Waiheke

Viikonlopun reissuista vielä...

Lauantai aamuna heräsimme ihmisten aikoihin ja suuntasimme satamaan. Olimme etuajassa ja A ehti syödä aamiaisenkin siinä välissä, itse jätin väliin ja join tyytyväisenä pelkän kaakaon. Odottelimme kolmatta reissuajaa ja ostimme liput Waiheke-saarelle. Lautta lähti kahden minuutin kuluttua, joten saimme ihan urheilla, että ehdimme kyytiin. Matka kesti melkein tunnin, mutta hyvässä seurassa se meni nopeasti.

Meillä oli kartta mukana, mutta ei minkäänlaista käsitystä mittasuhteista tai matkan pituudesta, aikaa olimme  onneksi varanneet koko päivän. Suunnitelmana oli kävellä matkan ensimmäinen osuus, pysähtyä syömään lounasta ja jatkaa matkaa Palm Beachille, josta ottaisimme sitten bussin takaisin lautalle.

Perille saavuttuamme saimme neuvon vain lähteä vasemmalle ja sinne sitä sitten mentiin. Kävelypolku löytyi melko nopeasti ja seurailimme sitä vaihtelevalla menestyksellä. Polku kulki yleensä rannan lähellä, joten maisemat olivat upeita! Maasto oli mäkistä ja polku mutkitteli milloin missäkin ja tyypilliseen tapaan piti valita aina ne kaikken jyrkimmät mäet, mitä kiivetä. Onneksi sää vaihteli aurinkoisesta pilviseen ja tuuli jonkin verran (niinkuin täällä taitaa tehdä koko ajan), joten patikointi ei tuntunut ihan mahdottomalta.

Ensimmäiselle pysähdykselle asti matka sujui suhteellisen vaivattomasti kaikista mäistä, mutkista ja kipeistä lihaksista huolimatta. Lounaan söimme pienen kylän pienessä ja kalliissa ravintolassa, kummankaan nimeä en kyllä muista, mutta ruoka oli hyvää ja Aan kanssa maisteltiin paikallista valkoviiniä ensimmäistä kertaa. Oikein mainiota, voin suositella, ainakin tässä ilmastossa se toimi!

Lounaan jälkeen ostettiin lisää vettä ja jatkettiin matkaa. Polku muuttui hiukan vaikeaksi seurata, joten kuljimme välillä omia polkuja kivikkoisten rantojen läpi, mikä on meille oikeastaan hyvinkin tuttua kätköilyn saralta. Pöljän polkuja parkkipaikalle, kirjaimellisesti.

Täällä on muuten todella meluista. Ei niinkään kaupungeissa, vaan niiden ulkopuolella ja puistoissa. Heti kun satut puiden lähelle, kuulet järkyttävän kovaäänistä siritystä. Siihen alkaa oikeastaan tottua, eikä sitä aina tajua edes kuulevansa, varsinkaan puistoissa. Saimme kuunnella sitä meteliä koko matkamme ajan ja seuraavista kuvista saattekin bongata syyllisen:

Oletan, että ne ovat kaskaita. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt kaskasta, joten ensin olin aivan innoissani niistä! Tällä reissulla niitä oli tosin hiukan liikaa jopa minun luonnolleni, ne lensivät päin näköä ja niihin törmäsi kävellessä vähän väliä, puhumattakaan niiden sirityksestä, jota ei voinut välttyä kuulemasta koko ajan. Kaupungissa ne pysyttelevät puissaan tyytyväisinä, mutta tuollla luonnon keskellä olimme selvästi niiden reviirillä ja ne vähät välittivät meistä.

Tuolla reissulla näki myös paljon kauniita rantoja ja meren väri on aivan ihana täällä, ei sininen eikä vihreä, vaan kirkkaan turkoosi. Ei varmaan näy kuvissa, mutta on se! En yleensä välitä istua hiekkarannoilla, ellen pääse varjoon, mutta täällä vesi on niin kaunista, että voisin tehdä poikkeuksen. Näillä rannoilla oli myös miljoonia simpukankuoria, joten olisin voinut kuluttaa viikon vain kävellen veden rajassa ja etsimällä kauniita simpukoita. Nyt en ottanut yhtäkään mukaani, mutta kuvia kuitenkin pari.

Muita asioita, joihin olen tykästynyt täällä: puut. Yleensä näillä reissuilla olen huomannut, että minulla on jonkin sortin fiksaatio puihin. Rakastan katsella kauniita, käppyräisiä, kiemuraisia ja korkeita puita. Ja täällä jokainen puu on ihan mieletön! Voisin halailla niitä kaikkia. (Yleensä tyydyn silittämään niiden kaarnaa huomaamattomasti ohikulkiessa, jotta A ei pitäisi minua ihan höyrähtäneenä ja hylkäisi minua sinne puiden keskelle.) A löysi muuten sivuston, jolla on kaikenlaisia ryhmiä ja tapaamisia aina grillijuhlista ulkoilmakuntoiluun. Siellä on myös puunhalaaja-ryhmä, johon minun pitää varmaan tutustua.

Pääsimme lopulta Palm Beachille, eksyttyämme ensin eräälle nudistirannalle. Siellä (siis palmurannalla, ei nudistipaikassa) odottelimme bussia noin tunnin, söimme jäätelöä varjossa ja nautimme istumisesta. Kävelimme päivän aikana ehkä kymmenisen kilometriä mäkiä ylös ja alas polttavassa auringossa ja minä onnistuin polttamaan pohkeeni ja päänahkani, mutta se oli silti mahtava reissu. Toivon, että menemme sinne vielä uudestaan, sillä siellä jossain pitäisi olla jonkin sortin lintureservaatti, emmekä päässeet kävellen lähellekään sitä. Aan saan toivottavasti houkuteltua sinne, kunhan ladataan paikalliset kätköt gepsiin: sitten on hyvä syy palata etsimään muovipurkkeja ja jos samalla näkisi lintuja niin kiva!

Koti

Vihdoin! Perjantaina saatiin tällaiset ja päästiin omaan asuntoon. Kuuden hengen hostellihuoneen jälkeen oli kyllä niin luksusta, ettei mitään rajaa.

Asuntomme löytyy ihan Aucklandin keskustasta, Sky Towerin vierestä. Jaamme pienen kaksion intialaisen pariskunnan kanssa. Muutenkin tästä talosta tuntuu löytyvän enimmäkseen aasialaisia asukkaita, mutta eiköhän me tänne sekaan mahduta. Vuokra on kohtuullinen sijaintiin nähden (tosin Kajaaniin verrattuna kallis) ja se maksetaan täällä päin aina kerran viikossa. Palkkatasokin on sitten hiukan korkeampi kuin Suomessa, joten kunhan töitä löytyy, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

Kämppikset ovat todella mukavia, puheliaita ja ystävällisiä. Ainoa miinus on, etteivät he ikinä, siis ikinä kokkaa kotona, ja keittiö on sen mukainen. Täällä ei ollut edes paistinpannua, tasan kaksi mukia, muutama lautanen ja yksi kattila löytyy. Ja tiskit pitää tiskata käsin. Mutta se on aika pientä verrattuna siihen että on oma huone ja oma sänky, jossa nukkua. Ja yksityisyyttä.

Kuvassa meidän olohuone ja keittiö. Olohuoneesta löytyy myös tv, jota emme kylläkään katso.

Meidän huoneesta ei ole kuvaa, sillä se on hyvin pieni (lue: kodikas). Meillä on patjat lattialla, pieni kaappi ja hylly vaatteille ja lattiatilaa läppäreille, eli kaikki tarvittava. Huoneessa on myös ikkuna, joka kylläkin johtaa olohuoneeseen, joten siitä ei ole paljon hyötyä. Tässä huoneessa laiskistuu, sillä aurinko ei sokaise heti aamusta, joten minä saattaisin nukkua vaikka koko päivän ilman ongelmaa.

Meillä on myös pieni parveke, josta on mahtava näköala. Jos joisin aamukahvia, olisi varmasti ihanaa istua parvekkeella ja vain katsella Aucklandin elämää. Voisi melkein harkita koukuttuvansa taas kahviin...

Kämpässä on pesukone ja kuivausrumpu, joten pyykinpesusta ei tarvitse maksaa. Nettikin löytyy, ei kuitenkaan ilmaiseksi. Mutta ilmeisesti lankapuhelimesta lankapuhelimeen soittaminen on ilmaista. Kaiken tämän lisäksi talosta löytyy kuntosali ja uima-allas, jotka ovat asukkaiden vapaassa käytössä. Ei voi kyllä valittaa ja siinä säästää mukavasti, A kun tahtoo kuitenkin saleilla silloin tällöin enkä minäkään valita, jos pääsen uimaan ilmaiseksi.

Että tämmöisessä me nyt asutaan ainakin jonkin aikaa. Sitähän ei tiedä, minne vielä päädytään.

Lantern Festival

Enpäs kirjoitakaan vielä asunnosta, huijasin. Ehtii tapahtua ihan liikaa, ihan liian nopeasti.

Löysimme perjantaiaamuna sen suomalaisen tytön, jonka tapasimme noin viikko sitten lentokenttäbussissa ja  lähdimme tutkimaan Aucklandia. Ensimmäisenä törmäsimme tällaiseen:


Bungy Ride.













Istuttiin pyöreään kehikkoon, turvavyöt laitettiin kiinni ja meidät ammuttiin taivaalle. Ihan mielettömän kivaa! Ei nyt ehkä oikeaa benjihyppyä voita, mutta tällaisella on hyvä aloittaa aamu. Ja ilmeet on näkemisen arvoisia.

Sen jälkeen oli hyvä lähteä huterin jaloin kuljeskelemaan ympäri kaupunkia. Löydettiin muutama lautapelikauppa Aan iloksi ja päästiin sivistämään (aivopesemään) vierastamme miniatyyrien ja pelien ihmeellisyydestä. Näytimme myös löytämämme kaupan, joka myy skandinaavista ruokaa, eli suomalaista suklaata ja näkkäriä ja salmiakkia ja kaikkea ihanaa myös naapurimaista. Ostan sieltä luultavasti kaakaota ja hapankorppuja, kunhan koti-ikävä iskee, nyt selvisin vielä tyhjin käsin kaupasta ulos.

Pitkän kävelyn jälkeen ei huvittanut mennä sisälle, sillä sää oli taas mitä mainioin. Päädyimme erääseen puistoon venyttelemään kuluneita lihaksia ja höpisemään kaikesta ja syömään suklaata. Vierestä löytyi minieläintarha ja teekuppikaruselli (johon aikuismaisesti en mennyt, vaikka mielessä kävikin).

Jossain vaiheessa meillä alkoi raksuttaa, että hei, ehkä täällä tapahtuu jotain, kun kaikkea kummallista näkyy joka puolella. Ihan varmuuden vuoksi lähdettiin katselemaan ympärillemme valtavassa puistossa. Ja mitä löydämmekään: lyhtyjä! Lyhtyjä maassa ja lyhtyjä puissa, lyhtyjä sellaisissa muodoissa, ettei olisi osannut kuvitellakaan.

Ja lopulta se meille selvisi: lyhtyfestivaalit!

Ne oli ilmeisesti järjestetty kiinalaisen uuden vuoden jälkimainingeissa ja kestivät viikonlopun yli. Yksi katu oli pyhitetty itämaiselle ruualle, joten pitihan sitä maistella baotzuja ja jiaoutzuja ja karamellisoituja mansikoita. Nam!

Mahat täynnä olikin hyvä mennä katsomaan pariksi tunniksi esittelyjä taistelulajeista. Todella hienoja esityksiä, mutta en oikeastaan osaa kertoa niistä mitään. Yritän silti parhaani!



Viuhkoja.

Keppejä.

Iso äijä isomman kepin kanssa. Ja ninja!

Nämä oli niitä tanssivia tyyppejä, mutta niin maanläheisiä, että kuvaaminen oli lähes mahdotonta.


Tekemisen täyteisen päivän jälkeen olikin hyvä mennä omalle kämpälle ihmettelemään, miten osataan aina eksyä noin hienosti ja lopultakin omaan sänkyyn nukkumaan. Parhautta!

Kuvatuksia

Noniin, vihdoin olen ollut niin ahkera, että olen jaksanut kantaa kameraa mukana ja vieläpä käyttääkin sitä! Kuvat saattavat olla aika isoja, en jaksanut pienennellä niitä, hyvä kun vähän rajasin. Mutta toivottavasti toimii. 

Aucklandin siluetti.

Koska meillä oli ylimääräistä aikaa, käveltiin ympäriinsä ja löydettiin hauska puisto. Siellä oli meneillään jokin hulluutta ja outoutta ylistävä tapahtuma. Jäätiin istuskelemaan nurmikolle ja katselemaan ympärillemme.

 Kuvassa on muuten ensimmäinen ja ainoa lammas, jonka olemme nähneet. 

Tämä nainen opetti tanssia. Emme kylläkään päässeet mukaan...

Nämäkin herrat (?) harrastivat jonkin sortin tanssia. Kävelimme ohi ja poistuimme paikalta vähin äänin. Lähtiessä törmäsimme vielä tällaiseen:

Seuraava kuva on matkalta, kun kävimme katsomassa asuntoa. Tai oikeastaan yritimme... Soitimme asunnon ilmoittajalle edellisenä päivänä ja sovimme, että tapaamme tiettyyn aikaan ja että hän ilmoittaa tarkemman osoitteen meille. Menimme bussilla ehkä viiden tai kymmenen kilometrin päähän, mutta emme enää kuulleet ilmoittajasta mitään. No, sää oli kaunis, joten päätimme kävellä takaisin keskustaan. 

Täältä kävimme kyselemässä töitä. Ei onnistunut, mutta sää oli taas mitä mahtavin, joten ei tuntunut turhalta sekään reissu.

Viimeisenä vielä todistus siitä, että olen oikeasti täällä.

Enkä ole ruskettunut yhtään, vaikka olen ollut viikon auringossa.

JA me löysimme vihdoin asunnon! Siitä lisää sitten seuraavalla kerralla. Halauksia! 

Aucklandia ystävänpäivänä

Ohhoh viime teksti ei saanut yhtäkään kommenttia... Ei sääliä ylipitkistä lennoista ja huonosti nukutuista öistä, eikä edes purnausta tekstin epävakaasta laadusta. Hmph. Nyt olen onneksi jo hiukan tottuneempi tämän maailman aikaan ja osaan nukkua öisin.

Eilen oli ystävänpäivä myös tällä puolen maailmaa. Aamulla hankimme paikalliset puhelinliittymät. Oli muuten erikoista, ettei ulkomailta tulleisiin puheluihin vastaaminen kustanna minulle mitään. Mutta älkää silti rinkutelko tänne päin ihan koko ajan :)

Kymmenen jälkeen lähdimme ilmaiselle kierrokselle katselemaan Aucklandia. Saimme hyviä vinkkejä suunnistukseen, näimme monen monta ravintolaa ja baaria ja kauppaa, tutustuimme hiukan Seelannin luontoon ja kävelimme ihanalla tuulisella sillalla, jolta olisi voinut hypätä bengihypyn. Sellaista emme kuitenkaan tehneet, sillä hyppy maksoi turhan paljon maisemiin ja sillan korkeuteen nähden. Jossain vaiheessa se pitää käydä kokeilemassa, näytti nimittäin mielettömän kivalta. Voi vain kuvitella sitä jännitystä, kun seisoo reunalla ja katsoo kauas alas, kuinka vasta kääntyy solmuun sillä hetkellä, kun jalat irtoavat maasta eikä voi olla ihan varma kiristyykö köysi.

Ai ja kummallakaan ei muuten ollut kameraa mukana, joten ei kuvia tähänkään postaukseen, sori.

Kierrokselta selvittyämme menimme katsomaan paikallista romanttista komediaa ja syömään purilaisia. Sieltä suunnistimme tutustumaan yöelämään. Meno oli ihan mukavaa, miehiä tanssimassa baaritiskillä ilman housuja, mutta väsähdimme jo ennen puolta yötä ja lähdimme nukkumaan. Tänä aamuna heräsimmekin jo seitsemän aikaan ja istuimme koneella väkertämässä ansioluetteloita kuntoon pitkälle iltapäivään. Saimme ne valmiiksi ja muutamat työhakemukset lähetettyä. Katselimme samalla asuntoja Aucklandin läheltä ja muutama näytti sopivalta. Huomenna pitää varmaan soitella, että saataisiinko koti.

Matka

Sunnuntaina isoin sisko oli ihana ja vei meidät lentokentälle vähän ennen kolmea. Lento Lontooseen lähti viiden jälkeen, ja siellä odottelimme seuraavaa lentoa joitain tunteja. Sitten vasta matka alkoi oikeasti. Lennettiin luojaties kuinka monta tuntia Singaporeen, jossa kone tankattiin ja jatkettiin Sydneyyn. Lennolla sai nukuttua siellä täällä pari tuntia, tuli katsottua uusimpia elokuvia ja ruoka oli mielettömän hyvää, oli muuten aika luksusta saada ruokalista lentokoneessa. Syndey-Auckland lentomme peruuntui ja uusi lento oli myöhässä kolmisen tuntia. Parin tunnin heitto ei oikeastaan siinä vaiheessa haitannut ollenkaan. Seelantiin saavuimme siis tiistai-iltana. Matkalla lentokentältä törmäsimme suomalaiseen reppureissaajaan. Ei voi tajuta miten pieni maailma on.( Terkkuja muuten jos luet tätä, toivottavasti törmäillään vielä :)
Asustamme paperiseinäisessä hostellissa kuuden hengen huoneessa, joten minulle nukkuminen ei ollut helppoa, A sen sijaan kuorsasi kuin viimeistä päivää... Epäreilua sanon minä. Ja siinä muuten syy, miksi teksti on vähän hapuilevaa...

Tänään keskiviikkona meillä oli orientaatiotilaisuus, jossa tietoa oli enemmän kuin ymmärrystä. En muista puoliakaan. Mutta saimme hankittua paikallisen pankkitilin, veronumeron, väliaikaisen netin ja kyselimme puhelinliittymistä. Kyllä tämä tästä alkaa kohta selkiytyä. Huomenna menemme päiväretkelle ympäri Aucklandia, onpahan jotain kertomista ensi kerralla.

Nyt taidan tehdä mielellään kahdentoista tunnin välikuoleman. Ensi kertaan!

Lähtö lähenee

Tässä tämä blogi nyt lopultakin on, siihen tulee ehkä muutoksia ja hienouksia, jos jaksan sellaisia joskus kehitellä.

Tiedoksi vielä kaikille, jotka eivät ole pysyneet kartalla: olemme lähdössä rakkaan Aan kanssa Uuteen-Seelantiin vuodeksi, teemme siellä töitä ja lomailemme. En tiedä vielä millaisia töitä tai millaista lomailua, mutta se selviää ajallaan. Lähdemme huomenna lauantaina Helsinkiin isoimman siskon luokse ja jatkamme matkaa sunnuntaina. Olemme Aucklandissa tiistaina, eli saamme istua lentokoneessa hyvän tovin.

Tämän blogin tarkoitus on tosiaan pitää sukulaiset ja ystävät ajantasalla matkamme ajan. Yritän päivitellä kuulumisia ja tekemisiä, mutta tiedättehän te rakkaat ihmiset minut: olen laiska. Joten älkää ottako itseenne, jos meistä ei kuulu hetkeen.

Kohta pitäisi varmaan alkaa jännittämään lähtöä. Minulle tulee ikävä kaikkia teitä rakkaat ihmiset!