Pääsimme asumaan Miken luo, hän on kreikkalainen parturi-kampaaja ja entinen kehonrakentaja. Hän otti meidät tänne vain parin tekstiviestin perusteella, mikä oli aika luottavaista ja ystävällistä. Asumme ihan keskustan vieressä, joten minnekään ei ole kovin pitkä matka. Kämppä on sokkeloinen omakotitalo täynnä ovia jokapaikkaan. Kaikki on kalustettu viimeistä myöten, joten oikeastaan mitään meiltä ei nyt puutu. Meillä on myös valtava takapiha, jota puutarhuri käy huoltamassa aina silloin tällöin. Aika luksusta.
Kämpässämme on kokolattiamatto ja ihmiset ovat tottuneet olemaan kengät jalassa sisätiloissakin, eli ei kovin hyvä yhdistelmä. Siitä inspiroituneina väsäsimme Aan kanssa kyltin oveemme, joka kieltää kenkien käytön sisällä. A ideoi ja minä toteutin. Ja koska mitään ei voi tehdä normaalisti, niin tässä lopputulos:
Mike on todella mukava ihminen, joka on kylläkin harvoin kotosalla: milloin hän ei ole töissä, hän on salilla joko itse hikoilemassa tai sitten treenaamassa muita. Hänen kauttaan tutustuimme myös Taniaan, joka harjoittelee kehonrakennuskisoja varten ja toimii lähisalilla ohjaajana. Heidän ansiostaan hankimme jäsenyyden samaiselle salilla ja vietämme mekin nyt siellä aikaa melko usein. Saimme molemmille räätälöidyt saliohjelmat, joita nyt sitten enemmän tai vähemmän tunnollisesti noudatetaan. Minä käyn kolmisen kertaa viikossa, A sitten vähän useammin, tavoitteet meillä on kuitenkin hiukan erilaiset. Parissa viikossa olen onnistunut saamaan vain itseni todella jumiin, mistä ei kyllä voi syyttää yksin salia. Ja sinnehän ei ikinä pääse valoisaan aikaan:
Töihin meidät otettiin tosiaan takaisin ihan iloisin mielin, A sai jopa palkankorotuksen. Tosin kuulemma taaskaan minulle ei välttämättä ole töitä koko ajaksi, mutta ei se mitään. Tehdään siis samaa raksahommaa, eli rakennetaan lehmille karusellia, tosin nyt ollaan eri työmailla. Alkuun vähän jännitti, että miten selviän ilman Aan tulkkaus- ja nostoapua, mutta ihan hyvin tuolla on pärjännyt. Olen päässyt tutustumaan sähkötikkaisiin (en tiedä, miksi niitä oikeasti kutsutaan) ja heilunut katonrajassa niin sisä- kuin ulkotiloissakin. A sen sijaan on saanut ajella kaikilla hienoilla isoilla laitteilla ja tuntuu olevan jo ihan hyvä siinä. Kymmentuntiset työpäivät menevät yllättävän nopeasti, vaikka tekeekin aina samaa hommaa.
Arkipäivät kuluvat siis töissä ja sen jälkeen salilla, eipä siinä enää paljon enempää ehdi kuin syödä ja nukkua. Viikonloppuisin on aikaa levätä hiukan enemmän, vaikka salilla kävisikin. Loppuaika kuluukin lautapelaillessa ja Miken kavereihin tutustuessa, tai siis toisin sanoen juhliessa. Viime viikonloppunakin minun piti mennä nukkumaan kymmenen, viimeistään yhdentoista aikaan, etten tuhoa unirytmiäni, mutta oli niin mukavia ihmisiä ja niin hauskaa, että unohduin hereille melkein aamuun asti. Mutta kerrankos sitä ja niin eespäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti