hajosivat lopullisesti. Olen nyt kävellyt puhki kahdet kengät täällä, hyvä minä. Onneksi oli vaihtokengät mukana, ettei tarvinnut avojaloin mennä loppupäivää.

Perjantai. Samaa vanhaa hommaa. Aamu nosteltiin niitä kivojen puiden tukinaruja, mutta parin tunnin jälkeen vaihdettiin paikkaa ja siellä puut olivat huomattavasti vaikeampia. Niiden oksat olivat kasvaneet ties minne ja minulla kesti kolme tuntia saada yksi rivi tehtyä, kun aamulla helppojen puiden rivin tekoon meni tunti. Tunsin itseni todella tehokkaaksi. Aurinkokin paistoi lähes koko ajan, joten päivä oli aika raskas. Lopetettiin työt vähän kolmen jälkeen ja olin jo enemmän kuin valmis lähtemään kotiin. Hostellille päästyä tajuttiin, että uima-allas on vihdoin auki (omistaja on rempannut sitä ainakin meidän tulosta asti). Ei tarvinnut kauaa miettiä, että mennäänkö uimaan vai mennäänkö uimaan. Bikinit päälle ja altaalle. Saatiin olla ihan kahdestaan ja taidettiin olla ainakin melkein ensimmäiset ihmiset uimassa. Aika luksusta. Aurinko paistoi lämpimästi ja sai vain lillua työviikon jumit pois harteiltaan. Ja huomenna ei tarvitse mennä töihin, joten kerrankin saa nukkua pitkään. Elämä on aika ihanaa.

Lauantai. Nukuttiin pitkään ja ennen kymmentä oltiin jo syöty aamiainen ja minä olin nukkunut ensimmäiset päikkärit. Yhdentoista aikoihin lähdettiin kaupungille ja matkalla kuultiin, että siellä on markkinat. Kierreltiin markkinoilla, syötiin kirsikoita ja maisteltiin kaikkea mahdollista, mutta ei ostettu mitään, vaikka sää oli mahtava ja jäätelö olisi maistunut. Sen jälkeen käytiin vielä kaupassa ja palattiin kotiin pesemään pyykkiä.

Markkinoiden jälkeen käytiin salilla, oli vuorossa jalkapäivä. Minä olen siirtynyt salilla lihaskuntoharjoittelusta voimatreeniin. Eli teen useamman sarjan vähemmillä toistoilla ja isommilla painoilla, enkä enää niinkään kasvata lihasmassaa vaan voimaa. Se meinaa sitä, että jokainen treenikerta on vähän pitempi ja piti siirtyä kolmipäiväisestä ohjelmasta nelipäiväiseen. Tähän asti minulla on ollut erikseen yläkroppapäivä, keskivartalopäivä ja jalkapäivä. Nyt piti ajan ja motivaation takia erottaa yläkroppapäivästä käsipäivä vielä omakseen. Treeni tuntuu pidemmältä, vaikka toistoja onkin vähemmän, sillä sarjojen välissä on pakko pitää hiukan pidemmät tauot kuin normaalisti. Tuntuu, että istuskelen vain suurimman osan aikaa ja jos silloin tällöin saan vähän nosteltua niitä painoja niin kiva.

Sateinen työviikko

Maanantai. Viikon alussa saimme vielä työskennellä auringossa. Tosin sää oli välillä pilvinen, joten ei tarvinnut uupua helteessä. Töissä selvisi ihan hyvin shortseissa ja pitkähihaisessa paidassa ja oli ihan täydellinen sää tehdä töitä, kun jaksoi vielä juosta paikasta toiseen. Aamulla puhdistimme puiden tyviä pari riviä, kunnes pomo tajusi meidän olevan väärässä paikassa. Ei haitannut meitä. Tosin saamme rahaa vain siltä ajalta, kun työskentelemme, emme siltä ajalta kun istumme autossa siirtyen paikasta toiseen. Eli kymmenen tunnin päivästä saattaa saada vain kahdeksan tunnin palkan jne. Mutta eipähän ollut turhan rankka aloitus päivälle. Loppupäivän nostelimme tukinaruja ylemmäs ja illalla kävimme vielä salilla.

Tiistai. Tiistaiaamuna satoi, mutta koska emme kuulleet muuta, menimme odottamaan kyytiä. Odotimme puolisen tuntia, mutta mitään ei kuulunut, joten oletimme, että työt on peruttu. Pidimme vapaapäivän, kävimme kaupungilla ja salilla ja katsoimme Star Trekiä, eli rentoilimme, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus.

Keskiviikko. Aamulla meidät haettiin normaalisti töihin ja meille oli kuulemma yritetty soittaa ja laittaa viestiä, että tiistain työt on peruttu, mutta jostain syystä minun puhelin ei halunnut vastaanottaa mitään. Mutta ei se mitään, oltiin vain iloisia, ettei missattu työpäivää. Päivän tehtävänä oli ensin laskea tukinarut (jostain syystä ne oli nostettu paalujen päälle, kun yleensä ne roikkuvat maassa) ja sen jälkeen nostaa ne oikealle paikalleen. Tehtiin niin, että A meni ensin ja laski ne langat alemmas ja minä tulin perässä ja nostin ne taas. Se oli ehkä helpoin ja nopein työtapa, sillä olen hiukan vertikaalisesti rajoittunut. Kymmeneen asti saatiin nostella tukinaruja mukavassa säässä, pilvisessä ja tuulisessa. Sitten alkoikin sataa ja satoi loppupäivän. Suurimman osan ajasta vain tihkutti, eikä se häirinnyt työntekoa, mutta iltapäivällä alkoi sataa ihan kunnolla ja kun lopulta lopetettiin työt, oltiin kastuttu ihan läpikotaisin. Mutta olipahan motivaatiota tehdä viimeinen rivi nopeasti. Illalla käytiin vielä salilla ja nyt alkaa kroppa pikkuhiljaa tottumaan taas siihenkin eikä mene ihan pienestä jumiin enää. Ja minä olen ihan huomaamattani alkanut käyttää kaikissa treeneissäni katosta roikkuvia renkaita. Syytän Aata, joka keikkuu niillä koko ajan ja yllyttää minuakin kokeilemaan niitä. Ne ovat aika monipuoliset, kun vain käyttää mielikuvitustaan (eli kysyy tuolta osaavammalta osapuolelta, että mitä määää teeen).

Torstai. Aamulla satoi, mutta koska emme taaskaan kuulleet muuta, menimme odottamaan kyytiä. Kun kyyti vihdoin tuli hiukan myöhässä ja pääsimme istumaan autoon pois vesisateesta, tuli soitto, että työt on tältä päivältä peruttu. Tjaa. Yllärivapaapäivät eivät oikeastaan haittaa, mutta se tietää sitä, että pitää olla töissä myös viikonloppuisin eli univelkojen pois nukkuminen siirtyy hiukan tuonnemmas. Tai no, minä nukuin sitten torstaina ainakin kolmet päikkärit, että jaksan tehdä töitä. Muuta emme sitten oikein tehneetkään, sää ei houkutellut ulos, joten pelailimme, katsoimme Strekiä ja kävimme salilla.

Perjantai. Perjantaina lähdettiin normaaliin aikaan töihin ja töissä nosteltiin taas niitä tukinaruja. Tai A laski ne ja minä nostin. Tuollainen tiimityöskentely on oikeastaan aika kivaa, vaikka ei me  siinä ehditä sen enempää jutustella kuin normaalistikaan, sillä A huitelee paljon minua edellä. Loppupäivästä päästiin silittelemään puita eli puhdistamaan tyvet uusista oksista. Päivä meni todella nopeasti lämpimässä säässä ja illalla oli vielä yläkropan vuoro liikkua salilla. Muuta ei sitten oikein ehdittykään tehdä, sillä oltiin nukkumassa jo yhdeksän aikaan.

Lauantai. Herättiin 04.30. Normaalisti herätään vähän viiden jälkeen, mutta nyt oli oltava jo odottamassa kyytiä siihen aikaan. Ei kumma kyllä tuottanu sen suurempia vaikeuksia herätä noin aikaisin. Aamuhämärissä päästiin taas rapsuttelemaan puita ja vaikka minä kuinka pidänkin kaikenlaisista puista ja niiden halailusta, alkaa se pikkuhiljaa jo riittää. Onneksi töitä tehtiin vain yhteentoista asti, kun saimme viimeisenkin rivin valmiiksi, sillä silloin alkoi myös sataa. Kaatamalla. Käytiin salilla ja löhöiltiin sisällä onnistuneesti loppupäivä. Sunnuntaille ei ole onneksi töitä, joten meillä oli kerrankin lähes kokonainen viikonloppuvapaa.

Minulla on tapana kehitellä itselleni kaikenlaisia riippuvuuksia ja pakkomielteitä ja vaikka pakkomielteet yltävät toki muillekin elämän osa-alueille, lähinnä puhun nyt ruuasta. Kuten suklaa, suklaakeksit, suklaajäätelö. Lomalla piti saada lähes päivittäin sushia ja vaikka se ei kovin epäterveellinen pakkomielle olekaan, aika kallis kuitenkin. Nyt kun olen pakotetussa herkkulakossa tai lähinnä suklaan osto on kielletty, olen siirtänyt tuon riippuvuuteni hedelmiin ja tarkemmin vielä kiiveihin. Päivisin, kun olemme palautuneet töistä, käyneet salilla ja syöneet ruuan, minulla on tapana istua alas, unohtaa kaikki kiireet ja murheet ja syödä pari kiiviä. Ne ovat siitä ihania hedelmiä, että niiden syömiseen pitää keskittyä, siinä samalla ei voi pelata tai piirtää tai tehdä mitään muutakaan. Ja sen lisäksi ne ovat vielä ihan älyttömän hyviäkin. En muista Suomessa kovin usein syöneeni kiivejä enkä todellakaan nyt ymmärrä miksi. Puhun siis ihan normaaleista vihreistä ja karvaisista kiiveistä. Maistelin yksi viikko myös kultaisia kiivejä ja voi että osaa olla pöljän makuisia hedelmiä. Oletin, että ne ovat parempia kuin tavan kiivit, koska niiden hinta on yleensä kalliimpi, mutta eivät iskeneet ainakaan meikän makuhermoon. Söin ne toki, eivät ne pahojakaan olleet, mutta pidän tavan kiiveistä enemmän. Maistuuko kiivit Suomessakin noin hyvälle, kuvittelenko minä vain, että ne ovat parempia täällä?