Sunnuntaina isoin sisko oli ihana ja vei meidät lentokentälle vähän ennen kolmea. Lento Lontooseen lähti viiden jälkeen, ja siellä odottelimme seuraavaa lentoa joitain tunteja. Sitten vasta matka alkoi oikeasti. Lennettiin luojaties kuinka monta tuntia Singaporeen, jossa kone tankattiin ja jatkettiin Sydneyyn. Lennolla sai nukuttua siellä täällä pari tuntia, tuli katsottua uusimpia elokuvia ja ruoka oli mielettömän hyvää, oli muuten aika luksusta saada ruokalista lentokoneessa. Syndey-Auckland lentomme peruuntui ja uusi lento oli myöhässä kolmisen tuntia. Parin tunnin heitto ei oikeastaan siinä vaiheessa haitannut ollenkaan. Seelantiin saavuimme siis tiistai-iltana. Matkalla lentokentältä törmäsimme suomalaiseen reppureissaajaan. Ei voi tajuta miten pieni maailma on.( Terkkuja muuten jos luet tätä, toivottavasti törmäillään vielä :)
Asustamme paperiseinäisessä hostellissa kuuden hengen huoneessa, joten minulle nukkuminen ei ollut helppoa, A sen sijaan kuorsasi kuin viimeistä päivää... Epäreilua sanon minä. Ja siinä muuten syy, miksi teksti on vähän hapuilevaa...
Tänään keskiviikkona meillä oli orientaatiotilaisuus, jossa tietoa oli enemmän kuin ymmärrystä. En muista puoliakaan. Mutta saimme hankittua paikallisen pankkitilin, veronumeron, väliaikaisen netin ja kyselimme puhelinliittymistä. Kyllä tämä tästä alkaa kohta selkiytyä. Huomenna menemme päiväretkelle ympäri Aucklandia, onpahan jotain kertomista ensi kerralla.
Nyt taidan tehdä mielellään kahdentoista tunnin välikuoleman. Ensi kertaan!
Moi!
VastaaPoistaTäällä kirjoittelee nyt se hullu suomalainen, joka alkoi jutteleen teille lentokenttäbussissa :D Toivottavasti teillä on alkanu kaikki sujumaan siellä hyvin. Nyt vasta kerkesin eksyä tänne blogiin ja oli ihana lukea tätä! Mutta niin olen Aucklandissa 22.-25.päivä (eli kolmen päivän päästä sinne saavun)ja olisi niin ihanaa, jos teillä vain olisi aikaa niin nähdä jossain! Tässä on mun sähköposti/facebook osote: anni8999@gmail.com, niin voit laittaa viestiä kummassa haluat (jos haluat:D)!
Anni