sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Lantern Festival

Enpäs kirjoitakaan vielä asunnosta, huijasin. Ehtii tapahtua ihan liikaa, ihan liian nopeasti.

Löysimme perjantaiaamuna sen suomalaisen tytön, jonka tapasimme noin viikko sitten lentokenttäbussissa ja  lähdimme tutkimaan Aucklandia. Ensimmäisenä törmäsimme tällaiseen:


Bungy Ride.













Istuttiin pyöreään kehikkoon, turvavyöt laitettiin kiinni ja meidät ammuttiin taivaalle. Ihan mielettömän kivaa! Ei nyt ehkä oikeaa benjihyppyä voita, mutta tällaisella on hyvä aloittaa aamu. Ja ilmeet on näkemisen arvoisia.

















Sen jälkeen oli hyvä lähteä huterin jaloin kuljeskelemaan ympäri kaupunkia. Löydettiin muutama lautapelikauppa Aan iloksi ja päästiin sivistämään (aivopesemään) vierastamme miniatyyrien ja pelien ihmeellisyydestä. Näytimme myös löytämämme kaupan, joka myy skandinaavista ruokaa, eli suomalaista suklaata ja näkkäriä ja salmiakkia ja kaikkea ihanaa myös naapurimaista. Ostan sieltä luultavasti kaakaota ja hapankorppuja, kunhan koti-ikävä iskee, nyt selvisin vielä tyhjin käsin kaupasta ulos.

Pitkän kävelyn jälkeen ei huvittanut mennä sisälle, sillä sää oli taas mitä mainioin. Päädyimme erääseen puistoon venyttelemään kuluneita lihaksia ja höpisemään kaikesta ja syömään suklaata. Vierestä löytyi minieläintarha ja teekuppikaruselli (johon aikuismaisesti en mennyt, vaikka mielessä kävikin).

















Jossain vaiheessa meillä alkoi raksuttaa, että hei, ehkä täällä tapahtuu jotain, kun kaikkea kummallista näkyy joka puolella. Ihan varmuuden vuoksi lähdettiin katselemaan ympärillemme valtavassa puistossa. Ja mitä löydämmekään: lyhtyjä! Lyhtyjä maassa ja lyhtyjä puissa, lyhtyjä sellaisissa muodoissa, ettei olisi osannut kuvitellakaan.











































Ja lopulta se meille selvisi: lyhtyfestivaalit!

















Ne oli ilmeisesti järjestetty kiinalaisen uuden vuoden jälkimainingeissa ja kestivät viikonlopun yli. Yksi katu oli pyhitetty itämaiselle ruualle, joten pitihan sitä maistella baotzuja ja jiaoutzuja ja karamellisoituja mansikoita. Nam!
















Mahat täynnä olikin hyvä mennä katsomaan pariksi tunniksi esittelyjä taistelulajeista. Todella hienoja esityksiä, mutta en oikeastaan osaa kertoa niistä mitään. Yritän silti parhaani!



Viuhkoja.

















Keppejä.
















Iso äijä isomman kepin kanssa. Ja ninja!


















Nämä oli niitä tanssivia tyyppejä, mutta niin maanläheisiä, että kuvaaminen oli lähes mahdotonta.


Tekemisen täyteisen päivän jälkeen olikin hyvä mennä omalle kämpälle ihmettelemään, miten osataan aina eksyä noin hienosti ja lopultakin omaan sänkyyn nukkumaan. Parhautta!


1 kommentti:

  1. Jotenkin vaikeaa uskoa, ettet kuitenkin sittenkin vaan istunut siinä teekupissa hihittelemässä :D Mut onpas hienot ja erikoiset festarit, waude! :D

    -Nina

    VastaaPoista