Erilainen perjantaiajelu

Viime päivät ovat olleet jokseenkin kylmiä. Aamuisin sataa lunta ja päivällä vettä tai parhaassa tapauksessa räntää. Ja täällä tunnetusti ei varauduta talveen millään lailla, ei lämmitystä eikä eristystä. Ja joka paikka tulvii noiden sateiden takia.

Töissä ollaan silti oltu, ollaan saatu tehdä kaikenlaisia sisähanttihommia. Ei siellä sisällä ole lämmin työskennellä, mutta parempi kuin ulkona sateessa. Minä olen jatkanut seinien tilkkausta ja viimeistellyt betonipintoja, menee ne päivät niinkin: seiniä silitellessä. Myös A on ollut mukana hinkkaamassa seiniä tasaisiksi.

Perjantaina iltapäivällä, kun ei ollut oikein mitään tähdellistä tekemistä, A otti tehtäväkseen opettaa minulle JCB:llä eli kuormaajalla ajoa. Alkuun hirvitti, että minä varmasti tapan jonkun sillä vehkeellä tai vähintään kolhin kaikkia mahdollisia autoja lähipiirissä ja vähän kauempanakin. Mutta eipä tuo opettaja kuunnellut minun järkiperusteluita, miksi minua ei pitäisi päästää niin valtavan laitoksen rattiin, vaan siellä minä istuin. Sain pikaisen ohjeistuksen, että mitä tapahtuu mistäkin vivusta. Vaihteita siinä ajokissa ei ollut, tai on, mutta niitä ei käytetä, joten ei tarvinnut kuin valita että eteen- tai taaksepäin, melko simppeliä. Muita vipuja kauhan liikuttamiseen oli sitten ihan riittävästi, mutta aina pienen muistelemisen ja kokeilemisen jälkeen löytyi oikea. Ja sitten A vielä varoitti, että ajaessa älä nosta kierroksia yli tietynmäärän, vaikka se liikkuukin hitaasti.

Lopulta JCB:llä ajelu oli kivaa: se ei kulkenut kovin kovasti (kierrokset ei ollu lähelläkää maksimia minun ajovauhdilla), joten ehdin reagoida. Ei sieltä ihan hirveästi nähnyt että mitä tapahtuu, mutta kun oli riittävästi tilaa, en teilannut mitään enkä ketään. Ja se kääntyy ihanasti! Sekä etu- että takapyörät liikkuvat, joten se menee ympäri pienessäkin tilassa. Todella kätsää, haluan autooni samanlaiset kiitos.

Viikonlopuksi ei ole kovin kummoisia suunnitelmia. Jossain vaiheessa pitäisi lähteä tuonne sateeseen tulostamaan lento- ja bussiliput ja käydä kyselemässä että mistähän meidän bussi lähtee. Sen lisäksi pitää käydä palauttamassa pyörät. Muuten voisi vain löhötä lämpimän peiton alla tekemättä mitään järkevää.

Hiljaiseloa

Ei ole tullut päiviteltyä nyt hetkeen. Ollaan oltu enimmäkseen töissä, kotona käyty vain syömässä ja nukkumassa. Eipä sillä, noissa maisemissa tekee töitä ihan mielellään.

Töissä on mennyt oikein mukavasti, minä olen edelleen tehnyt enimmäkseen tilkitsemishommia, sen lisäksi olen päässyt maalailemaan putkia ja purkamaan betonimuotteja eli irrottamaan ruuveja ja hakkaamaan vasaralla lautoja irti betonista. A on tehnyt kaikkea mahdollista betoniin liittyvää, siis ihan kaikkea, alusta loppuun ja enemmän. Ja sen lisäksi päässyt vielä huristelemaan isoilla koneilla, mistä en ole edes yhtään kade.

Sen lisäksi hiljaiseloa on lisännyt allekirjoittaneen sairastuminen. Olen maannut sängynpohjalla viimeiset - sekosin jo laskuissa - aika monta päivää kuumeen ja päänsäryn kanssa, kunnes lopulta käytiin lääkärissä ja sain kivoja nappeja. Lääkäri oli muutenkin todella mukava ja asiansaosaava, kyseli oikeat asiat ja ilmeisesti tuli oikeaan lopputulokseen vaikkei minun kuumehoureisista vastauksista välttämättä aina saanut selvää. A oli onneksi mukana tulkkaamassa. Yllätyin myös lääkärissäkäynnin ja lääkkeiden hinnasta, niihin ei tuhlaantunutkaan koko viikon budjetti. Lääkkeiden syönnin jälkeen olo parani parissa päivässä ja huomenna voin mennä jo töihin, sain lääkäriltäkin luvan siihen.

Tässä olisi töitä jäljellä enää tämä viikko ja ensi viikon alku, sitten lennetään Aucklandiin. Sinänsä huvittavaa, että palataan lähes täysin aloituspisteeseen, mutta onneksi ei sentään samaan hostelliin ja dormiin, hrrr. Aucklandissa vietämme viikonlopun, suunnitelmissa on tehdä kaikenlaista mielenkiintoista ja toivottavasti siinä ajassa anoppi ehtii hiukan toipua aikaerosta, sillä sen jälkeen jatkamme matkaa paikkaan x. Minulla on jo pieni lista, missä kaikkialla voisimme käydä, mutta katsotaan nyt, mitä mieltä muu porukka on. Sitten yritän päivitellä blogiakin enemmän, kun on jotain kerrottavaa ja näytettävää, joten yrittäkää jaksaa tätä hiljaisuutta vielä hetki.

Loppuun vielä: A on ollut ahkerana töissä minun sairastaessa, ja kuten kuvista näkyy hän on ollut todella hyödykäs. Näitä ihania otuksia näkyy aika ruokatauolla, varsinkin jos tiputtaa vahingossa myslin palasia ympäriinsä. Näköjään niille maistuu lähes kaikki jogurtista ranskalaisiin.

Älynväläyksiä ja ystävällisyyksiä

Töissä on ollut kivaa, yllättäen minä viihdyn siellä oikein mainiosti. Päästiin rakentamaan jotain tosi hienoa lehmien navettalypsypaikkaa jonnekin peltojen ja vuorien keskelle. On ihan mielettömän kauniit maisemat, kun joka puolella näkyy lumihuippuisia vuoria. En varmaan ikinä kyllästy näihin vuoriin, jaksan intoilla niistä vielä aika monta kertaa. Siellä hoksasin muuten yksi kaunis aurinkoinen päivä, että aurinko kiertää täällä vastapäivään. Kesti hetken tajuta sellainen huomaamaton pikkuseikka, vaikka olisihan se pitänyt jo arvata, kaikkihan täällä on ihan nurinkurin ja väärinpäin.

A on tehnyt kaikenlaisia betonihommia, tasottelusta sen hajottamiseen ja minä olen tilkinnyt paneeliseinien ja lattian välejä. Leppoisaa puuhaa, yleensä istun lattialla tilkkiaineen kanssa, levittelen sitä ympäriinsä (enimmäkseen omiin vaatteisiin ja naamaan, käsistä puhumattakaan) ja silittelen sen tasaiseksi. Vaikka ollaan töissä ennen auringonnousua ja kotona vasta auringonlaskun jälkeen, ei päivät silti tunnu pitkiltä, johtuu ehkä kolmesta tauosta: työmiesten vartti venähtää helposti puoleksi tunniksi. Eikä kukaan tunnu valittavan. Työkaverit on todella mukavia ja leppoisia, kaikilla tuntuu olevan hyvä huumorintaju, joten sekin lisää työviihtyvyyttä. Ja siellä on hiiriä, aina ruokatauoilla ne tulee kyttäämään ja reput pitää säilyttää autossa, ettei ne syö kaikkia ruokia ja reppuja siinä sivussa.

Nyt meillä onkin kolmen päivän vapaa, sillä ilmeisesti töitä ei tehdä kuin viitenä päivänä viikossa ja ensi viikolla maanantai on yleinen vapaapäivä kuningattaren synttäreiden takia. Tosin olemme Ashburtonissa ja palkka tulee vasta tiistaina, joten eipä ole kovin suuret suunnitelmat näille vapaille. Sen verran että kauppareissulla löydettiin pienenpieni tivoli, jossa A katseli enimmäkseen kaikenlaisia pelejä ja meikän mielessä pyöri vain että hattarahattarahattarahattara.

Muutimme vihdoin ja viimein pois sieltä leirintäalueelta. Täytyy myöntää, että on erittäin mukavaa päästä pois, vaikka muuttaminen raskasta aina onkin. Uusi talo muistuttaa enemmän suomuista bunkkeria kuin kotia, mutta eipä tuo haittaa. Kaikki kämppikset vaikuttaa näin lyhyen ajan jälkeen oikein mukavilta, tai ainakin ne, jotka olemme jo löytäneet. Ei mitään hajua, miten monta kanssa-asujaa meillä on, arviolta neljästä kuuteen. Eiköhän nuo tule tutuiksi tässä ajassa.

Me asumme pienessä ulkomökissä. Tai pienessä ja pienessä, tässä on enemmän tilaa, kuin missään aiemmassa huoneessamme. Patjat oli valmiina, piti käydä ostamassa vain tyynyt ja peitot (peitot löytyi kierrätyskeskuksesta, Aan pussilakana on ihan ookoo kivan siniraidallinen, minulla on Bratzkukertava), sen lisäksi täällä on pieni kaappi vaatteille ja naulakko. Oikeastaan kaikki mitä tarvitaan. Ja lämmitin. Se alkaa olla ehdoton näillä säillä. Aina välillä on mukavan lämmin ja aurinkoista, mutta jotkut päivät on jäätävän kylmiä, Christchurchissä satoi luntakin tällä viikolla. Vähän meinasi kateus iskeä, kun luin Suomen helteistä, mutta vain ihan vähän.

Meillä on myös ihan suunnattoman suuri takapiha. Tilaa vaikka muille jakaa. Jos olisi kesä, siellä olisi varmaan ihan mukava kuntoilla (löhötä) auringossa, mutta näillä säillä saattaa jäädä tekemättä.

Eräs työkaveri lupasi lainata meille pyörät siksi aikaa kun olemme täällä. Ei kuulemma itse käytä niitä, eikä meidän tarvitse maksaakaan mitään, vaikka oltaisiin ihan hyvin voitu. Osa näistä ihmisistä on vaan ihan älyttömän ystävällisiä ettei aina tajuakaan. Haettiin pyörät tänä aamuna ja palautetaan ne ennenkuin lähdetään täältä. Työkaverilla oli ihana koirakaveri Teddy, sellainen pikkuinen ilopakkaus, joten suurin osa minun ajasta ja huomiosta meni siihen. A laittoi pyörät kuntoon, pyyhki pölyt ja ilmasi renkaat ja minä istuin maassa silittelemässä koiraa. Jokin tärkeysjärjestys se elämässä olla pitää. En ole muuten varmaan ikinä ajanut miesten pyörällä, joten tangon yli pääseminen oli alkuun hiukan hankalaa ja onnistuin jo kertaalleen kaatumaankin sen pyöräni kanssa (onneksi saatiin myös kypärät, niin on hiukan turvallisempi olo). Mutta kyllä se tästä, on paljon helpompi huristella nyt vähän kauemmaskin eikä kauppareissutkaan enää tunnu niin tappopitkiltä. Ja onpahan taas uusi tapa leikkiä hengellään liikenteen seassa.

Ja kaiken lisäksi bussiyhtiö soitti meille päin tuossa yksi päivä ja ilmoitti että meidän kamera on löytynyt! Oltiin hiukan hämmentyneitä, että miten se löytyy näin pitkän ajan päästä, mutta ilmeisesti näillä ihmisillä ei ole ollut kovin kiire. Haetaan kamera samalla reissulla kun haetaan anopintekele Aucklandista, joten sitten ei ole niin paniikkia tämän uuden kameran akun kanssa. Ja minä saan pitää tän uuden kameran ihan itselläni, minunminunminun hahaa!

Kaikenkaikkiaan töiden ja asunnon löytymisen jälkeen on alkanut tuntua siltä, että hei ehkä me sittenkin sopeudutaan tähän kaupunkiin ihan hyvin. Ja muuten, jos jollain olisi hyvää ideaa, miten tilkkisilikoonin saa käsistä pois, otan mielelläni ehdotuksia vastaan.