Ei ole tullut päiviteltyä nyt hetkeen. Ollaan oltu enimmäkseen töissä, kotona käyty vain syömässä ja nukkumassa. Eipä sillä, noissa maisemissa tekee töitä ihan mielellään.
Töissä on mennyt oikein mukavasti, minä olen edelleen tehnyt enimmäkseen tilkitsemishommia, sen lisäksi olen päässyt maalailemaan putkia ja purkamaan betonimuotteja eli irrottamaan ruuveja ja hakkaamaan vasaralla lautoja irti betonista. A on tehnyt kaikkea mahdollista betoniin liittyvää, siis ihan kaikkea, alusta loppuun ja enemmän. Ja sen lisäksi päässyt vielä huristelemaan isoilla koneilla, mistä en ole edes yhtään kade.
Sen lisäksi hiljaiseloa on lisännyt allekirjoittaneen sairastuminen. Olen maannut sängynpohjalla viimeiset - sekosin jo laskuissa - aika monta päivää kuumeen ja päänsäryn kanssa, kunnes lopulta käytiin lääkärissä ja sain kivoja nappeja. Lääkäri oli muutenkin todella mukava ja asiansaosaava, kyseli oikeat asiat ja ilmeisesti tuli oikeaan lopputulokseen vaikkei minun kuumehoureisista vastauksista välttämättä aina saanut selvää. A oli onneksi mukana tulkkaamassa. Yllätyin myös lääkärissäkäynnin ja lääkkeiden hinnasta, niihin ei tuhlaantunutkaan koko viikon budjetti. Lääkkeiden syönnin jälkeen olo parani parissa päivässä ja huomenna voin mennä jo töihin, sain lääkäriltäkin luvan siihen.
Tässä olisi töitä jäljellä enää tämä viikko ja ensi viikon alku, sitten lennetään Aucklandiin. Sinänsä huvittavaa, että palataan lähes täysin aloituspisteeseen, mutta onneksi ei sentään samaan hostelliin ja dormiin, hrrr. Aucklandissa vietämme viikonlopun, suunnitelmissa on tehdä kaikenlaista mielenkiintoista ja toivottavasti siinä ajassa anoppi ehtii hiukan toipua aikaerosta, sillä sen jälkeen jatkamme matkaa paikkaan x. Minulla on jo pieni lista, missä kaikkialla voisimme käydä, mutta katsotaan nyt, mitä mieltä muu porukka on. Sitten yritän päivitellä blogiakin enemmän, kun on jotain kerrottavaa ja näytettävää, joten yrittäkää jaksaa tätä hiljaisuutta vielä hetki.
Loppuun vielä: A on ollut ahkerana töissä minun sairastaessa, ja kuten kuvista näkyy hän on ollut todella hyödykäs. Näitä ihania otuksia näkyy aika ruokatauolla, varsinkin jos tiputtaa vahingossa myslin palasia ympäriinsä. Näköjään niille maistuu lähes kaikki jogurtista ranskalaisiin.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti